Sivut

23.6.2015

Hän olisi voinut olla myös runoilija

Kadonneiden käsikirjoitusten määrä maailmalla pieneni muutamalla viime kuussa, kun Katherine Mansfieldin arkistoista löytyi uusi teksti jos toinenkin.

Kirjailijan nimeä kantavan seuran puheenjohtaja osallistui Chicagossa erääseen konferenssiin ja ylimääräistä aikaa kun oli, päätti kaivautua syvemmälle kaupungin kirjastoon haudattujen Mansfieldin käsikirjoitusten salaisuuksiin. Modernin novellistiikan taiturina tunnustetun kirjailijan jäämistö ei ole suuren suuri, johtuen lähinnä siitä, että Mansfieldin lento katkesi jo alkuunsa 34-vuotiaana tuberkuloosiin. Lyhyen uran tuloksena syntyi silti kelvollinen määrä novelleja, jotka julkaistiin aikoinaan omina kokoelmina. Näiden perusteella Mansfield liitetään proosan suurten uudistajien ja sukupolvensa kirjallisten kärkinimien (Woolf, Joyce, Eliot) joukkoon.

Mansfield tunnetaan siis ennen kaikkea lyhyen proosamuodon taitajana. Runojakin hän kirjoitti, mutta painetun asun niistä sai vain jokunen. Arkistoja koluneen tutkijan yllätys olikin melkoinen, kun hän löysi muutamien julkaistujen runojen joukosta lähes kolmekymmentä ennestään tuntematonta tekstiä.

Vielä mielenkiintoisemmaksi löydön tekee se, että runot voidaan paikantaa ajanjaksolle, jota tutkijat ovat kutsuneet kirjailijan "hedonistiseksi" kaudeksi. Kysymys on vuosista 1909-11, jolloin Uudesta-Seelannista Englantiin kotiutunut Mansfield purjehti huumeiden ja seksuaalisten riippuvuuksien ristiaallokossa jättäen jälkeensä pari aborttia, yhden keskenmenon sekä lukuisia enemmän tai vähemmän vakavia suhteita niin miesten kuin naisten kanssa.

Mansfield ei myöhemmin itse halunnut jättää juurikaan todisteita kapinavuosiltaan, vaan pyrki systemaattisesti hävittämään niin kirjeenvaihdon kuin muut mahdolliset jäänteet tuolta ajalta. Tätäkin taustaa vasten nyt esiin kaivetut runot antavat tutkijoille pureskeltavaa ja tulkittavaa.

Vaikka runot ovat syntyneet keskellä kirjailijan henkistä turbulenssia, niiden muotokieli on seesteinen ja rakkauden, lapsuuden kuin vanhenemisen metaforat löytävät niissä paikkansa. Samassa pinkassa runojen kanssa oli myös pari kirjailijan kustantajalleen lähettämää kirjettä, joissa Mansfield tiedustelee runokokoelmansa kohtaloa ja pyytää kustantajaansa vastaamaan mitä pikimmin. "Olen huolissani runojeni kohtalosta - kyllä tai ei. Rakastakaa niitä tai vihatkaa... mutta älkää antako niiden enää riutua!"

Kuten tiedämme, kustantaja ei Mansfieldin runoille lämmennyt - mitä löydöksen tehnyt asiantuntija pitää valitettavana. Hänen mielestään runot ovat kelvollisia ja niiden julkaisu olisi saattanut viedä Mansfieldiä kirjailijana vieläkin avarammille aloille.

Runot tullaan julkaisemaan kuitenkin piakkoin ja Mansfieldin taidot lyyrikkona voidaan asettaa puntariin. Voisiko olla mahdollista, että hetkellisten, pienten käänteiden, pinnan alla väreilevien tunteiden, vähäeleisyyden ja vihjeiden parissa viihtyvällä prosaistilla olisi tarjottavaa myös runouden seisovaan pöytään?

Translate