Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö käyttää kaunokirjallisina tehokeinoina toistoa ja assosiaatioita. Fagerholmin tapa kutoa tarinaa on lukijan kannalta äärimmäisen palkitsevaa. Ei helppoja kerronnallisia ratkaisuja, ei ilmeisiä rinnastuksia tai kömpelöitä tarinanjuoksutuksia. Kertomisen vimma, kirjoittamisen asenne on tässä romaanissa kohdallaan.
Amerikkalainen tyttö ilmestyi alkujaan jo 2005 ja voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon (August) samana vuonna. Fagerholm liittyi näin samaan klubiin sellaisten kirjailijasuuruuksien kuin Sven Deblancin, Kerstin Ekmanin ja Per Olov Enquistin kanssa. Ehkä tuossa seurassa onkin parempi olla, mieluummin osana Pohjoismaista kirjallisuusperhettä kuin vain suomalaista.
Palkinnon perusteluissa viitattiin kirjailijan ”eksistentiaaliseen näkösyvyyteen”, mikä lienee kustantajan kömpelö suomennos jostakin, jonka avulla haluttiin määrittää Fagerholmin teoksen syvällisyyttä.
Ehkä se on kirjailijan tavassa lomittaa yhteen menneisyyttä nykyhetken kanssa. Kun laulunpätkät ja vuorosanat kulkevat ihmiseltä toiselle, tarinoiden kera ja hämärtyvien muistikuvien myötä. Fagerholmin monisyinen ja -polvinen kerronta vetää auki valmiiksi kudottua kertomusta, välillä vimmaisesti purkaen, välistä hidastaen ja pysähtyen kuin kysyäkseen tarkoitusta.
Tämän romaanin kohdalla on syytä olla tarkkana. Ettei se mene ohi.
Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö. Suom. Liisa Ryömä. 3. painos (2005). Teos 2009.
Kirjoituksia kirjoista, kirjailijoista, lukijoista, kirjojen kustantajista ja vähän muustakin...
12.5.2010
8.5.2010
Flaubert
Tänään tulee kuluneeksi 130 vuotta siitä, kun Gustave Flaubert heitti henkensä. Kuollessaan tämä realistisen romaanikerronnan mestari oli 58 vuotias. Edelleenkin Rouva Bovary (1857) jaksaa viehättää. Paitsi tietenkin Flaubertin ironinen, etäännyttävä kerronta myös päähenkilön sielunmaiseman erittely tuntuu kovin – sanoisin – terveeltä.
Kertojan mukaan Emman koko persoonallisuus on rakennettu sen varaan, miten hän kuvittelee omaa elämäänsä tulkittavan muiden taholta. Toisin sanoen, Emma on teeskentelijä. Emma tuntea kaipuuta jonnekin, johon hän ei pääse, paikkaan, jota hän ei pysty määrittämään. Hän kokee olevansa onneton, koska maailman pitäisi tarjota hänelle suurempaa intohimoa. Mutta maailmasta Emma tietää vain sen, mitä hänelle on kerrottu.
Flaubert antaa Emman juoda myrkkyä ja kuolla tuskien tietä ja lääkäreiden ja omaistensa ympäröimänä. Kuolinvuoteellaan tämä pyytää vielä peiliä, jotta saisi nähdä kärsineet kasvonsa. Ne nähdessään kyyneleet alkavat valua pitkin poskia. Emmalle peili kertoo sen, mitä hän on. Hän tunnistaa itsensä kuvaruudusta.
Tyytymättömyys, itsesääli, viha ja kiukku omaa elämää kohtaan, irrallisuus, teeskentely: näistä rakentuu Bovaryn pariskunnan ja Flaubertin maailma. Ehkä siksi yli sata vuotta sitten kirjoitettu romaani jaksaa edelleen kiinnostaa. Katse peiliin, sananen Facebookiin ja tukeva blogi: Emma elää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)