Koverikirja

Verkossa pörräävistä fanifiktion laatijoista ollaan tekemässä kunnianarvoisia kirjailijoita. Kirjamyyntiä ja kustannusmaailmaa muiltakin osin uudistava Amazon on julkistanut toimintamallin, jolla kitketään businestä horjuttavaa harmaata taloutta.

Amazonin resepti on nimeltään Kindle Worlds, joka pyrkii halajamaan sähköisten siipiensä suojiin kirjoista, elokuvista, musiikista ja peleistä potkua saaneiden kirjoittajien luovia tuotoksia.

Amazon tarjoaa tässä kepin sijasta porkkanaa. Tähän asti Harry Potterin, Meyerin vampyyrien tai muiden kirjallisuuden hittikimaroiden innoittamina verkkoa on lihotettu monentasoisilla esikuviaan jäljittelevillä tarinoilla. Yleensä nämä alkuperäistä tarinaa jatkavat tai varioivat kertomukset ovat olleet vapaasti kaikkien luettavissa. Fanit ovat tukeneet toisiaan ja rakentaneet eräänlaista yhteisöllisyyttä vahvistavaa virtuaaliympäristöä.

Jäljittelyn kohteeksi joutuneet kirjailijat ovat joko kääntäneet katseensa, seuranneet hiljaa sivusta tai saattaneet jopa rohkaista ihailijoitaan kirjallisen askareensa pariin. Jälkimmäisiin kuuluu mm. J. K. Rowling.

Harmaalle vyöhykkeelle on fanifiktiossa astuttu siinä vaiheessa, kun tuotosten lukemisesta on pyydetty maksua. Tarinoiden tekijänoikeudet kun ovat jollakin muulla kuin Matti tai Maija Fanittajalla.

Mutta kun vanha ystävämme E. L. James puski tiensä miljonäärikirjailijoiden luokkaan pornahtavalla mukaelmallaan Meyerin tarinoista, fanifiktion kaupallinen potentiaali kohosi pilviin. Siksi monet alalla askaroivat ovat olleet hermostuneita, ja siksi Amazon haistelee nyt mahdollisuuksiaan hyötyä tulevista tuhkimotarinoista.

Amazonin tarjolla oleva syöte on taloudellinen kolmiyhteys, jossa voittajia ovat niin alkuperäisen tarinan kirjoittaja, häntä jäljittelevä fani kuin kustantaja, tässä tapauksessa siis Amazon. Homma menee siis niin, että fanittaja myy tuotoksensa Amazonille, joka antaa vastineeksi digitaalisen alustan ja kolmasosan myyntivoitosta, mutta jakaa loput voitot tarinan alkuperäisen omistajan kanssa.

Ja kun kerran tälle linjalle on lähdetty, asiaan kuuluu, että hyvä laitetaan kiertämään: Amazonin julkaisemat tarinat ovat myös muiden kirjoittajien muokattavissa ja hyödynnettävissä. Tarinoiden sisältämillä uusilla elementeillä, tapahtumilla ja henkilöillä on kirjoittajan tuotesuoja, mutta kaikki muu on kierrätystavaraa.

Tähän mennessä Amazonin tarjoamaan täkyyn on tarttunut vain jokunen viihdetarjontaan keskittynyt yritys. Näiden avulla Gossip Girliin tai Vampyyripäiväkirjoihin hullaantuneet tekstinikkarit voivat hyvinkin nousta vielä ihkaoikeiksi kirjailijoiksi.

Mutta ehkäpä ihan kohta, kun Kindle Worlds lähtee tositarkoituksella valloittamaan villiä verkkomaailmaa, tulemme tutustumaan uusiin kirjallisiin idoleihin ja tähtiin. Vähän siihen malliin kuin televisioformaateissa on tehty popmusiikin saralla jo vuosikausia. Koveria pukkaa pian myös kirjakauppojen hyllyille.

He tekevät sen itse

Englantilaisen E. L. Jamesin pehmopornoromaanin Fifty Shades of Grey maailmanlaajuinen menestys on laittanut monet pohtimaan kirjallisuuden tilaa ja tulevaisuutta. Lyhyessä ajassa kymmeniin miljooniin nousseet myyntiluvut ja lähes neljällekymmenelle kielelle käännetyt versiot pistävät itse kunkin miettimään maailman menoa.  

