Bridget Jonesin kolmas tuleminen

Tästä kohuttiin tiedotusvälineissä jo menneenä syksynä, mutta mitä pitemmälle kuluva vuosi jolkottaa, sitä kiihkeämmin alkaa kirjallisuuden markkinointikoneisto tikuttaa.

Bridget Jonesin päiväkirjoilla maailmanmaineen saavuttanut Helen Fielding (s. 1958) julkaisee uuden romaanin tulevana syksynä. Edellisestä on jo vierähtänyt yli kolmetoista vuotta, joten miljoonat lukijat lienevät onnensa kukkuloilla. Englantilaisen kolmikymppisen Bridgetin parisuhdeongelmia sekä päihde- ja ruokailutottumuksia seuraavia kahta romaania (ilm. 1996 ja 1999) on ostettu maailmalla 15 miljoonaa kappaletta, joten asiakaspotentiaalia riittää. 2000-luvulla tehdyt elokuvat (Zellweger, Grant, Firth) eivät nekään ole olleet haitaksi kirjojen pitämiseksi esillä.

Muutama vuosi sitten Fielding ryhtyi laatimaan uudestaan lehtikolumneja Independentiin, jossa alkuperäiset Bridget Jones-tarinatkin saivat alkunsa. Keskushenkilö oli edelleen sama, mutta puhetta ja porua viinasta tai kaloreista oli hieman vähennetty. Bridget alkoi odottaa lasta, joten elämää hallitsevat teemat olivat sen mukaiset.

Uuden kirjan sisällöstä ei ole kerrottu oikeastaan mitään. Bridgetin elämä on edelleen sosiaalisia solmuja täynnä ja hän elänee nelikymppisen avovaimon ja äidin arkea Lontoossa. Mutta kenen kanssa ja miten, siinäpä jännitettävää meille kaikille.

Kustantajan edustaja ei sanojaan säästele mainostaessaan kirjallista tähteään: "Helen Fielding kykenee tavoittamaan modernin naisen tunnot paremmin kuin kukaan. Hän on hauska ja sydämellinen, ja hän kykenee tulkitsemaan elämää sen ytimeen terävästi pureutuen. Olen jo pitkään miettinyt mitä Bridget Jonesille tänään kuuluu, ja olen lievästi sanottuna innoissani siitä, että kohta saan sen tietää."

Niin mekin.

Kirjankannen viemää

Viisikymmentä vuotta sitten, helmikuun 11. päivänä vuonna 1963, amerikkalainen kirjailija Sylvia Plath siirsi omatoimisesti itsensä todellisuuden tuolle puolen. Henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa kärvistellyt kolmikymppinen kirjailija oli ehtinyt saada pienen kirjallisen piirin huomiota avoimen tunnustuksellisilla runoillaan. Vain muutama viikko ennen kuolemaa julkaistiin myös Plathin esikoisromaani The Bell Jar (pseudonyymillä Victoria Lucas) jossa hän kuvaa päähenkilönsä suulla elämää masennuskausien ja tukahduttavan ulkomaailman puristuksissa.

Sittemmin Plathista on tullut, lukuisten postuumien julkaisujen kautta, amerikkalaisen uuden runouden ikoni, jonka asemaa erityisesti feministisen kirjallisuuden kaanonissa on huolella varjeltu. Plathin aviomies, englantilainen runoilija Ted Hughes on puolestaan saanut kantaa roiston viittaa ja toimia tyyppiesimerkkinä maskuliinisen vallankäytön hirmuisuudesta. Hughesin viaksi on luettu niin Plathin päätyminen itsemurhaan kuin rahastaminen kuolleen vaimonsa jälkeensä jättämillä runoilla.

Tämä kaikki taustaksi sille, mistä nyt on noussut kohu.

Kysymys on siitä, että Plathin kustantaja on ottanut juhlapainoksen tämän romaanista ja pistänyt kanteen kuvan, joka herättää tunteita. Kustantajan mielestä kuva naisesta ehostamassa peilin ääressä itseään heijastaa kirjan sisältöä ja toimii sisäänheittävänä efektinä niille, jotka eivät Plathiin ole aiemmin tutustuneet. Vastustajien näkökulma on tietenkin päinvastainen. Heidän mielestään kansi on loukkaus paitsi Plathia itseään kohtaan myös naislukijoita halveeraava. "Jos Plath ei olisi jo tappanut itseään, hän tekisi sen nyt", tai kuten eräskin tuohtunut toteaa: "Mitä tästä naiset voivat muuta päätellä kuin, että 'f*** you'?"

"Chick lit" on se lajityyppi, johon Plathin teoksen uusintapainos assosioituu. Vintagemainen, tyylillinen muotilehtimukaelma tuntuu kertovan, että kirjassa kerrotaan naisen kuoppaisesta tiestä miesten maailmassa, mitä takakanteen painettu sisältökuvaus myös alleviivaa. Mikään ei näytä kertovan romaanin todellisesta aiheesta, naisesta sosiaalisten rooliodotustensa vankina ja depressiossaan rypevän ihmisen synkästä maailmankuvasta.

Kustantajan iloista väitettä uusista lukijasukupolvista ja Plathin kirjailijamaineen kohottamisesta eivät kovin monet tunnu uskovan. Myynnissä on kustantajan naislukijoille suuntaamaa naishöttöä, jonka tuotteistamiseen kätkeytyy kaikki se, mitä vastaan Plath monien muiden mukana joutui kamppailemaan koko lyhyen elämänsä ajan.

Kannesta riippumatta tai siitä johtuen, kustantajan antaman tiedon mukaan kauppa käy hyvin.

On Bell Jarista aiemminkin uusintapainoksia uusine kansineen otettu. Poliittinen korrektius ja sensitiivisyys olivat niissä vain ehkä paremmin esille. Vai mitä tuumaatte näistä:

Tipukirjallisuudesta

Polly Courtney on reilu kolmikymppinen entinen investointipankkiiri, joka elättää nykyisin itseään kirjailijana Britanniassa. Viitisen vuotta sitten hän käänsi elämänsä suuntaa, otti hatkat työpaikastaan ja julkaisi omakustanteena romaanin, joka menestyi kohtalaisesti. Tai ainakin niin, että Courtneysta tuli kirjailija ja hän pääsi vielä kaupallisen kustantajan talliin.

Kohta hän tekikin kelvollisen sopimuksen useamman romaanin kirjoittamisesta, suoritti oman osuutensa ja ilmoitti tänä syksynä, kun viimeinen sovituista teoksista tuli ulos, että nyt riitti. Courtneyta alkoi tympiä se, miten häntä ja hänen kirjojaan markkinoidaan.  Hän harkitsee vakavasti paluuta omakustannekirjailijaksi.

Viimeinen pisara oli uusimman kirjan, It's a Man's World, kansi, joka kirjailijan mukaan antaa aivan väärän kuvan teoksen sisällöstä. Romaani kertoo naisesta, joka yrittää selviytyä miesten hallitsemassa lehtimaailmassa ja saa päälleen sekä miesten että feministien vihat. Kirjailijaa ärsyttää kanteen katseenvangitsijaksi asetetut sääret.

Courtneyn mukaan hänet on niputettu kirjalliseen koriin, jonka englanninkielinen nimi "chick-lit", tipukirjallisuus, kertonee kaiken. Kysymys on kirjallisuudesta, jossa kerrotaan tarinoita miehiä etsivistä naisista. Se on myös näiden teosten koko sisältö.

Courtneylla ei ole turhia kuvitelmia romaaniensa kirjallisista ansioista. "Minä kirjoitan kaupallista fiktiota, en sen kummoisempaa, mutta inhoan sitä, että kirjoihini suhtaudutaan naisen laatimana fiktiona. Kyllä, se on viihdettä, eikä mitään Sotaa ja rauhaa, mutta ei sentään tipukirjallisuutta."

Courtney haluaisi nähdä omat teoksensa nähtävän yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Viimeisimmässä on hänen mielestään kysymys siitä, miten media suhtautuu naisiin ja muokkaa kuvaamme siitä, mitä naisen pitää ja mitä hän voi tehdä. Hänen kirjansa kansi vie lukijaa aivan väärään suuntaan.

Naisfiktio (women's fiction) on leima, joka herättää närää ja keskustelua. Jokin aika sitten eräs suurehko kirjakauppa Britanniassa joutui asiakkaiden painostuksesta poistamaan hyllyosaston, johon oli koottu naislukijoille tarkoitettuja kirjoja. Sen pinkkiä väritystä ja kirjavalikoimaa (viihdettä, romantiikkaa, ei mitään vakavaa) pidettiin osoittelevana ja naislukijaa aliarvioivana.

Aika näyttää toteuttaako Courtney uhkauksensa, vai saako hän vain ujutettua romaaniensa markkinointiin elementtejä, joissa yhdistyvät kirjailijan omat ja kustantajan ambitiot. Keskustelu kirjallisuuden sukupuolittuneisuudesta tuskin silti häipyy asialistalta lähiaikoina, jos koskaan.