Sivut

26.4.2012

Arabian Hamlet

Meille läntisen Euroopan lukijoille Shakespearen Hamlet on klassinen kuvaus sisäisten skismojensa ja päättämättömyytensä kanssa kamppailevasta nuoresta miehestä. Hän on vihainen äidilleen, joka on lyönyt hynttyyt yhteen Hamletin isän murhaajan kanssa, ja janoaa kostoa.

Näinä monikulttuurisuuden aikoina on hyvä muistaa, että kaikkialla maailmassa Shakespearea ei lueta samalla tavoin. Hiljattain amerikkalainen teatterintutkija Margaret Litvin julkaisi kirjan Hamletin vastaanotosta arabimaissa (Hamlet's Arab Journey). Teoksessaan Litvin toteaa, että ensimmäiset Shakespearen arabikäännökset tehtiin ranskalaisten laatimista versioista, joissa alkuperäistä tekstiä oli vahvasti lyhennetty ja sensuroitu. Kun englanninkielisiin pohjateksteihin 1900-luvun alussa päästiin käsiksi, Shakespeare limitettiin osaksi antikolonialistista taistelua. Renessanssiajan bardista, ja Hamletista itsestäänkin, tuli "demokratian esitaistelija" ja "kolonialistisen tyrannian" vastustaja.

Olemassaolonsa pökerryttämästä Hamletista ("Ollako vai ei") muokkaantui arabimaissa kollektiivisen kapinan äänitorvi. Egyptissä erityisesti Nasser oli kuulemma viehättynyt Shakespearesta ja esitytti mielellään tämän draamoja kansalle. Myös Sofokles, Tsehov ja Ibsen kelpasivat vallankumousta tekevälle sankarille, mutta Shakespeare oli Nasserille erityisen rakas. Hän pyrki itsekin esiintymään shakespeariinisena sankarina ja sai tukea traagiselle omakuvalleen monista tuonajan Hamlet-filmatisoinneista, joita Egyptiin tuotettiin mm. Neuvostoliitosta.

Arabimaissa Hamlet on säilyttänyt asemansa kansan kapinan tulkkina. Muutama vuosi sitten Lontoossa kohistiin Kuwaitista lähtöisin olevan Sulayman al-Bassamin (s. 1972) tulkinnasta The al-Hamlet Summit (2006). Siinä Hamlet on islamisti, tämän isän korvaava uusi kuningas länteen kumartava uusdemokraatti ja Ofelia itsemurhapommittaja. Muslimifundamentalistit syyttävät lännen yliopistoista palaavaa Hamletia kyvyttömyydestä kostaa isänsä murhaa, ja vähitellen tämä alkaa sotkeutua yhä vahvemmin uskonnolliseen propagandaan, menettää otteensa todellisuudesta ja vie maan kohti sisällissotaa.

Draaman raamit ovat siis kunnossa, mutta niistä on puhallettu pölyt pois. Mukaan on tullut mittava määrä nykypolitiikkaa kommentoivia viittauksia, joista itsekukin tunnistaa kyllä globaalin shakespearensa.

Sulayman al-Bassim on itse sanonut haluavansa rakentaa produktioillaan siltaa kulttuurien välille. Vaikka maailma on monin tavoin muuttunut pieneksi kyläksi, jossa kaikki tuntevat kaikki ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, poliittiset vastakkainasettelut eivät ole kaikonneet. Teatteri voi parhaimmillaan kyseenalaistaa totunnaiset ajattelumallit ja paljastaa niiden taakse kätkeytyvät valtamekanismit.

Shakespeare on tähän kaikkeen hyvä pohjateksti - luki sitä sitten läntisestä tai itäisestä näkökulmasta.
Tai vaikka suomalaisesta. Kaurismäen Hamlet liikemaailmassa (1987) on meidän oma arabiversiomme, jossa kasinotalous ja teollisuuskapitalismi käyvät keskinäistä nokkapokkaa kuin taloudellinen uusliberalismi ja uskonnollinen fanatismi reilu parikymmentä vuotta myöhemmin.

18.4.2012

Saatanallisia säkeitä Saksassa

Günter Grassille (s. 1927) huhtikuu on ollut tänä vuonna kuukausista julmin.

Onhan Grass toki ollut roviolla aiemminkin, viimeksi viitisen vuotta sitten, kun hänen nuoruudenaikaiset syntinsä tulivat ilmi. Juuri ennen muistelmateoksensa ilmestymistä (Sipulia kuoriessa, 2006) Grass myönsi lehdille antamassaan haastattelussa kuuluneensa vapaaehtoisena SS-joukkojen alaisuudessa toimineeseen panssaridivisioonaan, ja liittyneensä joukkoihin sodan loppuvaiheessa 1944.

Siihen asti kirjailija oli antanut ymmärtää toimineensa vähäpätöisissä vapaaehtoistehtävissä ja osallistuneensa sotaan rivisotilaana.

Seurauksena oli laajamittainen julkinen keskustelu, jossa Grassin moraali asetettiin kyseenalaiseksi ja ihmeteltiin syytä siihen, miksi kansakunnan omatuntona mielellään toimiva, puoluepoliittisestikin (SPD) sitoutunut intellektuelli oli vaiennut niin pitkään.

Mutta nyt nobelisti (1999) on taasen vastustajiensa hampaissa. Huhtikuun 4. hän julkaisi eräässä saksalaisessa lehdessä ja parissa espanjankielisessä proosarunon, jossa kritisoi voimakkain sanankääntein Israelia varoittaen tätä myös hyökkäämästä Iranin ydinvoimalaitoksia vastaan.

Grassin runo oli kipinä, joka sytytti ison kokon palamaan. Medioissa Grassia syytettiin antisemitiksi ja juutalaisten kärsimysten vähättelijäksi. Runon lähiluku paljasti joillekin natsiretoriikkaa. Yleensä ihmeteltiin kaihia Grassin poliittisessa pelisilmässä: saksalaisena ja tunnettuna Palestiinan asian tukijana hänen olisi pitänyt aavistaa seuraukset.

Poliitikot ovat niin ikään kuorineet kohusta kermat päältä. Pääpuolueet Saksassa ovat tuominneet Grassin näkemykset Israelista maailmanrauhan uhkaajana ja Israel on ilmoittanut Grassin olevan tästä eteenpäin persona non grata, ei-toivottu henkilö maassa. Iranista sentään on kuulunut myös myönteisiä kommentteja...

Kirjallisuuskriitikot ja -tutkijat ovat lähes yksimielisesti suhtautuneet Grassin runoon vähätellen. Sen kirjallinen arvo on monien mielestä jokseenkin mitätön, Herta Müllerin mukaan runosta ei löydy mitään kirjallisuuteen viittaavaakaan, Saksan kirjallisuuskritiikin pääpaavi Marcel Reich-Ranicki pitää Grassin runoa "vastenmielisenä".

Vaikka pääsiäisen aikaan Frankfurtissa joukko intomielisiä järjesti mielenosoituksen Grassia vastaan, suuri yleisö on suhtautunut kirjailijaan ja tämän tekemisiin toistaiseksi rauhallisesti. Lehdet ja verkko ovat tietenkin täynnä kommentteja puolesta ja vastaan. Viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan 56 % saksalaisista on samaa mieltä Grassin kanssa, vajaa 30 % pitää hänen näkemyksiään keskustelunarvoisina. Neljä prosenttia kyselyyn vastaajista piti Grassia juutalaisvastaisena ja vaarallisena. Jotkut (8 %) katsoivat Grassin menettäneen järkensä.

Löytyy niitäkin, jotka näkevät kohun keinotekoisena ja ylimitoitettuna. Ja niitä, joiden mielestä Grassin koko tuotanto on otettava uudelleen arvioinnin kohteeksi.

Sylttytehdas itse on tyytynyt korjailemaan pahimpia hänen persoonastaan ja tekstistään esitettyjä tulkintoja. Hänellä ei ole mitään juutalaisia vastaan, hän ei vastusta Israelin olemassaoloa, hän ei halua pimittää natsien tekemiä rikoksia. Runo on kirjoitettu rikkomaan se hiljaisuuden muuri, joka Grassin mukaan hallitsee Saksassa kaikkea Israelin tekemisiä kohtaan. Hiljaisuus on pelkuruutta ja kääntyy lopulta Israelia itseään vastaan, kuten Grass eräässä haastattelussa toteaa.

Grassin aikaansaama kohu on tuottanut jo parissa viikossa kelvollista tutkimusmateriaalia sankalle joukolle sosiologeja, historioitsijoita, kulttuuriteoreetikkoja. Jotakin hyvää siis tästäkin.

Ja keskustelu jatkuu.

Viimeksi eilen saksalaisten ja erityisesti Grassin juutalaiskielteisyyttä aiemminkin monissa yhteyksissä käsitellyt lehtimies antoi tulla täyslaidallisen. Saksan televisio (ZDF) oli nimittäin hiljattain antanut Grassille mahdollisuuden vastata syytöksiin ja leikannut mukaan kyseisen lehtimiehen Grass-vastaisen kommentin, jonka tämä oli lausunut ennen kuin oli lukenut runon. Jos hänelle olisi annettu mikrofoni siinä vaiheessa, kun runo oli jo luettu ja tulkittu, hän ei olisi säästellyt sanojaan. "Olisin kuvannut Grassin sellaisena kuin hän on: ei vain antisemiitti, vaan lörpöttelijä, vasemmistopopulisti ja säälittävä niljake, joka osaa kyllä kiemurrella mutta ei piiloutua."

Ja se televisioyhtiö, se saa myös osansa: "F*** you, ZDF!"

17.4.2012

Rowling tulee - Oletko valmis?

Torstai 27. syyskuuta 2012 on se päivä, jolloin monen kännykkä piippaa muistutuksen merkiksi. Silloin ilmestyy J. K. Rowlingin uusi kirja, aikuisille suunnattu mysteeri, komedia, romanssi, jännäri, mikä-lie-romaani.

Sisällöstä ei vielä paljoa tietoa heru. Tämä tiedetään, että teoksen nimi on The Casual Vacancy ("Ontto arki"), tarina sijoittuu pieneen englantilaiseen kylään ja tapahtumien käynnistäjänä toimii paikallisen merkkihenkilön äkillinen kuolema.

Lähtöasetelmasta päästään idyllisen maalaiskylän pimentoon kätkeytyvien salaisuuksien äärelle ja purkamaan kipeitä ihmissuhteita, joissa kaikki, "rikkaat ja köyhät, teinit ja vanhemmat, avioparit, opettajat ja oppilaat", ovat sodassa keskenään, kuten kustantaja Rowlingin kirjasta toteaa. Ja lupaa myös, että kirjasta löytyy mustaa huumoria, yllätyksellisyyttä ja mielenmyllerryksiä.

Romaanin laajuus lienee 500 sivun luokkaa ja sen englanninkielinen versio julkaistaan samaan aikaan kaikkialla maailmassa kovakantisena, sähkökirjana, ladattavana versiona sekä CD-muodossa.

Rowling on kaikkien aikojen eniten myyty lasten- ja nuortenkirjailija (450 miljoonaa kopiota). Hänen astumisensa aikuisten kirjalliselle mantereelle tulee olemaan mielenkiintoinen tapahtuma muidenkin kuin Potter-fanien mielestä. Vapisevatko Jude Deveraux'n, Barbara Taylor Bradfordin, Barbara Cartlandin, Catherine Cooksonin, Danielle Steelin tai Nora Robertsin tuolit? Tärisevätkö Dan Brownin, Carlos Ruiz Zafónin, James Pattersonin tai Mary Higgins Clarkin kintut? Vai onko Anne Ricen ja Stephen Kingin syytä olla huolissaan tulevaisuudestaan?

Potter-sarja oli monien lajityyppien hybridi. Voitaneen olettaa, että Rowling toteuttaa samaa reseptiä oikeasti-aikuisille tarkoitetun kirjansa kohdalla. Tietoisesti tai tiedostamattaan, ihan postmodernisti.

Translate