Sivut

3.3.2013

Avaimet päähän

Dan "Da Vinci -koodi" Brownin loppukeväästä ilmestyvän uuden romaanin mediarummutus on alkanut, ja sen perässä tulee myös heikompiäänisiä signaaleja. Näitä päästelevät tulevasta maailmanmenestyksestä hyötyä tavoittelevat tahot, joihin kuuluu amerikkalainen Greg Taylor (s. 1951).

Taylor on vielä lyhyellä kirjailijanurallaan julkaissut kolme romaania ja toiminut käsikirjoittajana parissa elokuvassa, joista kuuluisin on fantasiaseikkailufilmi Jumanji (1995). Taylorin esikoisromaani Killer Pizza ilmestyi 2009. Se on nuorille suunnattu kauhufiktio, jossa joukko pizzeriassa työskenteleviä teinejä käy tuimaa taistelua hirviöitä vastaan. Jatko-osa, Killer Pizza: The Slice, ilmestyi 2011.

Nyt Taylor on julkaissut toistaiseksi vain e-kirjana saatavan teoksen Inside Dan Brown's Inferno. Kustantajana on verkkokirjakauppa Amazon, ja kirjassa kerrotaan, kuten olettaa saattaa, Dan Brownin toukokuussa ilmestyvästä romaanista ja annetaan lukijalle avaimia sen kätkemien vihjeiden ja salaisuuksien ymmärtämiseen.

Kirjansa esipuheessa Taylor sanoo ryhtyneensä Brownin esimerkin innoittamana jahtiin, jossa etsitään kirjailijan jälkeensä jättämiä vihjeitä uuden romaanin sisällöstä tämän julkisuuteen laskemia lausuntoja ja kommentteja tulkitsemalla. Brownin omia verkkosivuja ja hänen henkilö- sekä teoshistoriaansa tiirikoimalla yritetään niin ikään avata tulevan romaanin lukkoja. Taustatietoa annetaan myös Dantesta ja myöhäiskeskiajan kulttuurista.

Tiedä sitten, kuinka lähelle Brownin käsikirjoitusta Taylor on päässyt, mutta kirjassaan hän väittää mm., että Dan Brownin verkkosivuilta löytyy video, jossa kirjailija itse vinkkaa joihinkin arvoituksiin. Video on tosin piilossa monien salaovien takana, joten kaikki sivuilla kävijät eivät sitä huomaa.

Taylor on myös vakuuttunut siitä, että Brownin kirjan globaali ilmestymispäivä, 14. toukokuuta 2013, on hyvinkin tietoisesti valittu. Katsokaas, kun tuo päivämäärä merkitään amerikkalaisittain 5.14.13. saadaan väärinpäin luettuna piin (π) arvoa merkitsevän lukujonon ensimmäiset tahdit 3,1415. Mikä tämän merkitys tulee lopulta olemaan Brownin romaanissa, jää nähtäväksi, mutta omansa sillä on, Taylor vakuuttaa.

Kun Brownin romaanin kansi jokin aika sitten julkaistiin näytille, sen laatinut taiteilija, Mike Windsor, sanoi halunneensa niin ikään pistää oman lusikkansa symbolisoppaan. Kannesta löytyy Danten muotokuvan, Firenzen modernin kaupunkisilhuetin ja arvoituksellisen, peilikirjoitukseen perustuvan kartan ohella Jumalaiseen näytelmään kuvatut helvetin eri piirit numerologisine vihjeineen. Danten hahmo yhdistyy paksuun punaiseen linjaan, joka kulkee ylhäältä alas kuin kaikkea halliten ja määräten. Tämä tuo tietenkin muistuman jo edellisestä romaanista löytyvästä Ruusulinjan etsinnästä, neitsyt Marian kultista ja muusta kristillisen mytologian läpivalaisemasta aineistosta.

Windsor on, toisin kuin Taylor, Brownin romaanin lukenut, ja kertoi rakentaneensa kannen yhdessä kirjailijan kanssa. Vihjeet ovat kuulemma kohdallaan. Hupi voi alkaa.

Ehkäpä ennen sitä voisi ottaa hyppysiinsä Danten kirjan, josta kaikki se, mistä kymmenet miljoonat lukijat tulevat muutaman kuukauden päästä hurmioitumaan, sai alkunsa. Totuus kun löytynee sieltä, kätkettynä Brownia paksumman historiallisen maakerroksen alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate