Sivut

6.10.2020

Paha flunssa

Kun amerikkalaisilta tiedusteltiin lempikirjoja vuonna 2008 listan kärjessä komeilivat Raamattu, Tuulen viemää ja Taru sormusten herrasta. Turhan tosissaan tuollaisia mielipidekyselyjä ei pidä ottaa - ja tässäkin otos oli vain muutaman tuhannen luokkaa - mutta jotakin ne kertovat ihmisten mieltymyksistä ja kirjamarkkinoista, myös niistä. Kymmenen kärkeen ylsivät Harry Pottereiden, Dan Brownin parin trillerin ja sellaisten klassikoiden kuin Kuin surmaisi satakielen sekä Sieppari ruispellossa ohella Stephen Kingin Tukikohta. Näistä viimeksi mainittu oli nostettu peräti viidenneksi, Rowlingsin ja Da Vinci -koodin väliin. 

 

Kun Kingin romaanin aihepiiri liikkuu Amerikkaan ja maailmaan iskevässä tautiepidemiassa, voisi kuvitella, että vastaava kysely nyt tehtynä antaisi samankaltaisen tuloksen.

Kingin romaanissa yhdysvaltalaisesta, kemiallisia aseita kehittävästä sotilastukikohdasta karkaa erään paniikkikohtauksen saaneen potilaan mukana pahanlaatuinen virus, joka pistää maan- ja maailmankirjat sekaisin. Muutamassa viikossa superflunssaksi nimetty tauti on tappanut yksistään Yhdysvalloissa 200 miljoonaa ihmistä.

Kun tauti iskee, oireet ovat normaalin flunssan, kylmettymisen tai keuhkokuumeen kaltaiset. "Vilunväreitä. Kuumetta. Päänsärkyä. Heikkoutta ja yleistä voimattomuutta." Mutta kohta potilas tuntee jo kipuja virtsatessaan, rauhaset alkavat turvota, ja turvotus leviää kyynärtaipeisiin ja nivusiin. Tämän jälkeen tulevat hengitysvaikeudet ja lopulta hengityksen pysähtyminen, kuolema. 

Antibiootit eivät virukseen pure. Virus leviää ilmateitse ja tarttumisaste on korkea. Oireet ilmaantuvat äkillisesti, saattavat häipyä hetkeksi palatakseen kahta kovempina takaisin. Kaikki on ohi nopeasti. Sairastuneet kaatuvat kirjaimellisesti kuolleina maahan kesken kävelyn tai menettävät lyhyen kamppailun jälkeen henkensä niille sijoilleen. Kaupunkien kaduilla ja ulosmenoteillä vallitsee kaaos. Tartunnan pelästyttämät ihmiset pyrkivät pois ihmisjoukkojen läheltä väistellen tielle pysähtyneitä ja kolarisumaan takertuneita autoja ja niiden sisältä löytyviä, kuolinkouristuksiin vääntyneitä ruumiita.

Ennen kuin kyseinen tauti - joka tuntee myös nimet "sisärengaskaula" ja "tukehtumissairaus" - pääsee valloilleen, seuraa tartuntaketjujen suma, joka leviää salakavalasti ihmisten arkisissa askareissa. Kuten:

Hän söi juustopurilaislautasen ja jälkiruuaksi palasen Baben herkullista mansikkapiirakkaa. Hänellä oli pieni nuha, allerginen ehkä ja hän aivasteli ja syljeskeli kaiken aikaa. Aterian aikana hän tartutti Baben, tiskaajan, kaksi rekkakuskia nurkka-aitiossa, miehen, joka toi leivän pöytään, miehen joka tuli vaihtamaan levyn jukeboxiin ja hunajapupun joka tarjoili hänen pöytäänsä. Hän jätti dollarin juomarahan, mikä kuhisi kuolemaa.

Tai näin:

Odottaessaan Sweeneyn vastaanotolle he tartuttivat sairauden yli kahteenkymmeneenviiteen ihmiseen mukaanluettuna isokokoinen nainen, joka pistäytyi vain maksamaan laskunsa ennen kuin meni siirtämään sairauden koko bridgekerhoonsa.

Kahden naisen mukava ilta cocktailbaarissa päättyy siihen, että he onnistuvat tartuttamaan jokaisen kyseisessä baarissa ja "kaksi lähistöllä olutta juonutta nuorta miestä". Seuraavana päivänä naiset suuntaavat länteen ja tuovat taudin mukanaan myös sinne.

