Suurimman mielenkiinnon sarja taisi saada saada siitä, että sen pääosassa oli Sherlock Holmesissa tähteytensä hankkinut Benedict Cumberbatch ja käsikirjoituksesta vastasi pitkältä tauolta palannut Tom Stoppard, mies monien menestysnäytelmien ja elokuvien (mm. Rakastunut Shakespeare) takana.
Juhlien jälkeen pohjautuu englantilaisen Ford Madox Fordin (1873-1939) samannimiseen romaanisarjaan, joka ilmestyi neliosaisena 1924-28. Televisiosarjan herättämän huomion ansiosta Fordista on puhallettu pölyt pois ja unohduksiin joutunut kirjallinen taituri on saanut jälkijättöistä kunnianpalautusta.
Fordin laajaan tuotantoon kuuluu kymmenkunta romaania, runoutta, muistelmateoksia ja esseitä. Hän vaikutti keskeisesti uusien kerrontakeinojen lanseeraukseen paitsi oman kirjallisen esimerkkinsä kautta myös tekemällä läheistä yhteistyötä monien tunnustettujen kirjailijoiden kanssa. Joseph Conrad, Henry James, H. G. Wells saivat tekstejään näkyville Fordin vuosisadan alussa toimittamassa kirjallisessa julkaisussa (The English Review).
Myöhemmin 20-luvun Pariisissa Ford käynnisti uuden lehtihankkeen, jonka sivuilla hän esitteli yhdessä lehden toimitukseen kuuluneen Hemingwayn kera niin Joycen, Ezra Poundin, e. e. cummingsin kuin Jean Rhysin tekstejä. Pariisin taiteilijapiireissä Ford herätti huomiota lukuisilla naissuhteillaan, jotka yleensä päättyivät riitaisasti.
Fordin läheiset kontaktit Ranskaan ja modernistisiin piireihin tekivät hänestä hyvin epäbrittiläisen kirjailijan. Englantilaista romaanitraditiota (Dickens, Fielding) lähempänä häntä oli erityisesti ranskalaisten kehittämä, yksilön tajuntaa ja hetkien, impressioiden täyttämää mieltä kuvittava kerrontatekniikka.
Juonen tapahtumaketjullinen kuljettaminen ei näin ollen ole Fordin tapa kertoa tarinaa. Sen sijaan hän luottaa tapahtumien taustalla lymyäviin salaisuuksiin, jotka vähitellen paljastuvat, mutta katkonaisesti, epäyhtenäisesti ja kertojan assosiaatioiden, muistin varassa. Jälki muistuttaa hyvin paljon Conradia, jonka vaikutus Fordiin olikin huomattava, tai ehkä se kulki myös toisinpäin. Ford julkaisi yhdessä Conradin kanssa kolme romaania ja oli myöhemmin hieman turhautunut siihen, miten kaikki tunsivat Conradin, mutta häntä ei kukaan.
Mutta vielä näyte siitä, mistä Fordissa on kysymys. Kirjailijan ainoa suomennettu romaani, Kelpo sotilas (1915, suom. 1970) on traaginen kuvaus kahdesta yläluokkaisesta avioparista, joiden vaiheisiin tarinan kertoja pureutuu "vähäeleisen intensiivisesti" (kuten Paavo Lehtonen toteaa kirjan esipuheessa) ja epätäydellisyytensä hyväksyen.
Siis näin:
"Tiedän, että olen kertonut tarinan hyvin polveilevalla tavalla niin että saattaa olla vaikeata löytää polkua tämän sokkeloisen ryteikön läpi. Minä en voi sille mitään. Olen pitäytynyt ajatukseeeni että olen maalaismökissä seuranani äänetön kuulija, joka tuulenpuuskien lomassa ja keskellä etäisen meren kohinaa seuraa tarinan edistymistä. Ja kun kertoo tällaista tarinaa - pitkää, surullista tarinaa - on siirryttävä taaksepäin ja eteenpäin. Kertoja muistaa asioita, jotka ovat unohtuneet ja selvittää niitä sitäkin seikkaperäisemmin koska huomaa että on unohtanut mainita niistä asiaan kuuluvassa paikassa ja on saattanut ne pois jättämällä antaa kuulijalle väärän vaikutelman. Minä lohduttaudun ajattelemalla että tämä on tositarina ja että tositarina on loppujen lopuksi paras kertoa sillä tavalla kuin tarinoita kertova ihminen sen kertoisi. Silloin se tuntuu kaikkein aidoimmalta." (Ford Madox Ford: Kelpo sotilas. Suom. Paavo Lehtonen. WSOY 1970).
Näissä juhlissa kertoja voi olla vain kuin kotonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti