Sivut

26.4.2015

Unelma-ammatti

Hyviä uutisia Brittein saarilta: englantilaiset kirjailijat eivät ole sen rikkaampia kuin suomalaisetkaan!

Tuoreen tutkimuksen mukaan brittiläisten ammattikirjailijoiden vuosiansio on reilu 10 000 puntaa. Aivan kuten oikeassakin elämässä, myös kirjailijoiden maailmassa suurin osa alalla liikkuvasta rahasta menee kouralliselle onnekkaita. Viisi prosenttia ammattikunnasta rohmuaa yli puolet tuloista, joukossa sellaiset megatähdet kuin J. K. Rowlings ja E. L. James.

Mutta merkittävin osa kirjailijoista saa siis tyytyä tuohon vaatimattomaan ansiotuloon, jossa ei ylletä edes palkkataulukon minimitasolle. Suomessa tehtiin vastaavankaltainen tutkimus parisen vuotta sitten, jolloin kirjailijan keskiansioksi kirjoitus- ja muiden palkkioiden sekä mahdollisten apurahojen jälkeen saatiin hieman alle 10 000 euroa vuodessa.

Kaikesta köyhäilystä huolimatta niin Briteissä kuin Suomessakin kirjailijan ammatti nauttii suurta arvostusta ja moni jopa haaveilee ryhtyvänsä kirjailijaksi, jos ei ihan heti niin ainakin isona tai viimeistään eläkkeellä. Kirjailijat ovat kurjuuden kuninkaita.

Totta on niin ikään se, että Suomessakaan kaikki kurjat eivät ole köyhiä, eivätkä aina kipeitä. Verotettavaa tuloa kertyy mukavasti myös suomalaiselle kouralliselle (Lehtolainen, Kunnas, Kyrö, Mäki, Paasilinna, Remes, Tervo, Tuuri), jotka ylittivät 200 000 euron vuosiansiot vuonna 2013. Tilastollisesti he kaunistelevat ammatissa ansaitsemisen mahdollisuuksia ja kääntävät esimerkillään -  huomiotaloudessa kun eletään - keskustelun jonnekin muualle.

Briteissä kova kilpailu harvenevista lukijoista on johtanut siihen, että kustantajat pyrkivät pelaamaan varman päälle. Kustannetaan vain sellaista kirjallisuutta, jonka menestymismahdollisuuksiin uskotaan. Tämä on puolestaan tarkoittanut sitä, että kuilu hyvin ansaitsevien kirjailijoiden ja kirjoittamisella ei-toimeentulevien välillä on kasvanut.

Silti kirjailija on se ammatti, jolla kovin moni myös Britanniassa haaveilee saavansa elannon. Sitä samaa haaveilevat myös ne tuhannet kirjailijat, jotka päivätyönään harjoittavat ammattiaan. Että joskus joku maksaisi tästä kunnon palkan, tai edes jotakin.

Useimmilla heistäkin oli unelma ammatista. Ja siivet.



19.4.2015

Kirjailijalla on asiaa

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat ilmestyy ensi kuussa englanniksi. Tämän tueksi Guardian teki kirjailijasta laajahkon jutun. Pääosa artikkelista suuntautuu romaanin sisällön referointiin höystettynä Oksasen elämänvaiheiden kuvauksella sekä Neuvostoliiton, Venäjän ja Viron historiaa koskettavilla huomiolla. Putinin politiikkaa kritisoivat arviot saavat Oksasen suulla nekin oman tilansa. Ja Suomi sekin.

Oksasen esittämät näkemykset nyky-Venäjän menosta ovat jo meille tuttuja, samoin kuin Virosta venäläisen sortopolitiikan uhrina. Brittiläistä toimittajaa tämä jälkimmäinen näkökulma tuntuu erityisesti kiinnostavan. Oksanen kutsuu haastattelussa itseään "postkolonialistiseksi" kirjailijaksi ja vertaa venäläisten toimia naapureitaan kohtaan brittien suorittamiin mertentakaisten alueiden valloittamiseen.

Viron kohdalla erityistä on maan joutuminen tuplamiehitetyksi lyhyessä ajassa. Ensiksi tulivat venäläiset, sitten natsit ja lopulta taas venäläiset. Virolle saksalaisten kolmen vuoden miehitys oli vain pieni ja vähemmän väkivaltaisempi väliepisodi ennen ja jälkeen kommunistisen vallan. Pahimmat jäljet virolaisten mieleen ja suuremmat uhriluvut jättivät venäläiset. Nyky-Venäjää ja Putinia nöyristeleviin "sätkynukkeihin" Oksanen suhtautuu yhtä suurella epäluulolla kuin sukupolvet ennen häntä Staliniin.

Suomettumista ja Helsingin kirjamessujen tämän vuoden yhteistyötä Venäjän kanssa sivutaan jutussa niin ikään. Toimittaja muistuttaa Oksasen arvostelleen sapekkaasti Suomen vuosikymmenten takaista ulkopolitiikkaa ja yleistä välipitämättömyyttä Viroa kohtaan. Kirjamessujen hiljattainen päätös tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa on kirjailijan mukaan "idioottimaista". Venäjällä Oksanen vieraili viiimeksi 2010, eikä omien sanojensa mukaan tule enää koskaan kuluttamaan maassa ruplaakaan.

Mielenkiintoisempaa kuitenkin kuin Oksasen halki-poikki-pinoon kulkevat poliittiset näkemykset artikkelissa ovat muutamat heitot kirjallisuuteen suoremmin kytkeytyvistä näkökohdista. Oksanen mainitsee kirjallisina esikuvinaan Ishiguron ja Solzhenitsynin. Edellisen romaanit ovat "täydellisiä" ja jälkimmäisellä oli kyky kertoa "totuus", puhdistaa ikkunat valheen liasta.

Vaikuttaa myös siltä, että Oksasen nimi yhdistetään muualla Euroopassa meitä suoremmin pohjoismaisen rikoskirjallisuuden traditioon. Guardianin toimittaja viittaa muutamaan otteeseen Stieg Larssoniin, jonka suosio ylitti Oksasen tavoin kansainväliset lukurajat. Molemmat nostavat etualalle naisiin kohdistuvan rajun väkivallan pukien sen rikoskirjallisuuden muotoon. Oksasta englanniksi kääntävä Lola Rogers tosin toteaa, että toisin kuin Larsson Oksanen kirjoittaa vakavasti otettavaa historiallista fiktiota, jonka ydin on jossakin muualla kuin rikoksessa.

Juttu Oksasesta on kerännyt jo yli tuhat lukijapostia, joissa herätellään keskustelua kansainvälisestä politiikasta, kirjailijan todellisista intentioista ja siitä, miten väärässä tai oikeassa Oksanen ajatuksissaan on ja kenen kärsimys on sitä kaikkein suurinta. Joukkoon mahtuu monenlaista. Muutamissa sentään pyritään katsomaan kirjailijaa tämän kirjojen, eikä sanomisten kautta. Eräissä arvellaan, että Oksasen esittämät Venäjä-kärjistykset ovat julkisuushakuisuutta ja suunnattu hänen suomalaisille tai virolaisille lukijoilleen. Romaaneissaan Oksanen käsittelee totalitaaristen järjestelmien vaikutusta yksilöön huomattavan mielenkiintoisemmalla tavalla kuin puheissaan. Kuten nimimerkki "djclarkebristol" tiivistää: "Olisi todella sääli, jos lukijat jättäisivät tutustumatta hänen kirjoihinsa kirjailijan julkisuudessa esittämien näkemysten takia."

Vaikeaa olla julkisuudessa viihtyvä kirjailija tänään. Ettei käy niin, että kun kirjailija puhuu, kirjat vaikenevat.

12.4.2015

Matkalla maineeseen

Maailmaan mahtuu monenkokoisia kirjallisuuskilpailuja. Vuosittain jaettava Independent Foreign Fiction Prize on yksi vähemmän tunnetuista, mutta mielenkiintoinen sinänsä. Palkinto luovutetaan vuoden parhaalle englanniksi käännetylle romaanille tai novellikokoelmalle. Kriteerinä on, että teos on alkujaan ilmestynyt muulla kuin englannin kielellä ja käännös julkaistu palkintovuotta edeltävänä vuotena Iso-Britanniassa. Kirjailijan on myös oltava elossa sinä vuonna, kun käännös julkaistaan.

Palkinto luovutetaan siten paitsi kirjailijalle myös kirjan kääntäjälle. Molemmat saavat palkinnoksi 5 000 puntaa (n. 7 000 euroa).

Independent Foreign Fiction -palkintoa on jaettu vuodesta 1990. Kilpailun taustalta löytyy brittiläinen liberaali sanomalehti Independent, jonka aloitteesta palkinto aikoinaan lanseerattiin. Myöhemmin kilpailuorganisaation kärkeen ovat nousseet muut toimijat, mutta lehden nimi on edelleen säilynyt siihen brändättynä.