Henkilökohtaisen kauhistelun, ihastelun ja väheksynnän ohella ilmiötä on yritetty selittää kytkemällä se laajempiin yhteksiinsä. Ja niitähän riittää naisten emansipaatiosta kirjakapitalismin mekanismeihin, kulttuurimme banalisoitumiseen tai seksin arkipäiväistymiseen. Kirjailija Ewan Morrison esittää oman näkemyksensä Guardianissa liittämällä Jamesin kirjan osaksi sen edustaman lajityypin, fanifiktion, kehitystä ja arvuuttelemalla mitä mahtaakaan tapahtua, jos ja kun fanifiktiosta tulee kirjallisuuden tuotannon valtavirtaa.

Morrisonin mielestä Jamesin romaanissa mielenkiintoisinta on sen muoto. Ei siis se, että kirjoittaja kuvaa kipunoivaa seksiä hormoneita tirisevien nuorten toteuttamana, vaan se, että Fifty Shades of Grey tuo uutta potkua kustannusmaailman käytäntöihin. Jamesin romaania on nimitetty "mammapornoksi" - millä viitataan paitsi kirjailijan ikään myös romaania ostaviin keski-ikäisiin naisiin - mutta Morrisonin mielestä tällä halutaan häivyttää näkyvistä se tosiasia, että Jamesin teos on fanifiktiota. Se ei siis ole vain romantiikkaa, erotiikkaa, ei edes pornoa, vaan lukijoiden tekemä mukaelma valmiista kirjallisesta tuotteesta.

Tässä mielessä Jamesin kirja voidaan nähdä jatkumona, joka alkaa ehkäpä jo Raamatusta (apostolien erilaiset versiot Jeesuksen elämästä; sic!), keskiajan tarinaperinteestä, saduista, Ruusun romaanista ja löytää tiensä niin Jane Austenin tuotoksiin (1913 ilmestyi tiettävästi ensimmäinen romaani, joka kertoo, mitä Austenin luomille henkilöille tapahtui "sitten") kuin Conan Doylesta inspiroituneisiin Sherlock Holmes -variaatioihin.

Myöhemmin, 50-luvulta lähtien fanifiktion määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja se on saanut mitä erikoisempia muotoja, joissa ei ole pitäydytty vain kirjallisuuden sisällä vaan uudelleen kerrottu televisiosarjoja ja elokuvia ja risteytetty näiden tähtiä ja sankareita keskenään. Useimmat tarinat ovat luonteeltaan pornografisia. 60-luvulta lähtien suosittuja ovat olleet nk. "slash-fanifiktiot", joissa Star Trekin Spock ja Kirk, siis Spock/Kirk, pitävät keskinäistä kivaa. Myöhempiä kombinaatioita ovat olleet Holmes/Watson tai Harry Potter/Ron, Ron/Hermione, Hermione/Fred & George jne. Postmoderniin aikaamme kuuluvat myös lajityypit ylittävät kohtaamiset, crossoverit, joissa vaikkapa Indiana Jones päättää harrastaa seksiä Voldemortin kanssa...

Tältä pohjalta myös E. L. James aloitti kirjallisen uransa. Ensiksi hän oli vain muuan Erika Leonard, joka kirjoitti salanimellä "Snowqueen's Icedragon" Stephenie Meyerin Twilight -sarjan innoittamaa jatkokertomusta kirjailijan fanien avaamalle sivustolle. Kun jotkut närkästyivät Jamesin seksuaalisista kuvauksista, hän avasi omat sivut, jatkoi kirjoittamistaan ja julkaisi kohta omakustanteena kertomuksen ensimmäisen osan, jossa Meyerin luomien henkilöiden nimet oli muutettu. Loppu onkin historiaa, josta on tullut tätäpäivää nyt myös Suomessa.

Yksi fanifiktioitsijoiden suosikeista on juuri Meyer. Tarkoitukseen rakennetuilta sivuilta löytyy satoja omakustanteita ja kertomuksia, joista suurin osa on puhdasta pornoa. Tyypillistä on myös se, että seksiin yhdistetään väkivaltaa. Tältä kantilta tarkasteltuna Jamesin mukaelma on jokseenkin siistiä tavaraa, mutta pitää sisällään kaiken oleellisen.

Fanifiktio herättää kysymyksen tekijyydestä. Kuka omistaa oikeudet kirjaan, jonka sisältö on luotu muiden toimesta? Ewan Morrison on kirjoituksessaan sitä mieltä, että James saattaa olla kirjansa tekijä, mutta niiden kirjoittaja hän ei perinteisessä mielessä ole. Jamesin taustalta löytyy tuhansia kirjoittajia, niitä, jotka ovat yhdessä rakentaneet Meyersin mökkikirjasta ensyklopedian. Kyseessä on kollektiivinen luomistyö. "'Fifty Shades' on", kuten Morrison toteaa, "kirja, jolla on 60 000 kirjoittajaa."

Ainoa aito innovaatio Jamesin kirjassa onkin se, miten se on saatettu lukijoiden käsiin. Ilman sähkökirjaa, ilman internetiä, ilman sähköiseen kustantamiseen erikoistunutta yhtiötä, Amazonia, James tuskin olisi tehnyt läpimurtoa. Eikä fanifiktio olisi saavuttanut sitä asemaa ja suosiota, mikä sillä tällä hetkellä on. Morrisonin mukaan olemme jo siirtyneet kirjankustantamisen uudelle aikakaudelle. Kustantamot kärkkyvät innokkaiden lukijoiden omia tuotoksia. Viimeisin hitti on Sylvain Reinardin Gabriel's Inferno, joka sekin on syntynyt lukijareaktiona Meyersin romaaneihin. Ja alalla kun ollaan: Amazonin listoilta löytyy tällä hetkellä yli 600 sähkökirjaa, jotka edustavat fanifiktiota Jamesin romaaneista.

Fanifiktion fanifiktio vie meitä kohti aikaa, jossa alkuperäinen katoaa yhä kauemmaksi. Miksi luoda mitään uutta, kun vanhakin kelpaa? Simulakruumia kaikki tyynni.

Mielensäpahoittajia

Kohu E. L. Jamesin kirjahitin, Fifty Shades of Grey, tiimoilta jatkuu. Brittikirjailijan lähes tuhatsivuinen sadomasokismia, erotiikkaa ja jännitystä tulviva trilogia ei ole nostattanut suuria tunteita Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa sitäkin enemmän.

Tällä erää asialla ovat kirjastot, joille lukujanoisten asiakkaiden palveleminen on Jamesin teoksen kohdalla muodostunut haasteeksi. Kaikki kirjastovirkailijat kun eivät ole välttämättä niin halukkaita hankkimaan kyseistä opusta kokoelmiinsa.

Mutta kysynnän ja tarjonnan lakeja on kunnioitettava, joten monet joutuvat heittämään laatumittarinsa roskiin ja ottamaan tilauslomakkeen kauniiseen käteen. Ja asiakkaat kiittävät: tuhannet lukijat kautta koko pölyisen maan jonottavat kirjaa kirjastoissa ja hihkuvat onnekkuuttaan päästessään uppoutumaan komean miljonäärin ja suloisen opiskelijatytön outoja rituaaleja ja psykofyysisen kommunikoinnin erikoisia muotoja tulvivaan kertomukseen.

Ne kirjastot, jotka eivät Jamesin nimeä (siis E. L. Jamesin) halua hyllyissään nähdä, saavat selitellä kyselijöille ummet ja lammet. Ongelma on lähinnä siinä, että monien mielestä Jamesin kirjat ovat pornoa, ja pornokategoriaa kirjastot eivät tunne. Ja ehkä taustalla on ajatus siitä, että jos nyt annetaan periksi, seuraavaksi on vuorossa kuka-tietää-vaikka-mitä. Puhumattakaan rahasta, jota on vähän. Tulisiko sekin kaikki pistää roskaan?

Sananvapaudesta huolestuneet organisaatiot ovat ottaneet nekin kantaa kiistaan korostaen, että jos kerran Henry Millerin Kravun kääntöpiiri tai Erica Jongin Lennä, uneksi löytyvät kirjastojen kokoelmista, siellä pitää olla tarjolla myös samaa aihepiiriä käsittelevää nykykirjallisuutta. Ja olihan D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja sekin aikoinaan kiellettyä tavaraa, kunnes ajat muuttuivat ja moraalikoodit sen mukana.

Ehkä Jamesin teos onkin aikamme Lady Chatterley, kuten eräänkin kirjaston hankinnoista vastaava henkilö totesi, kun kirjoja kustantajalta tilasi. Ja asiakkaitahan tässä ollaan palvelemassa, jatkaa samainen. Ja makuja on monenlaisia, toteaa toinen. Ja rahat on parempi laittaa kirjoihin, joita luetaan kuin niihin muihin, jatkaa kolmas. Ja seksiä löytyy myös hyvin kirjoitetuista kirjoista, huomauttaa tyyppi neljännestä rivistä.

Jamesin kirjojen hankintaa vastustaneet ovat saaneet tottua nimittelyyn ("Senkin pikkusieluinen byrokraatti!") tai ymmärtävään hyminään. Oikeita ratkaisuja ei tässäkään ole olemassa. Teet mitä tahansa, olet joko kaiken salliva liberaali tai äkkiväärä moralisti.

Jälkimmäiseen porukkaan jotkut halunnevat liittää Dr. Drew'n, amerikkalaisen populaaripsykologin, joka äskettäin ilmaisi huolensa Jamesin lukijoista. Romaanissa kuvattu ihmissuhde on Drewn mielestä kaikkiaan paitsi surkeasti kirjoitettu myös asetelmiltaan vahingollinen. Teoksen parisuhde perustuu toisen alistamiseen, nöyryyttämiseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja voi sellaisenaan toimia haitallisena roolimallina kirjan innokkaimmille lukijoille, 17-19 vuotiaille tytöille.

Omia ihmettelyjään väsäävät ne kolumnistit, tutkijat ja bloggaajat, jotka kyselevät, miksi juuri naiset kirjoittavat tällaisia kirjoja ja lukevat niitä. Miksi juuri nyt? Miksi juuri näin? Miksi miksi?

Fanitus kannattaa aina

Kirjailijoiden, kustantajien ja lukijoiden harjoittamaan kirjallisen kulttuurin kimppakivaan on viimeisten vuosikymmenten aikana liimautunut mukaan porukkaa, joka on muuttanut perinteistä roolipeliä harjoittavien keskinäistä suhdetta ja hieman myös jutun juonta. Kysymys on fanifiktiosta, jossa lukijasta kehittyy lukuoireiden pahentuessa kirjailija. Eli kun luetun sisäistämisessä päästään tarpeeksi pitkälle, tulee into ja tarve tuottaa omaakin tarinaa entisen pohjalta hieman myös muidenkin samanmielisten tarpeiksi.

Internet tämän kaiken on tietenkin mahdollistanut ja tehnyt houkuttelevaksi. Että voi kertoa miljoonille, mitä muuta Harry Potter ajatteli huispatessaan tai mitä Twilight-sarjan tähdet puuhailivat keskenään, kun valot sammuivat alkuperäisen tarinankertojan päässä. Kertoa sen, mistä kuvittelee kirjailijan vaienneen…

Suurin osa fanifiktiosta lienee sellaista, joka on kiinnostavaa lähinnä kulttuurisena, ei kirjallisena ilmiönä. Mutta joukkoon mahtuu aina poikkeuksia ja mahdollisia helmiä. Siksi kustantajat seuraavatkin tarkkaan sivuja, joissa tämänkaltaista luovan kirjoittamisen peruskauraa tuotetaan.

Ja kas kummaa, maailmalla kohistaan E. L. Jamesista, brittiläisestä media-alan johtotehtävissä työskentelevästä kahden lapsen äidistä. Tämä fanifiktivististi on osunut napakymppiin ja elää tällä hetkellä todeksi tullutta päiväuntaan. Hänen kolmiosainen, sadomasokistiseroottinen versionsa Fifty Shades of Grey Stephenie Meyerin Houkutus-sarjasta on noussut myydyimpien kirjojen listalle sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa.

Ensimmäiset Jamesin kirjoista ilmestyivät sähköisinä vapaakappaleina ja omakustanteina. Mutta kun latausten ja tilausten määrä alkoi hipoa pilviä, kaupalliset kustantajatkin kiinnostuivat rouvan tuotoksista. Tarvittiin hieman oiontaa sieltä ja hiontaa täältä, päähenkilöiden nimien muuttamista ja pikkuisen pikkuriikkistä markkinointia, mutta lopputulos hipoo täydellisyyttä. Tänään, tälläkin hetkellä Jamesin kirjoja myydään miljoonia ja rahakkaat elokuvasopimukset ovat takataskussa.

Tietävät kertovat, että ilmiön takana on ainakin kaksi, jollei kolme tai neljä syytä. Näistä ensimmäinen on erotiikka ja seksi ja toinen se, että James on nainen, joka uskaltaa olla "rohkea" ja kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Hänellä on myös lukijoina tiivis ja kertomuksia kertomuksien päälle ja vähän ohikin laativien fanien verkosto. Kustantajalle Jamesin kaltaiset tapaukset ovat niin ikään lähde, jonka janoiset asiakkaat löytävät ilman sen suurempia markkinointitempauksia.

Time-lehti muuten valitsi huhtikuussa Jamesin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Absolutely fabulous.