Sivut

1.7.2011

Vaihtoehto Nobelille?

Tuulet eivät vieläkään tyynny Booker-palkinnon yllä. Amerikkalaiselle Philip Rothille tuo kahden vuoden välein ojennettava kirjallisuuspalkinto lopulta ojennettiin, mutta vasta kuoppaisen kyydin jälkeen. Ensiksi John le Carré pyysi päästä ulos vedoten kokemaansa vastenmielisyyteen kirjallisuuden missikisoja kohtaan. Kohta raadin yksi jäsenistä protestoi Rothin valintaa ja ilmoitti jättävänsä vastuun muille.

Pari päivää sitten Booker säätiön puheenjohtaja liikuttui ja ilmoitti juhlallisuuksien tuoksinassa Bookerin kuuluvan maailman tärkeimpiin kirjallisuuspalkintoihin. Itse asiassa se oli hänen mielestään se kaikkein tärkein, Nobelinkin ylittävä. Jälkimmäinen oli jo pitkään sotkenut itsensä poliittiseen pokeripeliin, eikä kykene vastavaan avoimuuteen ja pätevyyteen, mitä tulee valinnan suhteen.

Paikalla oli edustava joukko tärkeitä ihmisiä. Vain yksi oli joukosta poissa, eli juhlakalu itse, Roth. Hänellä oli muita kiireitä kotikonnuillaan Yhdysvalloissa, mutta videon välityksellä juhlaväki sai sentään kasvot ja äänen paikalle.

Nyt Lontoossa moni miettii, olisiko Roth jättänyt myös Tukholman juhlallisuudet väliin. Ehkä Bookerilla on sentään vielä matkaa maineeseen. Ennen sitä tuulet puhaltanevat vielä moneen otteeseen, ja monesta suunnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate