Aave kummittelee Euroopassa

Kahdeksankymmentä vuotta sitten (1935) julkaistiin ensimmäinen Penguin-pokkari. Silloisen tupakka-askin hinnalla ihmisille tarjottiin edullista, laadukasta ja viihdyttävää luettavaa, ensimmäisten joukossa Hemingwayta ja Christietä. Kirjamarkkinat myllättiin siinä sivussa, nekin.

Syntymän kunniaksi kustantaja on hiljattain laskenut liikkeelle vaikuttavan kokoelman sarjassa aiemmin julkaistujen kirjailijoiden tekstejä. "Mustasta klassikkosarjasta" (Penguin Little Black Classics) löytyy 80 nimikettä, joiden kaikkien mitta on sama (64 sivua) ja hinta sekin ohutta yläpilveä. Austenin, Poen, Nietzschen ja monien muiden seuraan pääsee pulittamalla kauppiaalle euron (80 penceä).

Ensimmäisen viikon aikana miljoonan kappaleen painoksesta myytiin päältä yli 70 000 mustiin kansiin puettua kirjasta ja lisäpainoksia on jo tilauksessa. Sarjan eittämätön suosikki on ollut Marxin ja Engelsin Kommunistinen manifesti, jonka perässä tulevat Austen ja Poe eivät ole pärjänneet huonosti nekään.

Sarjan menestyksen salaisuus tuntuu olevan edullisen hinnan, brändin ja keräilyarvon ohella nopean lukunautinnon suoma kirjan koko. Kuutisenkymmentä sivua melkein mitä tahansa kirjailijaa menee kyllä. Junaa, metroa, bussia tai lääkärille pääsyä odotellessa Danten Jumalaisen näytelmän Helvetti-osio tai Emily Brontën harvemmin esillä olleet runot vievät ajatukset muualle. Tai Sokrateen puolustuspuhe, Oscar Wilden pienoisjännäri, puhumattakaan Tolstoin yksinkertaisen elämän arvokkuutta ylistävästä pamfletista.

Mutta mustan klassikosarjan kärjessä on siis tällä hetkellä kirja, joka muutti maailmaa. Marxin ja Engelsin luokkataistelua uhoava pamfletti painettiin 1848 Englannissa ja sieltä käsin se levisi eri puolille Eurooppaa. Nyt sen kapitalismin kiroja ruotivat sanat tavoittavat jälleen kymmenien tuhansien lukijoiden huolettomampaa huomista kaipaavat katseet ja sivistyksen nälkäiset mielet.

Kommunismin aave vaelsi jo Marxin ja Engelsin aikaan kapitalisteja, kirkkoa ja kuninkaita pelotellen Euroopan yllä. Eikä tuo haamu ole kadonnut vieläkään, vaikka poliittinen liike saattaakin kituuttaa. Sanat kun eivät kuole.

Jäähyväiset automaattiaseille

Obaman hallinnon kampanja automaattiaseita vastaan on saanut vaikutusvaltaista tukea kirjallisuuden raskaasta sarjasta. 350 miljoonan myydyn kirjan Stephen King on julkaissut pikapikaa ärhäkkään puheenvuoron (Guns), jossa sotkee kansallisen kivääriliiton ja kaikki aseiden puolestapuhujat syvimpään suohon.

Kingin kirjoitus on laajuudeltaan vain 25 sivua, eikä hinnallakaan pilattu (vajaa 3 euroa).  Ja Amazonin Kindlen kautta kustannettuna se löytää kyllä lukijansa. Myös ne, joita Obaman povailemat aselainrajoitukset huolestuttavat.

King omistaa itse muutaman jykevän pyssyn, ja kohdistaakin kriittisen viestinsä vain yli 10 kutia ilman latausta ampuviin leluihin ja niiden kantajiin. Hän on kyllästynyt siihen retoriikkaan, jolla vapaata aseenkantokanto-oikeutta kannattavat tahot elämöivät. Hallitus on näille kuumapäille luotu vain ihmisten kiusaksi. He elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa diktaattorit nousevat valtaan, jos kaikilla ei ole omia aseita. Yksilöiden mä-teen-mitä-haluan -toimia rajoittavat lait ovat asefetisistien mielestä kätkettyä sosialismia. Nämä ihmiset ovat addiktoituneet Kingin mielestä yhtä pahoin automaattiaseeseensa kuin "Amy Winehouse ja Michael Jackson siihen paskaansa, joka heidät lopulta tappoi".

