Epidemiakirjallisuutta (5)

Herran vuonna 1348 kymmenen jalosukuista nuorta päättää karistaa Firenzen rutonrumentamat pölyt jaloistaan ja ottaa suunnan maaseudulle. He pakenevat kaupungissa vallitsevaa anarkiaa, tapainturmelusta ja rikollisuutta, ja kun suurin osa nuorten omaisistakin on joko kuollut tai kaikonnut kuka ties minne, mitään erityistä syytä jäädä keskelle tuhoa ja hävitystä ei ole.

Niinpä nämä seitsemän lahjakasta, kaunista ja kunniallista naista sekä kolme iloluontoista ja hienokäytöksistä miestä asettuvat palvelijoineen parin tunnin päähän kaupungista, metsäisen kukkulan suojassa sijaitsevaan linnaan, jonka ympärillä luonto hehkuu ja kukkii. Palvelijakunnalle jaetaan tehtävät ja vastuut, ja pitääkseen yllä myönteistä mieltä ja karkottaakseen surut ja murheet seurue järjestäytyy ja sopii, että kullekin päivälle valitaan päivän ohjelmasta vastaava valtias. Tarkoituksena on viihtyä keskenään pelejä pelaten, musiikista ja tanssista nauttien sekä tarinoita kertoen. Seuraavien kymmenen päivän aikana kukin heistä tulee kertomaan yhden päivän aikana yhden tarinan.

Näistä asetelmista käynnistyy Giovanni Boccaccion kertomuskokoelma Decamerone, jota pidetään paitsi länsimaisen suorasanaisen novellikirjallisuuden lähtölaukauksena myös yhtenä tärkeimmistä keskiajan mielenmaisemaa kuvaavista kirjallisista dokumenteista. Teoksen käsikirjoitusversioita on levinnyt teoksen valmistumisvuodesta 1353 lähtien. Varhaisin säilynyt painettu laitos on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1470.

Teoksen kirjoittaja Boccaccio syntyi 1313 (tai 1314) Pariisissa (joidenkin lähteiden mukaan Firenzessä) italialaisen kauppiaan ja ranskalaisen, jälkipolville tuntemattomaksi jääneen naisen suhteesta. Lapsuutensa, koulunsa ja suurimman osan elämäänsä Boccaccio vietti Firenzessä, mutta opiskeli kaupallisten aineiden ohella myös lakia Napolissa. Kauppiasta isänsä tavoin tai edes lakimiestä Boccacciosta ei kuitenkaan koskaan tullut, vaan kiinnostus kohdistui pikemminkin vanhoihin teksteihin, runouteen ja kirjallisuuteen. Antiikin kulttuuri ja latinankielen monipuolinen hallinta kuuluivat Boccaccion repertuaariin. Danten ja Petrarcan ohella Boccacciota pidetäänkin yhtenä keskeisimmistä antiikin sivistyksen ja humanismin välittäjähahmona myöhemmän renessanssin tarpeisiin.

Ennen kuin Decamerone sai sisältönsä ja muotonsa Boccaccio oli kokeillut kirjallisia taitojaan kansankielisen runouden ja proosan parissa. Jako latinan- ja kansankielellä kirjoitettujen tekstien välillä määrittää keskeisesti Boccaccion kirjailijaprofiilia; kirjallisuuden historiaan hän on jäänyt italiankielen kehittäjänä ja uudistajana, kun hänen itsensä arvostamat latinankieliset tutkielmat antiikin jumalista tai kuuluisten miesten elämänkerroista ovat hautautuneet kirjallisiksi kuriositeeteiksi.

Decamerone on se Boccaccion teoksista, josta hänet edelleen parhaiten tunnetaan. Tuotannnosta löytyy toki muitakin palavaa, vaarallista ja katkeraa rakkautta käsitteleviä teoksia, mutta tässä "inhimillisen komedian" kokoelmassa aiheen kevyt ja suora käsittely on vedonnut jälkipolviin vahvimmin. Sadasta tarinasta, jutusta, kaskusta, kertomuksesta on luettu milloin keskiajan kansankulttuurin juurevuutta,  rappeutuneen munkkilaitoksen kritiikkiä, ulkokultaisuuden moralisointia, psykologisen kerronnan ensitapailuja tai keskiajan porvariston mielenmaisemaa. Danten Jumalaisen näytelmän (1321) tavoin Decameroneen kätkeytyy Euroopan keskiajan historia, mutta vailla kosketusta jumalallisuuteen.

Ja kun maan päällä ollaan, eurooppalaisten kaupunkien vitsauksena olleet tautiepidemiat toimivat teoksessa kirjoittajan johdatuksena ihmiselon iloja ja suruja käsitteleviin kertomuksiin. Rutto on saapunut Firenzeen:

Ei tiede eivätkä inhimilliset varotoimenpiteet mahtaneet mitään tälle kamalalle kulkutaudille. Turhaan perustettiin terveydenhoitolautakuntia, jotka lakkaamatta puhdistuttivat kaupungin katuja, turhaan kiellettiin sairailta sisäänpääsy, turhaan annettiin lukuisia neuvoja terveyden säilyttämiseksi.

Itämailta Eurooppaan kulkeutunut tauti lyö näkyvät merkkinsä sitä sairastaviin:

... sairauden alkaessa saivat niin miehet kuin naiset nivusiinsa ja kainalokuoppiinsa paiseita - jotkut ison omenan tai munan kokoisia, jotkut pienempiä - joita kansa nimitti ruttopaiseiksi. Ennen pitkää nämä paiseet levisivät sairastuneen koko ruumiiseen... käsivarsiin ja reisiin ilmaantui mustia tai sinertäviä läiskiä, jotka levisivät muuallekin ruumiiseen, toisilla isoina ja harvoina, toisilla pieninä ja lukuisina... Hyvin harvat tautiin sairastuneista toipuivat. Melkein kaikki kuolivat kolmen päivän kuluessa edellä kuvattujen merkkien esiintymisestä - ilman kuumetta ja muita sairauden oireita.

Sairaus leviää kulovalkean tavoin ihmisestä toiseen:

Tälle hirveälle taudille antoi yhä suurempaa vauhtia se, että se tarttui sairaista terveihin yhtä helposti kuin tuli tarttuu sitä lähellä oleviin kuiviin tai öljyllä valeltuihin esineihin. Ja rutto tarttui jopa siitäkin, että tuli koskettaneeksi sairaille kuuluneita vaatteita tai muita esineitä.

Kohta sairastuneita aletaan hylkiä ja karttaa ja ihmiset etsivät pelastusta kuka mistäkin:

Monet arvelivat että kohtuullinen elämä ja kaikesta ylellisyydestä pidättäytyminen lisäisi huomattavasti heidän vastustuskykyään. He muodostivat pieniä piirejä ja elivät erossa muista sulkeutuneina sellaisiin huoneisiin, joissa ei ollut ketään ruttoon sairastunutta.

On niitäkin, jotka arvelevat, että nyt on syytä "juoda runsaasti, pitää hyviä päiviä, kulkea laulaen ja leikkiä laskien, tyydyttää... kaikki halunsa sekä nauraa sille, mitä oli tulossa". Jotkut uskovat karkottavansa taudin ruokkimalla aivojaan aromaattisilla hajuaineilla, "koska ilma oli raskasta ja ruumiiden, sairaiden ja lääkeaineiden saastuttamaa". Ja tietenkin monet katsovat turvallisimpana keinona paeta kaupungista. Jäämään pakotetut alkavat karttaa toisiaan ja pysyttelevät toisistaan etäällä:

... veli hylkäsi veljensä, setä veljentyttärensä, sisar veljensä ja vaimo miehensä. Ja mikä vielä pahempaa ja uskomattomampaa oli, että isät ja äidit kieltäytyivät katsomasta ja hoitamasta omia lapsiaan...

Tauti kohtelee samanarvoisesti kaikkia kansanosia, mutta ne jotka eivät pääse pakoon, odottavat kohtaloaan kodeissaan:

... heitä sairastui tuhansia päivässä ja he makasivat hoidotta ja avutta ja kuolivat melkein kaikki. Monien elämä päättyi yleisellä tiellä, yöllä tai päivällä. Toiset kuolivat kotiinsa, ja heidän naapureilleen kertoi kuolemantapauksesta se hirvitttävä haju, joka levisi mätänevistä ruumiista. Ja kaupunki oli kuolleita täynnä.

Decameronen johdanto-osa ei voisi olla kauempana kokoelman lyhytkertomuksista, joissa käsitellään, ei karkeasti, mutta suorasukaisesti lemmeniloja ja ihmisten toisilleen tekemiä jekkuja, pieniä sydänsuruja, ulkoisten vastusten voittamista tai jalomielisyyttä osoittavia tekoja. Tarinoiden kevyt ote toimii vastapainona kertojan alkuun kuvaamalle tilanteelle, josta löytyy todellisia yhtymäkohtia myös Boccaccion itsensä kokemaan ruttoepidemiaan 1300-luvun Firenzessä.

Pohjaa Boccaccion löysi aiheelleen myös hyvin tuntemastaan antiikin kirjallisuudesta, jossa Lucretiuksen (100-l. eaa.) ja Thukydideen (460-l. eaa.) ruttoa käsittelevät tekstit toimivat lähteinä. Itse asiassa myös Decameronen rakenteellinen ratkaisu kehyskertomuksineen on lainaa itämaisesta kerronnasta ja se tunnetaan muun muassa arabialaisesta satukokoelmasta Tuhannen ja yhden yön tarinat. Niin ikään monet kokoelmasta löytyvien kertomusten aiheet on otettu sellaisenaan tai muokattu eurooppalaisesta, arabialaisesta tai aasialaisesta tarinaperinnöstä, kansantarinoista, liturgisesta kirjallisuudesta tai Boccaccion suuresti ihailemalta Dantelta.

