Sivut

23.5.2012

Mielensäpahoittajia

Kohu E. L. Jamesin kirjahitin, Fifty Shades of Grey, tiimoilta jatkuu. Brittikirjailijan lähes tuhatsivuinen sadomasokismia, erotiikkaa ja jännitystä tulviva trilogia ei ole nostattanut suuria tunteita Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa sitäkin enemmän.

Tällä erää asialla ovat kirjastot, joille lukujanoisten asiakkaiden palveleminen on Jamesin teoksen kohdalla muodostunut haasteeksi. Kaikki kirjastovirkailijat kun eivät ole välttämättä niin halukkaita hankkimaan kyseistä opusta kokoelmiinsa.

Mutta kysynnän ja tarjonnan lakeja on kunnioitettava, joten monet joutuvat heittämään laatumittarinsa roskiin ja ottamaan tilauslomakkeen kauniiseen käteen. Ja asiakkaat kiittävät: tuhannet lukijat kautta koko pölyisen maan jonottavat kirjaa kirjastoissa ja hihkuvat onnekkuuttaan päästessään uppoutumaan komean miljonäärin ja suloisen opiskelijatytön outoja rituaaleja ja psykofyysisen kommunikoinnin erikoisia muotoja tulvivaan kertomukseen.

Ne kirjastot, jotka eivät Jamesin nimeä (siis E. L. Jamesin) halua hyllyissään nähdä, saavat selitellä kyselijöille ummet ja lammet. Ongelma on lähinnä siinä, että monien mielestä Jamesin kirjat ovat pornoa, ja pornokategoriaa kirjastot eivät tunne. Ja ehkä taustalla on ajatus siitä, että jos nyt annetaan periksi, seuraavaksi on vuorossa kuka-tietää-vaikka-mitä. Puhumattakaan rahasta, jota on vähän. Tulisiko sekin kaikki pistää roskaan?

Sananvapaudesta huolestuneet organisaatiot ovat ottaneet nekin kantaa kiistaan korostaen, että jos kerran Henry Millerin Kravun kääntöpiiri tai Erica Jongin Lennä, uneksi löytyvät kirjastojen kokoelmista, siellä pitää olla tarjolla myös samaa aihepiiriä käsittelevää nykykirjallisuutta. Ja olihan D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja sekin aikoinaan kiellettyä tavaraa, kunnes ajat muuttuivat ja moraalikoodit sen mukana.

Ehkä Jamesin teos onkin aikamme Lady Chatterley, kuten eräänkin kirjaston hankinnoista vastaava henkilö totesi, kun kirjoja kustantajalta tilasi. Ja asiakkaitahan tässä ollaan palvelemassa, jatkaa samainen. Ja makuja on monenlaisia, toteaa toinen. Ja rahat on parempi laittaa kirjoihin, joita luetaan kuin niihin muihin, jatkaa kolmas. Ja seksiä löytyy myös hyvin kirjoitetuista kirjoista, huomauttaa tyyppi neljännestä rivistä.

Jamesin kirjojen hankintaa vastustaneet ovat saaneet tottua nimittelyyn ("Senkin pikkusieluinen byrokraatti!") tai ymmärtävään hyminään. Oikeita ratkaisuja ei tässäkään ole olemassa. Teet mitä tahansa, olet joko kaiken salliva liberaali tai äkkiväärä moralisti.

Jälkimmäiseen porukkaan jotkut halunnevat liittää Dr. Drew'n, amerikkalaisen populaaripsykologin, joka äskettäin ilmaisi huolensa Jamesin lukijoista. Romaanissa kuvattu ihmissuhde on Drewn mielestä kaikkiaan paitsi surkeasti kirjoitettu myös asetelmiltaan vahingollinen. Teoksen parisuhde perustuu toisen alistamiseen, nöyryyttämiseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja voi sellaisenaan toimia haitallisena roolimallina kirjan innokkaimmille lukijoille, 17-19 vuotiaille tytöille.

Omia ihmettelyjään väsäävät ne kolumnistit, tutkijat ja bloggaajat, jotka kyselevät, miksi juuri naiset kirjoittavat tällaisia kirjoja ja lukevat niitä. Miksi juuri nyt? Miksi juuri näin? Miksi miksi?

16.5.2012

Synkän maailman maalari

Menneellä viikolla yksi maailman tunnetuimmista lastenkirjailijoista, yhdysvaltalainen Maurice Sendak liittyi taivaallisten tekstintuottajien kiltaan. Kuollessaan hän oli 83 vuotias. Taakse jäi pitkä ura lastenkirjojen tekijänä. Kansainvälistä kuuluisuuttakin riitti vuodesta 1963 lähtien, kun Sendak käynnisti maailmanvalloituksensa kirjalla Hassut hurjat hirviöt.

Sendak ehti julkaista kymmenkunta itse kirjoittamaansa ja kuvittamaansa kirjaa. Viimeisin näistä ilmestyi viime vuoden syksyllä. Bumble-Ardy kertoo orvoksi jääneestä possusta, joka päättää järjestää itselleen riehakkaat synttärit, kun hänen vanhempansa on pistetty lihoiksi. Ennen kuolemaansa Sendak ehti viimeistellä edesmenneen veljensä muistolle laaditun kuvateoksen, joka tulee myyntiin ensi vuoden puolella.

Sendakin kynänjälki näkyy myös lukuisissa muiden lastenkirjailijoiden teoksissa. Häntä käytettiin paljon Ruth Kraussin, Meindert DeJongin ja Randall Jarrellin kirjojen visualisoijana, mutta myös Singer, Grimm ja Kleist saivat lisukkeekseen Sendakin piirrokset. Näissä näkyy hänen viehtymyksensä sarjakuvamaisiin hahmoihin, unenomaisiin ja mielikuvitusta nostattaviin asetelmiin.

Sendak kuuluu niiden epäsovinnaisten lastenkirjailijoiden joukkoon, jotka jakavat aikuislukijoiden mielipiteitä. Jos Astrid Lindgren uudisti skandinaavista traditiota ja Roald Dahl brittiläistä, Sendak teki saman Yhdysvalloissa. Hänen luomansa lapsihahmot ovat röyhkeitä, jääräpäisiä ja nenäkkäitä. Ja he elävät maailmassa, jossa tapahtuu outoja, hieman pelottaviakin asioita. Lasten kaappaukset, karkotukset ja hylkäämiset ovat lähtökohtana monien Sendakin kirjojen juonille.

Vaikka Sendakin kirjat herättivät moraalistakin tuohtumusta, hän oli erittäin menestynyt kirjailija. Teokset pysyttelivät aina viikkoja myydyimpien kirjojen listoilla ja erilaisia kunnianosoituksia ja palkintoja sateli. Näistä huolimatta Sendak itse koki saavansa jatkuvaa väheksyntää ja aliarviointia osakseen. Lastenkirjailijana, vieläpä lapsellisten kuvien laatijana, hän katsoi elävänsä kirjallisuuden marginaalissa.

Sendakin synkähkö maailmankuva kumpusi hänen omista kokemuksistaan. Sairaudet, taloudelliset katastrofit, maailmansota ja holokausti määräsivät hänen lapsuutensa suuntaa. Homoseksuaalisuus ja siihen liittyvät syyllisyyden ja yksinäisyyden tunteet antoivat kasvuvuosille myöhemmin oman mausteensa. Melankolia onkin se tunnetila, joka huokuu vastaan niin Sendakin kirjoista kuin hänestä itsestään, kertovat kirjailijan tavanneet.

Ikääntymisensä myötä Sendak synkistyi entisestään ja hänen ajoittaiset piipahtamisensa julkisuudessa olivat karvakkaan karheita. Vuonna 2003 hän julkaisi yhdessä näytelmäkirjailija Tony Kushnerin kanssa teoksen Brundibar, jonka tarina pohjautuu Tsekissä sodan aikana orvoiksi jääneiden lasten esittämään samannimiseen oopperaan. Lasten vanhemmat oli siirretty keskitysleireihin. Oopperan kantaesitys oli 1942 ja vuotta myöhemmin suurin osa lapsistakin oli lähetetty kuolemanleirille.

Elämässä on hyvää ja kaunista, pahaa ja rumuutta. Lastenkirjailijoista parhaimmat taitavat tavoittaa tämän aivan erityislaatuisella tavalla.

10.5.2012

Fanitus kannattaa aina


Kirjailijoiden, kustantajien ja lukijoiden harjoittamaan kirjallisen kulttuurin kimppakivaan on viimeisten vuosikymmenten aikana liimautunut mukaan porukkaa, joka on muuttanut perinteistä roolipeliä harjoittavien keskinäistä suhdetta ja hieman myös jutun juonta. Kysymys on fanifiktiosta, jossa lukijasta kehittyy lukuoireiden pahentuessa kirjailija. Eli kun luetun sisäistämisessä päästään tarpeeksi pitkälle, tulee into ja tarve tuottaa omaakin tarinaa entisen pohjalta hieman myös muidenkin samanmielisten tarpeiksi.

Internet tämän kaiken on tietenkin mahdollistanut ja tehnyt houkuttelevaksi. Että voi kertoa miljoonille, mitä muuta Harry Potter ajatteli huispatessaan tai mitä Twilight-sarjan tähdet puuhailivat keskenään, kun valot sammuivat alkuperäisen tarinankertojan päässä. Kertoa sen, mistä kuvittelee kirjailijan vaienneen…

Suurin osa fanifiktiosta lienee sellaista, joka on kiinnostavaa lähinnä kulttuurisena, ei kirjallisena ilmiönä. Mutta joukkoon mahtuu aina poikkeuksia ja mahdollisia helmiä. Siksi kustantajat seuraavatkin tarkkaan sivuja, joissa tämänkaltaista luovan kirjoittamisen peruskauraa tuotetaan.

Ja kas kummaa, maailmalla kohistaan E. L. Jamesista, brittiläisestä media-alan johtotehtävissä työskentelevästä kahden lapsen äidistä. Tämä fanifiktivististi on osunut napakymppiin ja elää tällä hetkellä todeksi tullutta päiväuntaan. Hänen kolmiosainen, sadomasokistiseroottinen versionsa Fifty Shades of Grey Stephenie Meyerin Houkutus-sarjasta on noussut myydyimpien kirjojen listalle sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa.

