Valinta on nyt tehty (Guardian) ja amerikkalainen Philip Roth sai kunnian osakseen. Mutta tästäkään ei selvitty vailla yskänkohtauksia. Kolmimiehisen raadin yksi jäsenistä suuttui valinnasta niin, että ilmoitti irrottautuvansa välittömästi päätöksestä. Roth ei hänen mielestään ole mikään kirjailija vaan samasta aiheesta jankuttava tylsimys, joka istuu lukijan naamalla ja tukehduttaa hänet hengiltä. "Luulenpa, että kahdenkymmenen vuoden päästä kukaan ei enää lue Rothia", Carmen Callil, eronnut panelisti, toteaa.
Callil itse on kirjailija ja kustantaja, joka perusti aikoinaan feministisen kirjallisuuden julkaisuun erikoistuneen kustantamon. Hän on toiminut monien kirjallisuuspalkintoraatien jäsenenä ja saanut kuulemma harvemmin lävitse omia ehdokkaitaan. Kaikesta on silti kyetty keskustelemaan ja päätymään lopulta kaikki tyydyttävään lopputulokseen.
Mutta ei nyt. Rothin nimi runnottiin läpi häntä sen kummemmin kuulematta, eikä Callille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin heittää pyyhe kehään ja poistua takavasemmalle. Hän ei halunnut olla mukana porukassa, joka kuvittelee keisarilla olevan muutakin päällään kuin syntymäasunsa.
Jo esikoisromaanistaan, ja viimeistään Portnoyn taudista (1969) lähtien Roth on ollut monien erityisryhmien (juutalaiset, naiset, mustat, uskonnolliset ja poliittiset fundamentalistit) maalitauluna. Tässä mielessä Callillin reaktiot noudattavat tuttua kaavaa. Roth kuuluu Norman Mailerin ohella amerikkalaisen nykykirjallisuuden inhotuimpien "miessovinistien" joukkoon. Siinä ristiretkessä Booker raadin puheenjohtajan huomautus Rothin viidenkymmenen vuoden käsittämättömän korkealaatuisesta uraputkesta vaimenee maailmankuvastaan vakuuttuneiden ritarittarien kavioiden kapseeseen.
Väärä ajattelu tuottaa väärää kirjoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti