6.12.2011

Tämä kuva

Syksyllä 1999 vietin parituntisen Sääksmäellä, kirjailija Matti Yrjänä Joensuun kesämökillä. Olimme saapuneet sinne ystäväni kanssa tekemään haastattelua. Tarkoitus oli hankkia materiaalia rikoskirjallisuutta käsittelevää kurssiamme varten, jonka tutkimuskohteeksi Joensuun romaanit oli valittu.

Joensuu otti meidät ystävällisesti, joskin hieman vaivaantuneen oloisena vastaan. Tapaamisesta oli tietenkin sovittu jo ennakolta ja puhelimessa alustavasti keskusteltu siitä, mistä olisimme kiinnostuneita, vaihtamaan ajatuksia ja kuulemaan hänen näkemyksiään.

Asetuimme pienen mökin olohuoneeseen, vaikutti siltä, että koko mökki olikin suurin piirtein siinä. Huoneen sivustalla oli pöytä, johon oli katettu kahvikupit ja suolainen piirakka. "Vaimo on leiponut." Istuimme pöydän ääreen ja juttelimme niitä näitä, varmaankin säästä ja menneestä kesästä ja mökistä. Joimme kahvia ja söimme piirakkaa, jotakin tonnikalalta maistuvaa.

Hetken kuluttua otimme paperit laukuistamme, ja asetimme ennalta asettamamme kysymykset huolellisesti eteemme. Mankka päälle ja sitten puhetta.

Miten näet kirjojesi aseman suhteessa dekkarikirjallisuuden traditioon? Miten kuvailisit kirjojesi tematiikkaa? Miten julkisuuskuva on vaikuttanut kirjoittamiseesi? Miten teoksesi syntyvät? Miten oma suhtautumisesi kirjoittamiseen on muuttunut vuosien myötä? Miten kirjallinen elämä on mielestäsi muuttunut tultaessa 70-luvulta 80- ja 90-luvuille?

Ja niin edelleen.

Keskustelu eteni verkkaisesti. Joensuun puherytmi oli hidas, yksittäisiä sanoja huolellisesti painottava, puhe kuiskauksenkaltaista, haurasta. Kysymyksiä hän kuunteli pöytään katsoen, välillä partaansa sipaisten, joskus pieni hymynkare vilahti suupielessä, kunnes sammui. Ehkä häntä hymyilytti totisten yliopistotutkijoiden tärkeilevä innokkuus.

Vastaukset tulivat, kun tulivat, hätäilemättä ja usein pitkinä, rönsyilevinä ajatuskaarina. Väkivallan syntymekanismit ja lapsuus tuntuivat Joensuuta erityisesti kiinnostavan ja pohdituttavan.

Hänen suhteensa kirjoittamiinsa asioihin, ihmisiin joista hän kirjoitti, rikollisiin ja uhreihin, oli intiimi. Hän ei kirjoittanut vain kirjoja rikoksista, vaan ihmisistä, jotka tekevät hirvittäviä asioita toisille. Ja joille on tehty hirvittäviä asioita.

Omaa kirjoittamistaan hän kuvasi tavalla, jossa henkilökohtaisen ja ammatillisen välinen raja-aita oli kaatunut jo hyvän aikaa sitten. Kuulimme, että kirjoittaminen on selviytymiskeino, että kirjoittamalla ihminen voi eheyttää itseään. Että me kaikki kannamme mukanamme haavoja, arpeutuneita ja auki repäistyjä, joita elämä ronkkii. Että ihminen on iso lapsi, täyteen kasvanut ja juuri sellainen, joksi hänet on tehty.

Olemassaolon ohut, kireäksi pingotettu elämänlanka oli se, jota pitkin hän siinä edessämme tasapainoili.

Välillä pidimme tauon. Menimme ulos. Kuistilla Joensuu sytytti piipun ja sitä polttaessaan katseli syksyn viilentämälle järvelle, totesi jotakin, mahdollisesti kalastamiseen tai naapureihin viittaavaa. Minä otin kuvan. Tämän kuvan.

Kun tauko oli pidetty, jatkoimme jutustelua vielä hetken. Mahdollisesti jotakin oli vielä jäänyt sanomatta, jokin ajatus muotoilematta. Jossakin vaiheessa Joensuun kännykkä soi. Tytär soitti. Tälle puhuessaan kirjailijan silmiin syttyi valo, tai ehkä se oli laskevan auringon kajo.

Vielä muutama asia meiltä, jokunen huomio ja tarkennus, kysymys. Pitkät tauot saattoivat meitä kohti loppua.

Siinä kaikki. Kiitos. Kävelimme verkkaisesti autolle, käteltiin ja toivotettiin hyvää syksyä ja loppuvuotta. Kun auto kaartoi pois, takaikkunasta näytti siltä kuin hän olisi heilauttanut meille kättään.

Muutama vuosi tästä, niin Harjunpää ja pahan pappi ilmestyi. Sitten viimeiseksi jäänyt Harjunpää ja rautahuone. Haastattelumme muotoilimme Parnassoon (1/2000). Kurssikin tuli pidettyä.

Kuvat jäävät yhdessä muistojen kanssa. Ja tietenkin kirjat ja tekstit ja niihin kätketyt elämänavaimet. Aika sanoa näkemiin ja hyvästi. Ja aika kohdata ja aloittaa jotakin taas alusta.


Matti Yrjänä Joensuu 1948-2011

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä mainiosta kirjoituksesta. Tuo oli juuri niin isää.....

    VastaaPoista

Translate