Ensimmäiset Jamesin kirjoista ilmestyivät sähköisinä vapaakappaleina ja omakustanteina. Mutta kun latausten ja tilausten määrä alkoi hipoa pilviä, kaupalliset kustantajatkin kiinnostuivat rouvan tuotoksista. Tarvittiin hieman oiontaa sieltä ja hiontaa täältä, päähenkilöiden nimien muuttamista ja pikkuisen pikkuriikkistä markkinointia, mutta lopputulos hipoo täydellisyyttä. Tänään, tälläkin hetkellä Jamesin kirjoja myydään miljoonia ja rahakkaat elokuvasopimukset ovat takataskussa.

Tietävät kertovat, että ilmiön takana on ainakin kaksi, jollei kolme tai neljä syytä. Näistä ensimmäinen on erotiikka ja seksi ja toinen se, että James on nainen, joka uskaltaa olla "rohkea" ja kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Hänellä on myös lukijoina tiivis ja kertomuksia kertomuksien päälle ja vähän ohikin laativien fanien verkosto. Kustantajalle Jamesin kaltaiset tapaukset ovat niin ikään lähde, jonka janoiset asiakkaat löytävät ilman sen suurempia markkinointitempauksia.

Time-lehti muuten valitsi huhtikuussa Jamesin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Absolutely fabulous.

3.5.2012

Camilla Läckberg från fyeel-BACH-ah

Ruotsin rikoskirjallisuuden viimeisin komeetta Camilla Läckberg (s. 1974) on ollut tyrkyllä jenkkien kirjamarkkinoille aiemminkin, mutta nyt ovat odotukset isommasta jytkystä korkealla. Ensi viikolla julkaistaan Läckbergin kolmas rapakontakaisille amerikkalaislukijoille suunnattu dekkari, The Stonecutter (alkup. Stenhuggaren, 2005).

Myynninedistämistarkoituksessa Läckberg tekee parhaillaan kiertuetta ja piipahti Washingtonissa tapaamassa paikallislehden (Washington Post) toimittajaa, jolle kertoili avoimesti elämästään ja unelmastaan saada kirjansa New York Timesin bestsellerlistalle.

Läckbergin (amerikkalaisittain "Lackberg") aiempia teoksia on Yhdysvalloissa ostettu reilu 100 000 kopiota, mikä ei ole vähän mutta ei ihan paljonkaan.

Mutta ehkä nyt on muidenkin aika huomata kirjailija, jonka myyntiluvut Ruotsissa päihittävät jo Stieg Larssoninkin.

Läckberg on nuoresta iästä huolimatta ehtinyt julkaista jo 12 teosta, yhdeksän dekkaria, pari keittokirjaa ja lapsille suunnatun kirjan, josta muokattiin myös iPhoneen sopiva peli. Ruotsissa hän on superjulkkis, "Vuoden Nainen", osallistunut "Tanssii tähtien kanssa" -ohjelmaan ja naimisissa partaisen harrikkaa ajavan poliisin kanssa, joka voitti 1997 kaikkien aikojen ensimmäisen ja alkuperäisen ruotsalaisen "Seikkailijat" televisioformaattikisan. Yhdessä heillä on viisi lasta.

Läckbergin puoliso on myös tunnettu bloggari, jonka mies- ja avioliittoasiaa käsittelevästä blogista Coola Pappor tuli niin suosittu, että sen pohjalta muokattiin kirja. Mikä sekin on myynyt hyvin, kuinkas muuten.

Kaikin puolin siis superperhe elämänsä ruuhkavuosissa, ja kovin tavallinen, kuten Läckberg haastattelijalleen toteaa. "Ei meidän elämä oikeasti ole mitenkään hohdokasta", hän toteaa. Lapsia viedään kouluun ja harrastuksiin, sitten tehdään ruokaa, läksyjä, kylvetetään, pestään hampaat ja nukkumaan. Omat työt yritetään sovittaa tiukkaan aikatauluun. "Ihan ok. Elämä on mukavaa. Ei mitään tarvetta yrittää tehdä siitä sen kummempaa."

Skandinavilaisittain jalat maassa tässä siis mennään. Läckbergin romaanien tapahtumapaikka Fjällbackan (lausuntaohje amerikkalaisille: "fyeel-BACH-ah") on niin ikään tavallinen, Henning Mankellin Ystadin kaltainen pikkukaupunki jossakin päin Lounais-Ruotsia. Siellä jotkut onnettomat päästetään päiviltä, kunnes mysteerit ratkeavat ja murhaajat saadaan kiinni.

Resepti myy hyvin. Suosion (ja julkisuusrumban) myötä julkaisutahti on tosin hiipunut aiemmasta kirja per vuosi rytmistä viiden vuoden välein julkaistavaan kahteen kirjaan. Mutta silläkin pysyy leivän syrjässä kiinni.

Mistä nämä ruotsalaiset aina itsensä keksivätkin? Lehtolainen, Mäki, Oksanen... LOL.

Translate