Baljon buhetta Bookerista



Booker-raati. Pj. Stella Rimington kolmas vasemmalta.

Euroopan englanninkielisen kaunokirjallisuuden tärkein palkinto, Booker, myönnettiin eilen Julian Barnesille (s. 1946). Monien mielestä tapahtui oikeus ja kohtuus, koska kirjailija oli ennen tätä ollut ehdokkaana jo kolme kertaa aiemmin. Happamissa kommenteissa Barnesin voittoa pidettiin hieman tylsänä ja ilmeisenä päätöksenä.

Barnes korjasi 50 000 punnan (57 000 EUR) palkinnon romaanillaan The Sense of an Ending, sivumäärällisesti lyhyellä (179) mutta sisällöltään mittavalla kertomuksella taidebyrokraatista, joka keski-iän kriisissään hakee selitystä elämäntilanteelleen tosien ja epätosien muistojensa arkistosta. Monien Barnesin aiempien teosten lailla (Flaubertin papukaija, 10 1/2 lukua maailmanhistoriaa, Puhumalla paras) romaani leikittelee epäluotettavalla kertojalla, jonka sanomisten suhteen lukijan on syytä olla tarkkana. Tai kuten raadin puheenjohtaja asian ilmaisi: "Tämä kirja kertoo meistä ihmisistä. Me emme tiedä, keitä olemme. Esittelemme itseämme monin eri tavoin, mutta emme ehkä koskaan pysty ymmärtämään itseämme."

Aiempien vuosien tapaan Bookerista ei tälläkään kertaa selvitty ilman älyllistä nalkutusta. Palkintoraadin kokoonpano harmitti monia, ja sen puheenjohtaja, Stella Rimington, erityisesti. Rimington on Englannin salaisen palvelun (MI5) entinen johtaja ja nykyinen jännityskirjailija, joka ilmoitti jo hyvissä ajoin, että Booker-raati hakee ehdokkaaksi teoksia, jotka tarjoavat lukijoille viihdettä ja lukunautintoa.

Tämä tietenkin herätti monet pohdiskelemaan viihteen, populismin ja kirjallisen laadun välisiä yhteyksiä. Kun kuuden ehdokkaan listaus saatiin valmiiksi, arvostelijoiden äänenpainot syvenivät ja muuttuivat yhä kitkerimmiksi. Bookerin nähtiin kumartavan helposti lähestyttävälle ("readable", kuten termi kuului) ja kääntäneen selkänsä kokeellisemmalle, lukijoita enemmän haastavalle (ja karkoittavalle) kirjallisuudelle.

Siinä vaiheessa, kun yksi raadin jäsenistä meni vielä tokaisemaan, että hänellä " ei ole mitään kokeellisuutta vastaan, jos sen takana on neroutta. Jos olet James Joyce, voit kyllä kirjoittaa Odysseuksen", kirjallisuuden lastenkamarissa oli täysi rytinä päällä.

Mutta muutaman vähemmän tunnetun ja arvostetun teosten ja tekijöiden joukossa oli sentään Julian Barnes, joka kelpaa kyllä kaikkein synkkäotsaisimmillekin. Paitsi, että hänen voittonsa oli tietenkin liian odotettu.

Barnes itse ilahtui saavutuksestaan. Rahoilla hän aikoo ainakin ostaa kelloonsa rannekkeen, ehkä jopa uuden kellonkin. Puheessaan Barnes kiitti raatia viisaudesta ja sponsoreita shekistä. Ja käytti tilaisuutensa puhuakseen kirjan puolesta: "Ne teistä, jotka olette nähneet kirjani, voitte olla varmaankin samaa mieltä kanssani sen ulkoisesta kauneudesta, jos ei sen sisällöstä. Kirja on esine, jonka on oltava kaikkea sitä, mitä sähkökirja ei ole: ostettu pidettäväksi, hankittu säilytettäväksi."