Kirjallisuudenhistoria on eräänlainen tekstien epidemia, joten sinänsä Boccaccion kertomusten alkuperän häipyminen historian hämärään on vain taudin normaalia kulkua. Boccaccion kirjoittamat tarinat ovat sittemmin kulkeutuneet eteenpäin muille (Chaucer, Luther, Lessing, Shakespeare ym.) ja modernit suoratoistoversiot erilaisine tallenteineen (kirjat, elokuvat) ovat pitäneet tekijän nimen kirjallisuuden kartalla. Onpa kokoelman sisältävästä eräästä kertomuksesta saatu aikoinaan 1800-luvulla laadittua nk. haukkateoria kirjallisuudentutkimuksen työkaluksi kuvastamaan symbolien ja motiivien käyttöä perinteisen, ja kyllä, boccacciolaisen, novellin tukirankana. Boccaccion erityisesti naisille "huviksi", "neuvoksi" ja iloksi" osoitetun teoksen tarinoista kehkeytyi kirjallisuuslajin prototyyppi sadoiksi vuosiksi.

Kirjailija oli vielä "jutelmia" - kuten hän itse niitä nimittää - kirjoittaessaan väkevästi kansankielisen kirjallisen esittämisen kannalla, olihan Suuri Dante laatinut oman pääteoksensa juuri tällä. Mutta Boccaccion mieli alkoi hitaasti kääntyä kansankielen käyttöä vastaan, ja lopulta hänet saatiin vain vaivoin estettyä tuikkaamasta tuleen muulla kuin latinaksi laatimiaan tekstejä. Boccaccio ei kirjoituksillaan omaisuutta kerännyt. Viimeiset elinvuotensa hän käänsi Homerosta latinaksi, tutki ja selitti Jumalaista näytelmää ja julkaisi Dantea koskevan tutkielmansa. Hänelle oli tiettävästi jo tarjottu Danten tutkimukseen perustettavaa yliopistollista oppituolia, mutta köyhyys ja sairaudet ja myös tuska läheisen tukijan, mentorin ja ystävän Petrarcan kuolemasta veivät hänet lopulta hautaan 62 vuotiaana 1375.

Korona-mukaelma Andrea del Castagnon 1400-luvulla Boccacciosta tehdystä maalauksesta.

Giovanni Boccaccio: Decamerone. Suom. Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen. Tammi 1995 (1947).

Avaimet päähän

Dan "Da Vinci -koodi" Brownin loppukeväästä ilmestyvän uuden romaanin mediarummutus on alkanut, ja sen perässä tulee myös heikompiäänisiä signaaleja. Näitä päästelevät tulevasta maailmanmenestyksestä hyötyä tavoittelevat tahot, joihin kuuluu amerikkalainen Greg Taylor (s. 1951).

Taylor on vielä lyhyellä kirjailijanurallaan julkaissut kolme romaania ja toiminut käsikirjoittajana parissa elokuvassa, joista kuuluisin on fantasiaseikkailufilmi Jumanji (1995). Taylorin esikoisromaani Killer Pizza ilmestyi 2009. Se on nuorille suunnattu kauhufiktio, jossa joukko pizzeriassa työskenteleviä teinejä käy tuimaa taistelua hirviöitä vastaan. Jatko-osa, Killer Pizza: The Slice, ilmestyi 2011.

Nyt Taylor on julkaissut toistaiseksi vain e-kirjana saatavan teoksen Inside Dan Brown's Inferno. Kustantajana on verkkokirjakauppa Amazon, ja kirjassa kerrotaan, kuten olettaa saattaa, Dan Brownin toukokuussa ilmestyvästä romaanista ja annetaan lukijalle avaimia sen kätkemien vihjeiden ja salaisuuksien ymmärtämiseen.

Kirjansa esipuheessa Taylor sanoo ryhtyneensä Brownin esimerkin innoittamana jahtiin, jossa etsitään kirjailijan jälkeensä jättämiä vihjeitä uuden romaanin sisällöstä tämän julkisuuteen laskemia lausuntoja ja kommentteja tulkitsemalla. Brownin omia verkkosivuja ja hänen henkilö- sekä teoshistoriaansa tiirikoimalla yritetään niin ikään avata tulevan romaanin lukkoja. Taustatietoa annetaan myös Dantesta ja myöhäiskeskiajan kulttuurista.

