23.12.2013

Kuin veljet keskenään

Kun maksalaatikkoa oltiin laittamassa uuniin, lanttulaatikko katseli hieman kateellisena vieressä. Kohta on tuollakin kaunis rusketus, se ajatteli ja yritti vaihtaa muutaman sanan rusinoiden ja pähkinöiden kanssa, vaikka tiesikin sen mahdottomaksi. Rusinoiden ja pähkinöiden kanssa ei yksinkertaisesti voi keskustella mistään. Ne hymistelevät ja myötäilevät kaikkien mielipiteitä ja hokevat vain yhtä ja samaa: "Niin. Niinpä niin. Aivan oikein. Niin se on. Niinpä niin. Niin."
   Lanttulaatikko lopettikin kohtamiten ja seurasi sivusta luumujen joukkokokousta jälkiruoka-astiassa. Luumut uhkasivat jättää lakkovaroituksen, mikäli punaposkiset omenat eivät siirtyisi välittömästi puolentoista sentin päähän heistä. Luumut keräsivät uhoa kyhnyttämällä toisiaan vasten ja mutisemalla rytmikkäästi yhdessä hokien: "Omput pois, niinku jo ois! Omput pois, niinku jo ois!"
   Lanttulaatikko sopersi jotakin sovittelevaa ja tervehti sitten porkkanalaatikkoa, joka höyrysi rosollin vieressä juuri uunista tulleena ja kukkeana.
   Porkkanalaatikko oli hyväntuulinen. Se kertoili parhaillaan jotakin kaskua rosollille, kun sen toiselta puolelta kuului kimeä nasaali: "Aivan typerää!" Rosollikastike oli käynyt värjäämässä hiuksensa vaaleanpunaiseksi ja yritti nyt kiinnittää kaikkien huomion itseensä. Seurasi kiivas sanaharkka porkkanalaatikon ja rosollikastikkeen välillä.
   Solvausten asteelle yltäneen taistelun keskeytti kalja, joka rauhalliseen tyyliinsä pyysi kaikkia hetken aikaa kuuntelemaan uusinta juomalauluaan. Hiljennyttiin ja kaljan täyteläinen basso humisi huoneeseen. Se poukkoili hapesta raskaan ilmapallon lailla huoneen nurkasta toiseen, sai kuuntelijoiden sydämen väpättämään liikutuksesta ja melankoliasta. Kalja lauloi ja kyyneleet valuivat sen silmistä.
   Laulun loputtua ei suosionsoituksille meinannut tulla loppua. Sillit läpsyttivät astioissaan, herukkahillot hehkuttivat kiitosta ja sinappi karjui: "Mahtavaa! Tasokasta!" Kalja otti kiitokset vastaan hämillisesti hymyillen. Joku yskähti sen takana. Punaviini pyysi myös saada laulaa. Siihen suostuttiin, tosin vaisuhkoa myöntyväisyyttä osoittaen.
   Punaviini otti tukevan asennon, kohotti pitkän, koristellun kaulansa ja sinkautti ilmoille alkutahdit aariasta, joka oli tuttu kaikille jo edellisistä jouluista. Punaviini oli koloratuurisopraano. Sen kirkas, kuviollinen, syöksähtelevä ja aavistuksenomaisen kireä laulutyyli aiheutti lievän paniikin kohottautumassa oleville joululeivonnaisille, mutta muut tyytyivät kohteliaasti nyökyttelemään. Paitsi ryyppy, joka rypisteli hetken otsaansa, kilautti keskeyttämisen merkiksi lusikalla lasia ja ilmoitti aikovansa pitää puheen.
   Ryyppy nosti metallisankaiset kakkulat nenälleen ja kohottautui hieman horjuen pieneen mittaansa. Se aloitti: "Raggaat yshtävät. Täshä kohdin ildaa minjulla onn olutt taphana..." Yhtäkkiä leyhähti lämmin tuulahdus kaikkien ylle. Maksalaatikko tuli villisti kiljuen uunista ja sen perässä kinkku, joka laskettiin lanttulaatikon viereen. "Mitenkäs täällä voidaan?", kinkku kysäisi lanttulaatikolta hikeä otsaltaan pyyhkien. Sen takaa kuului maksalaatikon levoton kikatus. Lanttulaatikko ei ehtinyt vastata, sillä samassa se nostettiin uunin ritilälle. Ihana kuumuus täytti sen sisältä asti. Perunalaatikko, joka oli ollut uunissa jo jonkun aikaa, teki lanttulaatikolle tilaa hieman imelästi hymyillen.
   Lanttulaatikkoa perunalaatikon luontaantyöntävä ulkonäkö ei häirinnyt. Se tiesi, että pohjimmiltaan perunalaatikko oli hyväsydäminen ja laajakatseinen laatikko, eräänlainen elämänfilosofi heidän muiden, vähemmillä lahjoilla varustettujen joukossa. Yhdessä he päättivät virittää joululaulun.
   Myös muu joulupöydän väki yhtyi uunista kuuluvaan lauluun. Maksalaatikko lauloi sen minkä naurultaan kykeni, rusinat ja pähkinät hyräilivät muiden ääntä myötäillen, luumut ja omenat sovinnon tehneinä jo toisiaan kaulaillen. Porkkanalaatikko ihasteli laulun lomassa rosollikastikkeen tupeerausta, kaljan basso kumahteli kuin rumpu, sillit hyppivät ja herukkahillot hytkyttivät lanteitaan. Sinapin väkevä tulkinta peitti osaksi alleen punaviinin kiihkeän fraseerauksen ja ryyppy oli kiivennyt pöydän korkeimmalle kohdalle hoilaten sieltä hirvittävästi sohien jotakin muille vierasta sävelmää.
   Kinkku kuunteli kaikkia itsekseen hymyillen. Se huohotti hieman muiden mukana, lopetti sitten, kun ei enää väsymykseltään jaksanut ja nuuhkaisi varovasti ilmaa ympärillään. Onnellinen hymy levisi sen kasvoille. "Tässähän me kaikki olemme", se ajatteli, "kuin veljet keskenään."



16.12.2013

Kuningas visertää

Uutinen kai se on tämäkin:

Stephen King on ryhtynyt twiittaamaan.

Aiemmin sosiaaliseen mediaan nihkeästi suhtautunut menestyskirjailija on vihdoin antanut periksi ja astunut sisään digiyhteisöön. Aloitteentekijänä tai painostajana oli kustantaja, jonka mielestä twiittaus auttaa Kingiä ylittämään ajoittain iskevän kirjoittamisblokin pahimmat karikot.

Kingin twiitit löytyvät osoitteesta @StephenKing. Seuraajia kirjailijalla on jo yli 200 000 ja twiittejäkin hän on saanut aikaiseksi reilut 30. Näistä ensimmäinen ("Ensimmäinen twiittini. Neitsyys lähti. Olkaa lempeitä.") päivättiin 6.12. ja sai reilussa tunnissa 90 000 seuraajaa.

Vastoin omia ennakko-odotuksiaan King on ollut twiittaajana kohtuullisen ahkera. Viestejä on tippunut parhaimpina päivinä 5-7. Minkäänlaisiin karkeuksiin tai kauheuksiin hän ei ole sortunut. Viimeisin huomio löytyy eiliseltä päivältä: "Taidan olla viimeinen ihminen Amerikassa, joka ei ollut vielä törmännyt lauluun 'What Does the Fox Say'. Nyt se ei lähde päästä."

King itse seuraa seitsemäätoista visertäjää, joista yksi on kanadalainen kollega Margaret Atwood (@MargaretAtwood). Hänelle King on lähettänyt parikin twiittiä, joista ensimmäisessä hän ihmetteli, mitä ylipäätään tekee twitterissä, ja toisessa arvioi leikilliseen sävyyn ystävänsä laatimaa runoa: "Thy poetry tonight, is not thy best."

11.12.2013

Kirjallisuusfestivaali on politiikkaa


Eivät kaikki kirjailijat ole omassa kuvitteellisessa maailmassaan laahustavia eksentrikkoja. Eivätkä kaikki kirjallisuustapahtumat keskity kirjallisuuden myyntiin.

