Yleisö voittaa aina

Jo Jorge Luis Borges tiesi sen: jalkapallo on elämää suurempaa.

Argentiinalainen kokeellisen kerrontataiteen ikoni kuului niihin, joille jalkapallo aiheutti lähinnä inhonväristyksiä. "Jalkapallo on suosittua, koska typeryys on suosittua", hän totesi eräässä yhteydessä ja heitti lisää bensaa liekkeihin toteamalla pelin olevan esteettisessä mielessä rumaa ja yksi Englannin pahimmista rikoksista ihmiskuntaa kohtaan.

Borgesin viha kuningas jalkapalloa kohtaan kumpuaa kuitenkin jostakin syvemmältä kuin itse pelistä. Sodanjälkeisessä maailmassa hän näki läheltä etelä-amerikkalaisten diktatuurien nousun ja tuhon ja myös sen, miten kansanjoukkoja manipuloitiin toimimaan hallitsijoiden tahdon mukaisesti. Jalkapallo ja siihen kytkeytyvät nationalistiset iskulauseet olivat poliittista arkea niin Argentiinassa kuin muuallakin. Brasiliassa Pelé jauhettiin maansa sotilasjuntan propagandakoneiston läpi ja Borgesin kotimaassa peronistit ottivat osansa maan jalkapallomenestyksestä.

Ei Borges ollut järin ihastunut itse jalkapalloon, mutta suurempaa pahuutta hänelle edusti pelin ympärillä vellova massahysteria. Politiikan, uskonnon ja urheilun avulla ihmiset saadaan tekemään melkein mitä vain. Ja kun into kasvaa tarpeeksi suuriin mittoihin, aivot heitetään narikkaan. Jalkapalloon kytkeytyvässä fanikulttuurissa on samankaltaista fanaattisuutta ja typeryyttä kuin fasismissa, Borges huomautti viitaten tällä sekä poliittiseen vasemmistoon että äärioikeistoon.

New Republiciin laatimassaan kirjoituksessaan Borgesin suhteesta jalkapalloon Shaj Mathew muistuttaa mieleemme erään kirjailijan jalkapalloaiheisen ja futuristisen novellin, Esse est percipi (1967). Tarinan nimi viittaa 1700-luvulla eläneen George Berkeleyn kuuluisaan filosofiseen aksioomaan "oleminen on havaituksi tulemista". Borgesin tarinassa jalkapallosta on kehittynyt versio, jolla ei ole enää muuta suhdetta alkuperäiseen peliin kuin sen katsojille välittynyt tunnelma ja draama. Ihmiset seuraavat keinotekoisia, heitä varten luotuja otteluita kuin ne olisivat todellisia joukkueiden välisiä kampailuja. Kaikki on kuitenkin median ja poliitikkojen luomaa lumetta. Radiosta kuunnellaan ja televisiosta seurataan kuviteltuja otteluita.

Borgesin fiktiivisen tarinan sisältä löytyy kirjailijan näkemys ihmisistä, joiden perusluonne on halu olla osa jotakin suurempaa kertomusta. Joillekin uskonto antaa tähän mahdollisuuden, toiset löytävät urheilusta tai politiikasta tarkoituksen elämälleen. Antautuminen ja heittäytyminen, kritiikittömyys ja sokeus kuuluvat tämänkaltaisen pelin perussääntöihin.

Borges kuoli 87-vuotiaana vuonna 1986, eikä ollut näkemässä jalkapallon ja yleisökäyttäytymisen uusia tuulia. Eivät kansallistunteen ylilyönnit ole sieltä tietenkään minnekään hävinneet ja ihmiset tavoittelevat edelleen kylki kyljessä yhteistä kokemusta jostakin elämää suuremmasta. Mutta kun poliittinen retoriikka ei enää vakuuta samassa määrin, katse kääntyy sisäänpäin, omiin tunteisiin ja niiden purkautumisväyliin.

Borgesin novellissa valtiovalta antaa yleisölle kokemuksia, joita se kuvittelee ihmisten kaipaavan. Todellisuudessa - tänään - ihmiset ovat luoneet pelin, jossa pääosanesittäjinä ovat kentällä kirmailevien pelaajien sijasta he itse.

Yleisö voittaa aina.

Google-Doodle-Borges

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 112 vuotta argentiinalaisen kirjailijan Jorge Luis Borgesin syntymästä. Juhlan kunniaksi Google on julkaissut Borgesin tekemää työtä kunnioittavan "doodlen". Siinä vanhemmanpuoleisen oloinen mies nojaa kävelykeppiinsä ja tuijottaa edessään levittäytyvää fantastista maisemaa, outoja koneita, kirjojen hyllyjä, kaupunkien sisällä hyörivien ihmishyönteisten ja labyrinttien sekamelskaa.

Hakukoneyhtiö Google on käyttänyt vuodesta 1998 lähtien logonsa piristyksenä kuvallisia lisäyksiä, jotka toimivat virikkeenä tietoa hakeville ja tietenkin myös oivallisena keinona markkinoida googlismia maailmalle. Lisäysten englanninkielinen nimi "doodle" viittaa noihin merkityksettömiin kuviin tai symboleihin, joita meillä on tapanamme raapustella paperinkulmaan, pöytien ja esineiden pintoihin tai milloin mihinkin. Kun siis odotamme jotakin tai olemme muuten vain ulkona ajasta ja tilasta.

Googlen laatimat töherrykset eivät tietenkään ole mitä tahansa epämääräistä sotkua vaan hiljalleen kehittymässä omaksi taiteen alaksi. En yllättyisi, jos jo jonkun graafisen alan oppilaitoksen opetusohjelmaan olisi sisällytetty tämänkin käsityötaidon hallinnan opettelua. Aihepiirien ja toteutusten osalta taivas on kattona. Riittää, kun katsoja ymmärtää liittää kuvan Googleen.

Tähän mennessä googleraapustuksia on laadittu satoja, joukossa myös kirjailijoita ja muitakin taiteilijoita kunnioittavia kuvia. Jokin aika sitten Freddie Mercury (Queen) sai omansa, kun olisi täyttänyt 65. Kirjailijoista ainakin H. G. Wells, Mary Shelley, H. C. Andersen ja Robert Louis Stevenson ovat päätyneet osaksi Googleimperiumin kuvallista historiaa.

Ja nyt siis myös Borges, joka tietenkin sinne sopii jo Googlen digitaalisen kirjastohankkeen näkökulmasta. Yhtiöllähän on ajatuksena digitalisoida maailmankirjallisuus ja saada se jokaisen ulottuville. Borges laati 40-luvun alussa novellin kirjastosta, josta löytyvät maailman kaikki jo kirjoitetut ja vasta kirjoittamisvaiheessa olevat kirjat. Kirjastoon on tallennettu kaikki informaatio kaikilla mahdollisilla kielillä ja kaikilla mahdollisilla sisällöillä.

Borgesin kirjasto on tietenkin olemassaololtaan mahdoton ja käyttöarvoltaan mitätön. Tästä huolimatta siellä työskentelevät kirjastonhoitajat ottavat tehtävänsä tosissaan. Merkityksetöntä työtään järkeistääkseen he ovat kehittäneet kirjakultin, joka saa heidät tuhoamaan kokoelmista teoksia, jotka eivät heidän mielestään sinne kuulu, tai hakemaan kirjojen joukosta alkuteosta, joka sisältää kaikki teokset ja josta kaikki kirjat ovat saaneet alkunsa.

Borgesin tarina on kaunis kuvaus kirjallisuuden voimasta, eikä ihme, että Umberto Eco halusi Ruusun nimessä kunnioittaa kirjailijaa antamalla sokean, intohimoisen kirjastonhoitajan nimeksi Jorge Burgoslainen. Hyppäys Borgesin kertomuksesta Econ keskiaikaan sijoittuvaan romaaniin ja edelleen google-doodlen vauvakieleen on ajatustakin nopeampi.

Borges ei koskaan saanut Nobelia, mutta elossa hän pysyy - vaikka sitten doodlena jonkun teinin screenillä.