Vuonna 1990 palkinto myönnettiin Orhan Pamukille ja tämän romaanin Valkoinen linna kääntäjälle. Palkittujen kirjailijoiden joukossa on ollut maailmalla tunnettujakin tekijöitä (Milan Kundera, José Saramago, W. G. Sebald, Per Olov Enquist), mutta monta kertaa valinta on osunut hieman eksoottisempiin nimiin ja pienempiin kielialueisiin (vietnam, heprea, hollanti). Norjaan palkinto on osunut kerran (Per Petterson, 2006).

Palkitun nimeämistä edeltäviltä ehdokaslistoilta löytyy kirjailijoita ja kieliä kuin Baabelin tornista, mutta ei kuitenkaan suomea tai suomalaisia, mitä voimme vain paheksua ja ihmetellä. Viime vuosien kestosuosikki pohjoismaisista kirjailijoista on ollut Karl Ove Knausgaard, jonka nimeä on pyöritelty vuodesta 2013 lähtien niin pitkällä kuin lyhyemmälläkin listalla. 

Voittajan valitsee viisihenkinen kirjailijoista, kääntäjistä ja kulttuurialan ammattilaista koostuva tuomaristo

Vuoden 2015 palkintoehdokkaat on julkistettu hiljattain. Kärkiehdokkaansa tuomaristo löysi yli sadan teoksen joukosta. Alkuperäiskieliäkin pelissä oli 28. Voittaja julistetaan toukokuun lopulla.

Mukana loppupeleissä ovat japanilainen Haruki Murakami, saksalaiset Daniel Kehlmann ja Jenny Erpenbeck, belgialainen hollanniksi kirjoittava Erwin Mortier, Päiväntasaajan Guineasta kotoisin oleva Juan Tomás Ávila Laurel ja kolumbialainen Tomás González. Näistä maailma tuntee parhaiten Murakamin ja Daniel Kehlmannin. Edelliseltä ehdokkaana on viimeisin romaani Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage. Jälkimmäisen saatamme muistaa miljoonamyyntiin yltäneestä romaanista Maailman mittaaja (2005) ja sitä seuranneesta, niin ikään hyvin menestyneestä novellikokoelmasta Maine (2011). Todennäköistä, että Kehlmannin nyt ehdolla oleva romaani F kääntyy sekin aikanaan myös suomeksi - kuten Murakamin myös.

Loput finalistit ovatkin sitten enemmän tai vähemmän tunnettuja oman maansa ulkopuolella. Erpenbeck on moneen kertaan maassaan palkittu kirjailija ja teatteriohjaaja, jonka kielellisesti kokeellinen tuotanto on nostanut hänet jo aiemmin Independentin ehdokaslistalle. Erwin Mortier tunnetaan sekä kotimaassaan Belgiassa että Hollannissa terävänä kolumnistina ja runoilijana.

Laurel ja González ovat puolestaan tuoreita nimiä näissä kekkereissä. Laurelin taustalta löytyy poliittista maanpakolaisuutta Espanjassa ja häntä pidetään espanjankielisen maailman yhtenä mielenkiintoisimmista poliittisista kirjailijoista. Gonzálezilta ehdolla on tämän esikoisromaani, joka ilmestyi 1983 kirjailijan tuolloisen työpaikan, yökerhon kustantamana. Romaanista tuli menestys ja Gonzálezista kirjailija, eikä maine tehnyt ehkä pahaa tuolle kustantajaksi äityneelle yökerhollekaan.

Viime vuonna palkinto meni irakilaiselle Hassan Blasimille. Tästä palkinnosta voisimme me suomalaiset myös röyhistellä, sillä Blasim on asunut Suomessa vuodesta 2004 lähtien. Irakista hän joutui lähtemään poliittisten elokuvaohjaustensa takia. Blasim kirjoittaa arabiaksi ja hän ehti nousta Independentin listalle jo 2009 ilmestyneellä novellikokoelmallaan Vapaudenaukion mielipuoli (suom. 2014) ennen kuin täysosuma tuli teoksella Irakin Purkkajeesus (2013).

Orhan Pamukin tähti lähti nousuun juuri Independentin palkinnon myötä. Sehän huipentui sitten Nobeliin 2006. Kuka tietää, mitä meillä on vielä odotettavissa Blasimin taholta. Onko seuraava nobelistimme Tampereen Pispalassa asuva maahanmuuttaja, joka kirjoittaa arabiaa?

Translate