Muutamassa kuukaudessa yhteiskunta on romahtanut ja Yhdysvallat jakaantunut toisilleen vihamielisiin heimoihin. Unien kautta ihmisiä hallitsevat hyvän ja pahan voimat ovat heränneet henkiin ja valmistautuvat viimeiseen taistoon. Pahuuden ilmentymänä romaanissa on demoninen hahmo, Randall Flagg, "tumma mies", joka on pystyttänyt oman valtakuntansa Las Vegasiin. Kyseessä on yliluonnollisia voimia omaava pahuuden ruumiillistuma, joka on sittemmin kulkeutunut lukuisiin Kingin kertomuksiin, ehkä seikkaperäisimmin fantasiasarjaan Musta torni (1982-2012).

Se oli tumma mies, mies joka heräsi eloon hänen unissaan, olento, jonka hengen hän oli aistinut syklonin mustassa sydämessä. (---) Jossakin... nurkassa tai ehkä aivan heidän takanaan... hän tarkkaili heitä. Ja odotti. Ja oikealla hetkellä hän koskettaisi heitä ja he kumpikin... mitä? Tulisivat hulluiksi pelosta tietenkin. Vain sitä. Hän pystyi näkemään heidät. Nick oli varma että hän pystyi näkemään heidät. Hänellä oli silmät, jotka pystyivät näkemään pimeässä niin kuin kissan silmät tai joidenkin outojen, vieraiden olentojen. (---) hänestä kaikki näytti hitaalta ja punaiselta ikään kuin koko maailma olisi liisteröitynyt puolimaksoittuneeseen vereen.

Kingin romaanista on olemassa kaksi julkaistua versiota. Ensimmäinen ilmestyi 1978, neljä vuotta kirjailijan esikoisromaanin Carrien jälkeen. Välissä oli vielä kaksi muutakin huippumenestystä, Salem's Lot (1975) sekä The Shining (1977), sekä samaan aikaan jälkimmäisen kanssa pseudoyymillä Richard Bachman ilmestynyt The Rage. Tukikohdan alkuperäisessä versiossa tapahtumat on sijoitettu 80-luvulle. Kun romaanista myöhemmin julkaistiin "lyhentämätön ja täydellinen laitos" maailmanlopun meininkiä on siirretty kymmenen vuotta eteenpäin, joka on myös teoksen ilmestymisajankohta, vuoteen 1990.

Varhaisesta romaaniversiosta leikattiin kustantajan toivomuksesta pois satoja sivuja, jotka myöhemmin siirrettiin takaisin Tukikohdan toiseen tulemiseen. Näin voitiin tietenkin tehdä, kun Kingistä oli tässä välissä tullut yli kaksikymmentä romaania julkaissut, kiitetty ja palkittu bestselleristi, jolla lienee ollut myös sananvaltaa teostensa muodon ja sisällön suhteen. Tukikohta on siten tuon viimeisimmän painoksen osalta edelleen kirjailijan laajin romaani, joskin lähellä sitä ovat olleet niin ikään yli tuhatsivuiset Se (1986) ja Kuvun alla (2009). 

Romaanin - siis sen toisen painoksen - alkuun sisältyy kaksiosainen kirjailijan esipuhe, ensimmäinen "luettavaksi ennen tämän kirjan ostamista" ja toinen "luettavaksi kirjan ostamisen jälkeen". Edellisessä kirjailija varoittaa kepeään tyyliin kirjan ostamista harkitsevaa siitä, että kyseessä ei ole uusi, ei edes erilainen vaan laajennettu versio aiemmasta kirjasta. Tarkoittaa sitä, että vanhasta tarinasta tutut henkilöt tekevät tässä uudessa "enemmän" asioita.  

Jos lukija alun varoituksista huolimatta kulkee kaupan kassan kautta kirja kainalossaan, kirjailija selittää hieman tarkemmin ratkaisuaan uudesta, laajennetusta painoksesta. Tästä selviää, että kustantaja tai kustantamon myyntiosasto leikkasi aikoinaan käsikirjoituksesta neljäsataa sivua puhtaasti taloudellisista, ei kirjallisista syistä. Leikkaushuoneen lattialta tämä "tekstinkäsittelylaiteripulista" syytetty kirjailija on nyt noukkinut osan talteen ja liittänyt mukaan uuteen versioon. Tulos on ainakin hänen mielestään tarinaltaan rikkaampi ja tarinankerronnan kannalta suorastaan välttämätön. Vertailukohtana hän käyttää vanhaa Grimmin veljesten satua Hannusta ja Kertusta, johon sisältyy siihenkin keskeisen juonen kannalta turhia mutkia, mutta ne myös muuttavat muutoin "tylsän kyhäelmän" maagiseksi ja satoja vuosia kestäväksi tarinaksi.

Esipuheensa päätteeksi King toteaa, että hän kirjoittaa vain kahdesta syystä, "miellyttääkseni itseäni ja miellyttääkseni muita". Tukikohdan syntyprosessia hän ei halua sen tarkemmin avata kuin toteamalla, että alussa on idea, sitten toinen ja pyrkimys rakentaa yhteyksiä näiden ideoiden ja henkilöhahmojen välille. Jossakin välissä "pälkähtää kirjailijan päähän" ajatus lopusta, joka tuskin koskaan toteutuu lopullisessa versiossa. Sitten sitä vain istutaan alas ja kirjoitetaan, yksi sana kerrallaan.

Kingin arkinen tapa suhtautua kirjoittamiseen löytyy kattavammin esitettynä hänen omaelämäkerrallisesta kirjoittamisen oppaastaan Kirjoittamisesta (2000). Oikotietä onneen tai menestykseen ei ole, kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Tarinankerronnan rakenteet, henkilöhahmojen luonti, kuvailu, dialogi ja muut kerronnan keinot on vain opittava, itkun ja ilon kautta, viitseliäästi tekstiä työstäen ja, ennen kaikkea, muilta oppien. Sillä lukeminen on lopulta se pohja, johon kirjailijat rakentavat ammattitaitonsa.

Kun Tukikohta ilmestyi uutena painoksena, New York Timesille kirjoittava Robert Kiely ei ollut erityisen otettu edes tästä laajennetusta versiosta, mutta löysi romaanin suoraviivaisen tuomiopäivänkuvauksen ja latteuksien alta myös syvyyttä, joka ilmentää Kingin lukeneisuutta ja herkkävaistoisuutta kulttuuristen merkitysten äärellä. Joten, Kielyn mielestä ei ole epäilystäkään etteikö King olisi lukenut paitsi amerikkalaisuuden henkistä uudistumista luotaavia kirjailijoita (Melville, Whitman, Dos Passos) myös arkiseen keskiluokkaisuuteen ja keskinkertaisuuteen kätkeytyvää mielikuvituksellista potentiaalia, joka heittää juopot ja juntit keskelle uskomattomia tapahtumia. Tältä tasolta King on Kielyn mielestä kuin kansanomainen versio Thomas Pynchonista.

Myös muut, erityisesti populaarikulttuuriin pesiytyneet asetelmat löytyvät Tukikohdasta. Viruksen kutsumanimi "Kapteeni Trips", jota ei romaanissa mitenkään selitetä, ja joka on herättänyt lukijoissa paljon hämmennystä, viitannee kalifornialaisen psykedeelisen rockyhtyeen nokkamiehen Jerry Garciaan. Juoniasetelma, jossa pieni ryhmä eloonjääneitä lähtee "pelastusmatkalle" on henkilöiden luonteenpiirteitä myöten kuin suoraan Ihmemaa Ozista. Tien päällä ollaan kuin Kerouacin romaanissa Matkalla tai Steinbeckin Vihan hedelmissä. Nuoren kapinallisen teinitunnelma kohtaa Thoreaun romanttisen kuvaelman Elämää metsässä ja Huckleberry Finn yhdyttää Rambon.

Kiely löytää Kingin romaanista lukuisia, ja hieman hämmentäviä, yhtymäkohtia siihen amerikkalaisuuteen, jonka muovaamia me kaikki olemme. Woody Allenia, Jane Fondaa, Gary Cooperia tai Kevin Costneria muistuttavat, jo arkkityypeiksi muotoutuneet henkilöhahmot on näin ajettu kulttuurisen "lihamyllyn" läpi. Puhumattakaan teoksen yhteyksistä siihen kaikille tuttuun yksittäiseen kirjaan, Raamattuun.

Tukikohta on kuin amerikkalainen alitajunta, kuvaus taudinkulusta ja samalla taudinkuva jo itsessään. Kun seikkailua, romantiikkaa, allegoriaa, profetiaa, satiiria, fantasiaa ja lopun aikojen tunnelmaa sisältävä tarina viimein satojen sivujen jälkeen alkaa kääntyä yliluonnollisen suuntaan, tietää saapuneensa perille maahan, joka on olemassa vain mielikuvissamme. Vai onko? Ehkä, kuten romaanin yksi keskushenkilöistä joutuu myöntämään, raja mielikuvituksen ja todellisuuden välillä on jo aikaa sitten hälvennyt edellisen eduksi.

---

Stephen King: Tukikohta 1-2. Suom. Kari Nenonen. Book Studio 1990.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate