Vielä virtaa

Hiljattain 80-vuotta täyttänyt Yoko Ono tunnetaan suuren yleisön keskuudessa ehkä paremmin John Lennonin puolisona kuin monipuolisena taiteilijana. Kokeellisen taiteen, musiikin ja elokuvan parissa Ono on kuitenkin tehnyt pääasiallisen elämäntyönsä ja tullut tämän ohessa esille myös poliittisena aktivistina.

Vähemmän tunnettua puolta tämän vähemmän tunnetun taiteilijan tekemisissä edustaa hänen kirjallinen uransa. Sillä Ono on ansainnut kannuksiaan myös runouden parissa. 1964 hän julkaisi runokokoelman Grapefruit, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä esimerkeistä nk. käsitetaiteen soveltamisesta kaunokirjallisuuteen.

60-luvun alussa Ono vaikutti kansainvälisessä kokeellisen taiteen ryhmässä (Fluxus), jonka jäsenet esittelivät poikkitaiteellisia tuotoksiaan niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Ryhmän tai paremminkin verkoston jäsenten tavoitteena oli luoda teoksia, jotka olivat lähtökohdiltaan epäkaupallisia, kaikesta turhasta estetiikasta riisuttuja, yksinkertaisia, koomisia ja mieluiten myös eri taiteenaloja yhdistäviä. Tänään jo hieman tavanomaisena pidettävä medioiden risteyttäminen kuului ryhmän repertuaariin.

Käsitetaiteessa (conceptual art) sisältö tai idea edeltää aina muotoa. Hyvä ajatus kantaa vaikka kuinka pitkälle, eikä vaadi välttämättä sen kummempia taitoja tai tietoa. Kuka tahansa voi olla taiteilija, jos vain ideoita riittää. Ja kuka tahansa voi halutessaan ryhtyä tekemään totta toisten taiteilijoiden visioista.

Onon ohella Joseph Beuys ja John Cage kuuluvat liikkeen tunnetuimpiin nimiin, joiden työhön erityisesti ranskalainen Marcel Duchamp vaikutti myös aikanaan.

Onon Grapefruit julkaistiin omakustanteena ensiksi Tokiossa ja myöhemmin 1970 Yhdysvalloissa kaupallisen kustantajan toimesta. Ensipainos sisälsi 150 englanninkielistä ja osittain japaniksi käännettyä runoa ja tekijän laatimaa kuvamateriaalia.

Onon runot ovat lukijaa taiteentekemiseen ja mietiskelyyn opastavaa lyriikkaa, jossa kehotetaan tutkimaan pilviä ja kaivamaan puutarhaan kuoppa niiden säilytystä varten, tai kuvittelemaan taivas, jossa palaa tuhat aurinkoa ja tunnin kuluttua, kun auringot ovat palaneet taivaaseen kiinni, syömään tonnikalavoileipä. Tai poraamaan reikä kankaaseen ja tervehtimään kotiisi saapuvia vieraita kankaan takaa työntämällä käsi reiästä läpi.

Grapefruit on siis yhdenkaltainen opaskirjanen taiteentekemisen tekniikoihin, ja kovasti painottunut taidetapahtumien, installaatioiden, performaatioiden ja happeningien ympärille. Kuten käsitetaiteelle sopiikin.

Uutiset maailmalta tietävät nyt kertoa, että Onon varhaiseen runoteokseen on tulossa vihdoinkin jatkoa. Tämän kuun puolivälissä julkaistaan Acorn, johon tekijä on koonnut 100 "ohjeistavaa runoa" ja lukijan mieltä kutkuttavaa piirustusta. Onon sanomana kyseessä on ainakin siltä osin radikaali teos, että se ilmestyy kirjan muodossa. Ihmisten paetessa internettiin kirjan lukemisesta on tullut vastakulttuurinen teko. Lukeminen jos mikä saa meidät näkemään maailman uudesta näkökulmasta.

Aiempaan kirjalliseen hedelmään verrattuna uusi on myös paljon "jalostetumpaa" tavaraa, vanha leidi toteaa. Mikä sopiikin hyvin kuvaamaan teosta, jonka nimi merkitsee tammenterhoa.