Loppujen lopuksi kaikki raadin jäsenet olivat tyytyväisiä, ehdokkaat myös, kirjakauppiaat eritoten ja muutama kustantajakin (ne, joiden kirjailijat pääsivät loppusuoralle). Kapinoijat puuhailevat parhaillaan kilpailevaa palkintoa, jonka pääosassa tulevat olemaan kirjallisuuden todelliset räyhähenget. Keitä he sitten lienevätkin.

Vaihtoehto Nobelille?

Tuulet eivät vieläkään tyynny Booker-palkinnon yllä. Amerikkalaiselle Philip Rothille tuo kahden vuoden välein ojennettava kirjallisuuspalkinto lopulta ojennettiin, mutta vasta kuoppaisen kyydin jälkeen. Ensiksi John le Carré pyysi päästä ulos vedoten kokemaansa vastenmielisyyteen kirjallisuuden missikisoja kohtaan. Kohta raadin yksi jäsenistä protestoi Rothin valintaa ja ilmoitti jättävänsä vastuun muille.

Pari päivää sitten Booker säätiön puheenjohtaja liikuttui ja ilmoitti juhlallisuuksien tuoksinassa Bookerin kuuluvan maailman tärkeimpiin kirjallisuuspalkintoihin. Itse asiassa se oli hänen mielestään se kaikkein tärkein, Nobelinkin ylittävä. Jälkimmäinen oli jo pitkään sotkenut itsensä poliittiseen pokeripeliin, eikä kykene vastavaan avoimuuteen ja pätevyyteen, mitä tulee valinnan suhteen.

Paikalla oli edustava joukko tärkeitä ihmisiä. Vain yksi oli joukosta poissa, eli juhlakalu itse, Roth. Hänellä oli muita kiireitä kotikonnuillaan Yhdysvalloissa, mutta videon välityksellä juhlaväki sai sentään kasvot ja äänen paikalle.

Nyt Lontoossa moni miettii, olisiko Roth jättänyt myös Tukholman juhlallisuudet väliin. Ehkä Bookerilla on sentään vielä matkaa maineeseen. Ennen sitä tuulet puhaltanevat vielä moneen otteeseen, ja monesta suunnasta.

Kirjariita

Maaliskuun blogissani kerroin Booker-palkinnon kansainvälisestä tunnustuspalkinnosta, jonka ehdokaslistoille eksynyt John le Carré halusi nimensä poistamista kandidaattien joukosta. Näin tapahtui ja voittaja päätettiin valita jäljelle jäävien joukosta.

Valinta on nyt tehty (Guardian) ja amerikkalainen Philip Roth sai kunnian osakseen. Mutta tästäkään ei selvitty vailla yskänkohtauksia. Kolmimiehisen raadin yksi jäsenistä suuttui valinnasta niin, että ilmoitti irrottautuvansa välittömästi päätöksestä. Roth ei hänen mielestään ole mikään kirjailija vaan samasta aiheesta jankuttava tylsimys, joka istuu lukijan naamalla ja tukehduttaa hänet hengiltä. "Luulenpa, että kahdenkymmenen vuoden päästä kukaan ei enää lue Rothia", Carmen Callil, eronnut panelisti, toteaa.

Callil itse on kirjailija ja kustantaja, joka perusti aikoinaan feministisen kirjallisuuden julkaisuun erikoistuneen kustantamon. Hän on toiminut monien kirjallisuuspalkintoraatien jäsenenä ja saanut kuulemma harvemmin lävitse omia ehdokkaitaan. Kaikesta on silti kyetty keskustelemaan ja päätymään lopulta kaikki tyydyttävään lopputulokseen.

Mutta ei nyt. Rothin nimi runnottiin läpi häntä sen kummemmin kuulematta, eikä Callille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin heittää pyyhe kehään ja poistua takavasemmalle. Hän ei halunnut olla mukana porukassa, joka kuvittelee keisarilla olevan muutakin päällään kuin syntymäasunsa.

Jo esikoisromaanistaan, ja viimeistään Portnoyn taudista (1969) lähtien Roth on ollut monien erityisryhmien (juutalaiset, naiset, mustat, uskonnolliset ja poliittiset fundamentalistit) maalitauluna. Tässä mielessä Callillin reaktiot noudattavat tuttua kaavaa. Roth kuuluu Norman Mailerin ohella amerikkalaisen nykykirjallisuuden inhotuimpien "miessovinistien" joukkoon. Siinä ristiretkessä Booker raadin puheenjohtajan huomautus Rothin viidenkymmenen vuoden käsittämättömän korkealaatuisesta uraputkesta vaimenee maailmankuvastaan vakuuttuneiden ritarittarien kavioiden kapseeseen.

Väärä ajattelu tuottaa väärää kirjoitusta.

Kohtelias kieltäytyminen

Brittiläisen kansainyhteisön kirjallisessa drinkkilasissa kuplii skandaali. Jokin aika sitten julkistettiin lista niistä kirjailijoista, jotka tavoittelevat englanniksi julkaistun kaunokirjallisuuden elämäntyöpalkintoa. Tätä Booker -palkinnon kansainvälistä serkkua on jaettu vuodesta 2005 lähtien joka toinen vuosi. Ensimmäisenä vuonna se ojennettiin albanialaiselle Ismail Kadarélle, tämän jälkeen oli vuorossa nigerialainen Chinua Achebe, ja pari vuotta sitten kanadalainen Alice Munro.

Tämän vuoden ehdokaslistalla päätynyt brittiläinen John le Carré (Mies kylmästä, 1964; Pieni rumpalityttö, 1983; Uskollinen puutarhuri, 2002) pyysi pari päivää sitten nimensä poistamista kandidaattien joukosta. Hän ei kuulemma "kilpaile kirjallisista palkinnoista", vaikka myöntääkin ilahtuneensa huomionosoituksesta.

Carrén ohella listalta löytyy 12 muuta kirjailijaa, mm. Philip Roth (USA), David Malouf (Australia), Rohinton Mistry (Kanada) ja Su Tong (Kiina). Joukkoon pääsee, kun on osoittanut kirjallisella tuotannollaan saavuttaneensa kansainvälisen tason. Huomioon otetaan englanniksi kustannettu kirjallisuus eli kirjailijan pääasiallisena työskentelykielenä voi olla jokin muukin kieli. Ehdokas- ja voittavalinnan suorittaa vaihtuva kolmimiehinen raati, johon kuuluu kirjailijoita ja kirjallisuuden tutkijoita.

Palkinnon suuruus on n. 70 000 euroa.

Aiempien vuosien ehdokaslistoja lukiessa vastaan tulee tuttuja nimiä, pilvin pimein: Atwood, Bellow, DeLillo, Marquez, Kundera, Rushdie, Tournier, Oz, Llosa, Oates, Doctorow, Grass... Nämä kaikki niitä, jotka eivät tätä elämäntyöpalkintoa vielä ole saaneet. Philip Roth on keikkunut listoilla muutamaan otteeseen, samoin kuin Doris Lessing ja Ian McEwan.

Kyseessä on siis eräänlainen kirjallisuuden varjo-Nobel tai angloamerikkalaisen kulttuuripiirin huomionosoitus. Kuten asiaan kuuluu, Carrén kieltäytyminen on otettu vastaan brittiläisellä tyyneydellä ja hillityllä kulmakarvojen kohotuksella. Palkintoraadin puheenjohtaja on pahoillaan siitä, että Carré jättäytyy näin syrjään ("Olemme kaikki hänen kirjallisen tuotantonsa suuria ihailijoita"), mutta hänen nimeään ei kuitenkaan listalta poisteta.

Voittajan nimi julkistetaan 18. toukokuuta. Sitten taas puhutaan ja ihmetellään.