Kirjailijalla on asiaa

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat ilmestyy ensi kuussa englanniksi. Tämän tueksi Guardian teki kirjailijasta laajahkon jutun. Pääosa artikkelista suuntautuu romaanin sisällön referointiin höystettynä Oksasen elämänvaiheiden kuvauksella sekä Neuvostoliiton, Venäjän ja Viron historiaa koskettavilla huomiolla. Putinin politiikkaa kritisoivat arviot saavat Oksasen suulla nekin oman tilansa. Ja Suomi sekin.

Oksasen esittämät näkemykset nyky-Venäjän menosta ovat jo meille tuttuja, samoin kuin Virosta venäläisen sortopolitiikan uhrina. Brittiläistä toimittajaa tämä jälkimmäinen näkökulma tuntuu erityisesti kiinnostavan. Oksanen kutsuu haastattelussa itseään "postkolonialistiseksi" kirjailijaksi ja vertaa venäläisten toimia naapureitaan kohtaan brittien suorittamiin mertentakaisten alueiden valloittamiseen.

Viron kohdalla erityistä on maan joutuminen tuplamiehitetyksi lyhyessä ajassa. Ensiksi tulivat venäläiset, sitten natsit ja lopulta taas venäläiset. Virolle saksalaisten kolmen vuoden miehitys oli vain pieni ja vähemmän väkivaltaisempi väliepisodi ennen ja jälkeen kommunistisen vallan. Pahimmat jäljet virolaisten mieleen ja suuremmat uhriluvut jättivät venäläiset. Nyky-Venäjää ja Putinia nöyristeleviin "sätkynukkeihin" Oksanen suhtautuu yhtä suurella epäluulolla kuin sukupolvet ennen häntä Staliniin.

Suomettumista ja Helsingin kirjamessujen tämän vuoden yhteistyötä Venäjän kanssa sivutaan jutussa niin ikään. Toimittaja muistuttaa Oksasen arvostelleen sapekkaasti Suomen vuosikymmenten takaista ulkopolitiikkaa ja yleistä välipitämättömyyttä Viroa kohtaan. Kirjamessujen hiljattainen päätös tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa on kirjailijan mukaan "idioottimaista". Venäjällä Oksanen vieraili viiimeksi 2010, eikä omien sanojensa mukaan tule enää koskaan kuluttamaan maassa ruplaakaan.

Mielenkiintoisempaa kuitenkin kuin Oksasen halki-poikki-pinoon kulkevat poliittiset näkemykset artikkelissa ovat muutamat heitot kirjallisuuteen suoremmin kytkeytyvistä näkökohdista. Oksanen mainitsee kirjallisina esikuvinaan Ishiguron ja Solzhenitsynin. Edellisen romaanit ovat "täydellisiä" ja jälkimmäisellä oli kyky kertoa "totuus", puhdistaa ikkunat valheen liasta.

Vaikuttaa myös siltä, että Oksasen nimi yhdistetään muualla Euroopassa meitä suoremmin pohjoismaisen rikoskirjallisuuden traditioon. Guardianin toimittaja viittaa muutamaan otteeseen Stieg Larssoniin, jonka suosio ylitti Oksasen tavoin kansainväliset lukurajat. Molemmat nostavat etualalle naisiin kohdistuvan rajun väkivallan pukien sen rikoskirjallisuuden muotoon. Oksasta englanniksi kääntävä Lola Rogers tosin toteaa, että toisin kuin Larsson Oksanen kirjoittaa vakavasti otettavaa historiallista fiktiota, jonka ydin on jossakin muualla kuin rikoksessa.

Juttu Oksasesta on kerännyt jo yli tuhat lukijapostia, joissa herätellään keskustelua kansainvälisestä politiikasta, kirjailijan todellisista intentioista ja siitä, miten väärässä tai oikeassa Oksanen ajatuksissaan on ja kenen kärsimys on sitä kaikkein suurinta. Joukkoon mahtuu monenlaista. Muutamissa sentään pyritään katsomaan kirjailijaa tämän kirjojen, eikä sanomisten kautta. Eräissä arvellaan, että Oksasen esittämät Venäjä-kärjistykset ovat julkisuushakuisuutta ja suunnattu hänen suomalaisille tai virolaisille lukijoilleen. Romaaneissaan Oksanen käsittelee totalitaaristen järjestelmien vaikutusta yksilöön huomattavan mielenkiintoisemmalla tavalla kuin puheissaan. Kuten nimimerkki "djclarkebristol" tiivistää: "Olisi todella sääli, jos lukijat jättäisivät tutustumatta hänen kirjoihinsa kirjailijan julkisuudessa esittämien näkemysten takia."

Vaikeaa olla julkisuudessa viihtyvä kirjailija tänään. Ettei käy niin, että kun kirjailija puhuu, kirjat vaikenevat.