Tipukirjallisuudesta

Polly Courtney on reilu kolmikymppinen entinen investointipankkiiri, joka elättää nykyisin itseään kirjailijana Britanniassa. Viitisen vuotta sitten hän käänsi elämänsä suuntaa, otti hatkat työpaikastaan ja julkaisi omakustanteena romaanin, joka menestyi kohtalaisesti. Tai ainakin niin, että Courtneysta tuli kirjailija ja hän pääsi vielä kaupallisen kustantajan talliin.

Kohta hän tekikin kelvollisen sopimuksen useamman romaanin kirjoittamisesta, suoritti oman osuutensa ja ilmoitti tänä syksynä, kun viimeinen sovituista teoksista tuli ulos, että nyt riitti. Courtneyta alkoi tympiä se, miten häntä ja hänen kirjojaan markkinoidaan.  Hän harkitsee vakavasti paluuta omakustannekirjailijaksi.

Viimeinen pisara oli uusimman kirjan, It's a Man's World, kansi, joka kirjailijan mukaan antaa aivan väärän kuvan teoksen sisällöstä. Romaani kertoo naisesta, joka yrittää selviytyä miesten hallitsemassa lehtimaailmassa ja saa päälleen sekä miesten että feministien vihat. Kirjailijaa ärsyttää kanteen katseenvangitsijaksi asetetut sääret.

Courtneyn mukaan hänet on niputettu kirjalliseen koriin, jonka englanninkielinen nimi "chick-lit", tipukirjallisuus, kertonee kaiken. Kysymys on kirjallisuudesta, jossa kerrotaan tarinoita miehiä etsivistä naisista. Se on myös näiden teosten koko sisältö.

Courtneylla ei ole turhia kuvitelmia romaaniensa kirjallisista ansioista. "Minä kirjoitan kaupallista fiktiota, en sen kummoisempaa, mutta inhoan sitä, että kirjoihini suhtaudutaan naisen laatimana fiktiona. Kyllä, se on viihdettä, eikä mitään Sotaa ja rauhaa, mutta ei sentään tipukirjallisuutta."

Courtney haluaisi nähdä omat teoksensa nähtävän yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Viimeisimmässä on hänen mielestään kysymys siitä, miten media suhtautuu naisiin ja muokkaa kuvaamme siitä, mitä naisen pitää ja mitä hän voi tehdä. Hänen kirjansa kansi vie lukijaa aivan väärään suuntaan.

Naisfiktio (women's fiction) on leima, joka herättää närää ja keskustelua. Jokin aika sitten eräs suurehko kirjakauppa Britanniassa joutui asiakkaiden painostuksesta poistamaan hyllyosaston, johon oli koottu naislukijoille tarkoitettuja kirjoja. Sen pinkkiä väritystä ja kirjavalikoimaa (viihdettä, romantiikkaa, ei mitään vakavaa) pidettiin osoittelevana ja naislukijaa aliarvioivana.

Aika näyttää toteuttaako Courtney uhkauksensa, vai saako hän vain ujutettua romaaniensa markkinointiin elementtejä, joissa yhdistyvät kirjailijan omat ja kustantajan ambitiot. Keskustelu kirjallisuuden sukupuolittuneisuudesta tuskin silti häipyy asialistalta lähiaikoina, jos koskaan.