Tapahtumassa vierailleet kauno- ja tietokirjailijat kertoivat kokeneensa onnenhetkiä niin lukiessaan klassikkokirjailijoiden teoksia, syödessään täydellisesti kypsennettyjä hedelmiä, tietynlaisia nautintoaineita nauttiessaan kuin vaikka huomattuaan, että läpi ankeiden lapsuuskokemusten voi selviytyä.
Pohdiskeltiin myös Hemingwayn ja Tennessee Williamsin kaltaisten tarvetta lääkitä oloaan alkoholin liikakäytöllä sekä kuuluisien kirjailijavanhempien varjossa varttuneen lapsen mahdollisuuksia saavuttaa tasapainoinen aikuiselämä. Jälkimmäisestä antoi elävän todisteen psykiatriksi itsensä kouluttanut ja runouttakin kirjoittanut Frieda Hughes, Ted Hughesin ja Sylvia Plathin tytär.
Suurin kohu syntyi kuitenkin Hanif Kureishin (Esikaupunkien Buddha) sanomisista. Omassa puheenvuorossaan hän intoutui sättimään luovan kirjoittamisen kursseja ja kursseille osallistuvia rankimman kautta. Asian tekee herkäksi se, että Kureishi on itse toiminut vuosia luovan kirjoittamisen opettajana Lontoon Kingstonin yliopistossa.
Ja edelleen: "Useimmat heistä eivät ymmärrä, että tarina on kaikki kaikessa. He tuskailevat kirjoittamisen kanssa ja pähkäilevät proosaansa ja minä mietin, että 'vittuun koko proosa, kukaan ei ole kiinnostunut siitä, miten se on kirjoitettu, lukijat haluavat vain tietää, miten tarina jatkuu'."
Kureishin sanallisen tykistökeskityksen kohteena ovat onnettomia tekstiräpellyksiään tarjoavien opiskelijoiden ohella kaikenlaiset luovan kirjoittamisen akateemiset ohjelmat, puhumattakaan lyhemmistä tehokursseista. "Suurin osa siitä, mitä opettajat noilla kursseilla opettavat, on ajanhukkaa."
Osa-aikainen "mentori" tai "terapeutti" kuvaavat Kureishin mielestä käsitteinä paremmin hänen omaan rooliaan opettajana. Hänen tehtävänsä ei ole tuottaa tulevaisuuden kirjallisia huippuja. Se, mitä hän voi opiskelijoilleen tarjota, on jotakin, joka ei suoraan liity kirjoittamiseen: "Luovan kirjoittamisen opettamisessa on tärkeintä se, että kaikki saavat mahdollisuuden ilmaista itseään. Suurta kirjallista arvoa sillä ei ehkä ole, mutta kun saa kertoa jotakin itsestään, sekin voi auttaa. Joten, opettajana autan heitä toimimaan itsensä terapeutteina. Suuria kirjailijoita ei kouluissa synny."
Kureishin lausumista kehittyi tietenkin puhuri kirjalliseen lastenkammariin ja monet luovan kirjoittamisen opettajat ja entiset oppilaat kiiruhtivat oikomaan tämän virheellisinä pitämiään näkemyksiä. Kyllä kirjoittamista voi opettaa, monelta suunnalta kuului, ja kyllä tarinankerronnan salaisuuksia voi aukoa ihan proosan tarkemman lähiluvunkin kautta. Useita kauhistutti myös se tapa, jolla Kureishi mollasi omia, nykyisiä tai ehkä jo entisiä oppilaitaan.
Kureishin syvempi sanoma taisi haihtua kuin syksyiset sanalehdet tuuleen. Raflaavien yksinkertaistuksien välistä voi lukea ärtymystä opiskelijoiden vääriä odotuksia kohtaan. Kirjoittaminen on hidasta ja rankkaa puuhaa, eikä sitä opita oikopoluilla tai halvoilla tempuilla. Omien oppilaidensa kohdalla Kureishi sanookin näkevänsä tuloksia vasta vuosien ahkeran kirjoittamisen ja työnteon jälkeen.
Luovan kirjoittamisen kurssit nauttivat kaikkialla maailmassa suurta suosiota, joten Kureishin sanomiset uppoavat otolliseen maaperään. Opettajat ovatkin yksi toisensa jälkeen ryhtyneet puolustamaan työtään ja suuntaamaan myönteistä sanomaansa oppia haluaville. Manchesterin yliopistossa luovan kirjoittamisen professorina toimiva Jeanette Winterson, tunnustettu kirjailija itsekin, opastaa seuraavasti kirjailijan urasta haaveilevia opiskelijoitaan:
- "En välitä paskaakaan siitä, mitä päässäsi liikkuu. Se mitä et saa näkyville tekstiisi, sitä ei ole."
- "Opi kaikesta lukemastasi ja opi ymmärtämään, mitä kaikkea voit lukemastasi oppia. Ja ennen kaikkea: lue!"
- "Kirjoittaminen on rakkauden teko, ei yksinäistä mielihyvän hakemista. Voit kirjoittaa mistä vain, mutta sinun ja materiaalisi välillä täytyy olla yhteys."
- "Älä ota kirjoittamista koskevia 'neuvoja' vastaan keneltäkään sellaiselta, joka ei ole kirjoittanut ja julkaissut merkittävää teosta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti