Ei pelitä

Ruotsalaisen jännityskirjallisuuden uusi nimi on aateliselta kalskahtava Anders de la Motte (s. 1971), jonka esikoisromaania Peli (2010) on yksistään Ruotsissa myyty satoja tuhansia kappaleita. Nyttemmin kirjailija on puksuttamassa kovaa vauhtia kohti kansainvälisiä areenoita. Ensimmäisen vanavedessä syntyi pikavauhtia kaksi muuta teosta, ja kun trilogiaan asti päästiin, maailmanvalloitus voitiin katsoa alkaneeksi.

Tänään Anders de la Motten nimen yhteydessä mainitaan riittävän usein Stieg Larsson, jotta muutkin kuin ruotsalaiset ovat tietoisia, mistä dekkaririntamalla tuulee ja kuka käskee.

Ei Andersista tosin ole uudeksi Stiegiksi. Peli on kelvollinen teknotrilleri tai verkkomaailmaa heijasteleva jännitystarina, mutta ohut kuin knäckebröd. Puolirikollinen vätys saa haltuunsa kännykän ja ajautuu mukaan erikoiseen online -peliin, jossa pelaajat keräävät pisteitä toteuttamalla laillisuuden kannalta arveluttavia tehtäviä ja videoimalla näitä. Kohta leikki saa vakavia sävyjä ja tarinan päähenkilö ja tämän poliisivoimissa työskentelevä sisko huomaavat olevansa pahassa pulassa.

Tarinan puolesta de la Motte on osunut kultasuoneen. Kännykät, pelit, virtuaalitodellisuus ja ihmisten huomiontarve ovat niin tätä päivää. Eikä hän juonellisestikaan ole aivan hakoteillä. Kahden tarinan - veljen ja sisaren - rinnakkainen kuljettaminen on enemmän kuin tuttua nykydekkareiden lukijoille ja sopiviin väleihin ripotellut viittaukset amerikkalaisista elokuvista ja tv-sarjoista tuttuihin hokemiin kytkenevät useat lukijat tarinan rytmiin.

Jälkimmäisiä Motten romaanissa riittää: "Do you feel lucky, punk?", "Booooriiiing", "Here we go", "it's all about the fucking money", "Yippikayee, mothafuckers!", "Hell Yeah!" Kaikki nämä ja kymmenet muut siroteltuna lyhyiden päälauseiden, katkelmallisen tarinaniskennän ja psykologisesti onnahtelevan motiivikehyksen puitteisiin.

Angloamerikkalaisten iskusanojen liimaamisella kerronnan lomaan kirjailija tavoittelee ilmeisesti päähenkilönsä mielenmaisemaa. Populaarikulttuurin turruttama tyhjä poseeraus näyttääkin juuri siltä, mitä se on: tyhmältä.

Kirjailijan henkilöhistoriaan sisältyy pitkä ura poliisivoimissa ja nettiturvallisuuteen liittyvien asioiden erikoistuntijana, joten tältä osin asiat lienevät kunnossa ja kaikki muumit laaksossa (jälkimmäinen metafora löytyy myös romaanista). Tietämystään de la Motte käyttää silti sangen säästeliäästi. Paukkuja olisi varmasti riittänyt vahvempaankin kirjalliseen lopputulokseen.

Tai sitten ei. Miksi pitäisi, kun näilläkin pärjää? Karavaani kulkee, jotkut koirat haukkuvat, mutta kirjateollisuuden Eldorado siintää jo edessä. America, here I come! Ja trilogiaan pohjautuva elokuva nähdään piakkoin in a theatre near you.  

Sitä paitsi, de la Motte on myös esiintyjänä oikea kustantajan kultakimpale. Oheinen videoklippi todistaa, että hän puhuu viisaammin kuin kirjoittaa. Monen muun kirjailijan kohdalla asia taitaa olla juuri päinvastoin.
  

Anders de la Motte: Peli. Suom. Maija Kauhanen. Otava 2013.