Ja tietenkin Kingin kohteena on amerikkalainen media, joka haistaa veren ja kuoleman ja tekee siitä Corn Flakesia.

Oman kirjailijanuransa alkutaipaleelta King muistaa hyvin esikoisromaaninsa Rage (1977), jossa onnettoman lapsuuden läpikäynyt oppilas alkaa heilua aseensa kanssa koulussa. Sittemmin jotkut tosielämän "sankarit" käyttivät Kingin teosta inspiraationsa lähteenä. Kirjailijan omasta toiveesta romaania ei enää ensipainoksen loputtua ole nähty kaupan hyllyllä.

King ei kirjansa kirjoittamista ole katunut, mutta koska se osoittautui vaaralliseksi, hänen oli tehtävä asialle jotakin. Laki ei häntä tähän olisi velvoittanut, kuten se ei velvoita ihmisiä luopumaan aseistaan. Kysymys on tosiasioiden hyväksymisestä ja valinnan tekemisestä. Kingin valinta oli pyrkimys häivyttää "paha" romaani ihmisten mielistä.

Omalla aseidenvastaisella kirjasellaan King haluaa nyt provosoida ja pistää mielipiteitä muuttavan kampanjajunan liikkeelle. Keskustelua ainakin on syntynyt - laidasta laitaan, puolesta ja vastaan - kuten Guardianista löytyvän King-uutisoinnin lähes 600 lukijakommenttia todistavat.

Jo riittää!

Ranskan kirjamarkkinoilla kuohuu. Syksystä lähtien mistään muusta ei ole puhuttukaan kuin eräästä parinkymmenen sivun pamfletista, joka kehoittaa ihmisiä ilmaisemaan suuttumuksensa julki. "Indignez Vous!", kirjoitelma huutaa etusivullaan. "Suuttukaa", närkästykää", "olkaa vihaisia".

Pamfletin laatija on 93-vuotias Stéphane Hessel, joka raivoaa rahan valtaa ja köyhyyttä vastaan sekä ihmisoikeuksien ja planeetan hyvinvoinnin puolesta. Tähän mennessä kirjoituksen menekki on ollut reilu miljoona kappaletta. Kadunvarsien kioskit myyvät sitä kolmen euron kappalehintaan. Hessel itse on jatkanut rähinöintiä verkkolehtien palstoilla ja televisiossa.

Ihan mikään tavallinen patonginpurija Hessel ei sentään ole, vaikka elääkin nyt ensimmäistä varttiaan superjulkkuna. Hänen isänsä oli tunnettu saksalainen lehtimies ja kirjailija Franz Hessel (1880-1941), joka käänsi Proustia saksaksi, työskenteli Berliinissä yhdessä Walter Benjaminin ja muiden tunnettujen vasemmistointellektuellien kanssa, esitteli flanöörin jaloa ajantappo-aatetta saksalaisille lukijoille ja julkaisi romaaneja ja raportteja. 40-luvulla hänet kuskattiin keskitysleirille.

Poika Stéphane Hessel emigroitui vanhempineen Hitlerin valtaantulon jälkeen Ranskaan, osallistui vastarintataisteluun, vangittiin ja joutui kohta keskitysleirille ja vielä toisellekin. Sodan jälkeen hän toimi diplomaattitehtävissä YK:ssa.

On siis helppo uskoa Hesselin sanoman aitouteen, kun hän ihmettelee tätä niukkuuden aikaa, jossa ihmiset joutuvat elämään samaan aikaan, kun toisaalla ja toisille rahaa tulee sisään ovista ja ikkunoista. Hessel itse on vallankumouksen lapsia, syntynyt 1917, ja ominut ranskalaisille ominaisen kumousmentaliteetin. Ihmisten on aika ryhtyä kapinaan, hän vaatii. Periksi ei saa antaa! Valta takaisin kansalle! Alas monopolikapitalismi!

Ranskalainen porvari nukkuu huonosti. Ja nyt myös saksalainen, kun Hesselin teksti käännettiin pikapikaa saksaksi. Miten on suomalaisen porvarin unen laita?