Tiedä sitten, kuinka lähelle Brownin käsikirjoitusta Taylor on päässyt, mutta kirjassaan hän väittää mm., että Dan Brownin verkkosivuilta löytyy video, jossa kirjailija itse vinkkaa joihinkin arvoituksiin. Video on tosin piilossa monien salaovien takana, joten kaikki sivuilla kävijät eivät sitä huomaa.

Taylor on myös vakuuttunut siitä, että Brownin kirjan globaali ilmestymispäivä, 14. toukokuuta 2013, on hyvinkin tietoisesti valittu. Katsokaas, kun tuo päivämäärä merkitään amerikkalaisittain 5.14.13. saadaan väärinpäin luettuna piin (π) arvoa merkitsevän lukujonon ensimmäiset tahdit 3,1415. Mikä tämän merkitys tulee lopulta olemaan Brownin romaanissa, jää nähtäväksi, mutta omansa sillä on, Taylor vakuuttaa.

Kun Brownin romaanin kansi jokin aika sitten julkaistiin näytille, sen laatinut taiteilija, Mike Windsor, sanoi halunneensa niin ikään pistää oman lusikkansa symbolisoppaan. Kannesta löytyy Danten muotokuvan, Firenzen modernin kaupunkisilhuetin ja arvoituksellisen, peilikirjoitukseen perustuvan kartan ohella Jumalaiseen näytelmään kuvatut helvetin eri piirit numerologisine vihjeineen. Danten hahmo yhdistyy paksuun punaiseen linjaan, joka kulkee ylhäältä alas kuin kaikkea halliten ja määräten. Tämä tuo tietenkin muistuman jo edellisestä romaanista löytyvästä Ruusulinjan etsinnästä, neitsyt Marian kultista ja muusta kristillisen mytologian läpivalaisemasta aineistosta.

Windsor on, toisin kuin Taylor, Brownin romaanin lukenut, ja kertoi rakentaneensa kannen yhdessä kirjailijan kanssa. Vihjeet ovat kuulemma kohdallaan. Hupi voi alkaa.

Ehkäpä ennen sitä voisi ottaa hyppysiinsä Danten kirjan, josta kaikki se, mistä kymmenet miljoonat lukijat tulevat muutaman kuukauden päästä hurmioitumaan, sai alkunsa. Totuus kun löytynee sieltä, kätkettynä Brownia paksumman historiallisen maakerroksen alle.

Dante -koodi

Varoituksen sana kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville: Dan Brownilta (s. 1964) ilmestyy uusi kirja toukokuussa!

Siitä onkin jo neljä vuotta, kun kirjailija viimeksi järisytti maailmaa (Kadonnut symboli, 2009). Nyt tuloillaan oleva romaani kertoo Dantesta (1265-1321) ja siitä, miten symbologi Robert Langdon pääsee tämän keskiajan merkittävimmän kirjailijan pään sisään. Kysymys on tietenkin Danten runoelmasta Jumalainen näytelmä ja sen sivuille kätketyistä salaisuuksista.

Brownin romaanin nimi on Inferno Danten teoksen ensimmäisen tapahtumapaikan, Helvetin, mukaan. Aivan kuten Dante "polulta oikealta poikenneena" aloittaa matkansa manalan kauhuista, myös Langdon syöksee itsensä tekstien, vihjeiden, salaliittojen, symbolien ja mystisten koodien äärelle. Lopulta päädyttäneen Paratiisiin, jossa sankariamme odottanee ihanainen Donna, postmoderni mukaelma Danten Beatricesta.

Kirjaimellisesti Helvetissä ei Langdon tietenkään seikkaile, vaan nykyaikaisessa Firenzessä - ainakin - ja seuralaisena lienee joku Danten matkaopasta, Vergiliusta vastaava hahmo.

Brownin kirjojen myynti liikkuu 200 miljoonan luokassa, joten kaikki, mitä tuonkaltaisen liikevaihdon omaava mies tekee, on merkityksellistä. Uudesta romaanista otetaan 4 miljoonan painos yksistään Pohjois-Amerikkaa ja Iso-Britanniaa varten. Brown tekee siis paljon, paljon rahaa kirjoillaan, mutta siinä sivussa antaa myös sivistyksellistä apetta ihmisille. Brownin ansiosta Leonardo Da Vincin tekemiset ovat tulleet tutuiksi laajemmille piireille, ja nyt voidaan odottaa samoin käyvän Dantelle.

Lehdistötiedotteessa Brown toteaa, että vasta tämän kirjan kirjoittamisen myötä hän on todella käsittänyt, miten pysyvän jäljen Dante on jättänyt meidän aikaamme...

Vuodesta 2003 alkanut bestsellerputki (Da Vinci -koodi) saa jatkoa ainakin vielä tämän teoksen verran. Ehkä sitten onkin jo aika kyllästyä ja katsoa, mitä muuta kirjallisuuden buffet-pöydästä löytyy.