Bridget Jonesin kolmas tuleminen

Tästä kohuttiin tiedotusvälineissä jo menneenä syksynä, mutta mitä pitemmälle kuluva vuosi jolkottaa, sitä kiihkeämmin alkaa kirjallisuuden markkinointikoneisto tikuttaa.

Bridget Jonesin päiväkirjoilla maailmanmaineen saavuttanut Helen Fielding (s. 1958) julkaisee uuden romaanin tulevana syksynä. Edellisestä on jo vierähtänyt yli kolmetoista vuotta, joten miljoonat lukijat lienevät onnensa kukkuloilla. Englantilaisen kolmikymppisen Bridgetin parisuhdeongelmia sekä päihde- ja ruokailutottumuksia seuraavia kahta romaania (ilm. 1996 ja 1999) on ostettu maailmalla 15 miljoonaa kappaletta, joten asiakaspotentiaalia riittää. 2000-luvulla tehdyt elokuvat (Zellweger, Grant, Firth) eivät nekään ole olleet haitaksi kirjojen pitämiseksi esillä.

Muutama vuosi sitten Fielding ryhtyi laatimaan uudestaan lehtikolumneja Independentiin, jossa alkuperäiset Bridget Jones-tarinatkin saivat alkunsa. Keskushenkilö oli edelleen sama, mutta puhetta ja porua viinasta tai kaloreista oli hieman vähennetty. Bridget alkoi odottaa lasta, joten elämää hallitsevat teemat olivat sen mukaiset.

Uuden kirjan sisällöstä ei ole kerrottu oikeastaan mitään. Bridgetin elämä on edelleen sosiaalisia solmuja täynnä ja hän elänee nelikymppisen avovaimon ja äidin arkea Lontoossa. Mutta kenen kanssa ja miten, siinäpä jännitettävää meille kaikille.

Kustantajan edustaja ei sanojaan säästele mainostaessaan kirjallista tähteään: "Helen Fielding kykenee tavoittamaan modernin naisen tunnot paremmin kuin kukaan. Hän on hauska ja sydämellinen, ja hän kykenee tulkitsemaan elämää sen ytimeen terävästi pureutuen. Olen jo pitkään miettinyt mitä Bridget Jonesille tänään kuuluu, ja olen lievästi sanottuna innoissani siitä, että kohta saan sen tietää."

Niin mekin.

Kirjan kannet ja koiran karvat

Yksi turhan vähälle jäänyt huomionkohde kirjallisessa kulttuurissa on kirjan ulkoinen muoto, josta tosin aika ajoin taitetaan peistä. Useimmiten tämä kylläkin tapahtuu vain silloin, kun on syytä kohottaa jokin yksittäinen tuote kunnian kukkuloille.

Jälkimmäistä harjoitetaan ainakin Suomessa, jossa muotoilulla on muutoinkin kunniakkaat perinteet. Suomen kirjataiteen komitea valitsee vuosittain typografisesti, materiaaliltaan, tekniseltä toteutukseltaan ja kokonaisvaikutelmaltaan onnistuneita teoksia eri luokista (kaunokirjallisuus, tieto-, lasten-, oppikirjat).

Vuonna 2011 kaunokirjallisuuden puolelta palkituiksi tuli mm. Harry Salmenniemen runoteos Runojä (Otava), joka valittiin samalla myös vuoden kauneimmaksi kirjaksi.

Palkintoraadin sanoin: "Tämän päivän runot luovat runokirjan uuden muodon. Kannessa läsnä kaikki aistit, kuten runoissakin. Proosarunojen sisäinen typografia jäsentää, yllättää, houkuttaa ja vie nautinnollisesti harhaan. Teoksen vankka rakenne ilmaistaan yksinkertaisin typografisin keinoin. Kaikki perinteinen kauneus on myös mukana: paperin hellä kosketus, napakka sidosasu ja taitavasti valitut fontit. Kannessa kultaa, kokonaisuus platinaa."

Tyylitajuttomuutta riittää varmasti myös Suomessa, mutta maailmalla tämäkin kulkee omissa sfääreissään. Vai mitä mieltä olette näistä:

Asiaan kiinnitti hiljattain huomiota Alison Flood omassa blogissaan (Guardian), kun oli käynyt vierailemassa toisen, kirjadesignista kirjoittavan bloggarin sivuilla. Food toteaa saaneensa tämän ansiosta varsinaisen herätyksen ja katselevansa tästä eteenpäin uusin silmin tarjolla olevia kirjoja, joissa monissa kukoistaa, kuten kyseinen bloggari toteaa, "täydellinen ammattitaidon puute ja typeryys".

Oksasen uusin ei ehkä yllä aivan samaan kuin ylläolevat, mutta edustanee heikkoa suomalaista tasoa. Mikä ei ole tietenkään aivan vähän sekään.