Berlinin kansainvälinen kirjallisuusfestivaali (ilb) on perustamisestaan lähtien (2001) aina kytkenyt kirjallisuuden ja politiikan maailmat toisiinsa.

Syksyisin pidettävä tapahtuma kokoaa yhteen satoja kirjailijoita eri puolilta maailmaa. Kahden viikon ajan nämä lukevat yleisölle otteita teksteistään ja käyvät avoimia keskusteluja kaikesta siitä, mistä aikamme kirjallisuus on tehty, politiikan ja estetiikan yhteenkietoutumisista.

Lukuisten vierailijoiden joukosta on vuosien saatossa löytynyt maailmalla vähemmän tunnettujen nimien ohella niin John Banville (Irlanti), Tahar Ben Jelloun (Ranska), Isabel Allende (Chile) kuin Bernardo Atxaga (Espanja) tai A. S. Byatt (Iso-Britannia). Suomesta paikalla on käväissyt muutama (9) tekijä, mm. Hannele Huovi (2005), Sofi Oksanen (2010) ja Timo Parvela (2009).

Parhaiten edustettuina ovat kotimaan ohella naapurimaa Ranska, Iso-Britannia, Italia ja Espanja, mutta myös Venäjä, Yhdysvallat, Kiina ja useat Lähi-Idän, eteläisen Amerikan ja Aasian maat ovat saaneet puolesta- tai vastaanpuhujansa paikalle.

Festivaaliorganisaation taustalta löytyy kirjailija Peter Weissin nimeä kantava säätiö, joten ei ole ihme, että politiikka on niin näkyvästi esillä tapahtuman toteutuksessa ja ylöspanossa. Vuonna 1982 kuollut Weiss oli pitkään vasemmistolaisten taiteilijoiden ykkösnyrkki Euroopassa, jonka tuotannosta löytyy näytelmiä (tunnetuimpana Marat/Sade), kokeellista proosaa ja esseistiikkaa. Myös elokuvan ja kuvataiteen puolella Weiss hankki kannuksensa.

Weissin hengen mukaisesti festivaalissa tilaa annetaan kirjallisuuden ja kirjailijoiden ohella myös muille taiteille. Erityisesti musiikki ja elokuva ovat näkyvästi esillä. Kuten myös kirjallisuuden lajityyppien ääripäissä vaikuttavat lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä sarjakuvat.


Berliinin festivaali kerää huomiota julkisilla luentatilaisuuksillaan ja vetoomuksilla sorrettujen kirjailijoiden ja taiteilijoiden puolesta. Myöskään laajempien poliittisten ongelmien kanssa ei arkailla. Valheellinen poliittinen retoriikka, sensuuri tai poliittisten mielipidevankien kohtalo eri puolilla maailmaa ovat olleet tapetilla.

Berliinin kirjallisuustapahtuma on kuitenkin paljon muutakin kuin kaksi viikkoa puhetta ja tekstiä. Taustalla tapahtuu koko ajan, vuoden läpeensä.

Tänä vuonna juuri sopivasti ihmisoikeuksien päivän tiimoilla ja Ruotsin Nobel-juhlallisuuksien käynnistyessä huomiota annettiin kiinalaiselle rauhanaktivisti Liu Xiaobolle ja tämän taiteilijavaimolle, Liu Xialle. Festivaaliorganisaation kautta toimitettiin lehdistötiedote, jossa arvosteltiin Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa ja lännen hampaatonta suhtautumista sortotoimenpiteitä käyttävään valtioon. Näiden uhreiksi ovat joutuneet niin rauhannobelisti (2010) Xiaobo, tämän lähipiiri kuin sadat viattomat kanssakärsijät.

Viestiään tehostaakseen vetoomuksen allekirjoittaneet taiteilijat riisuutuivat alasti Nobel-juhlatilan edustalla, mikä luonnollisesti herätti median mielenkiinnon.

Festivaaliorganisaatiolla on ollut sormensa pelissä myös kirjelmässä, joka liittyy digitaalisiin tekijänoikeuksiin. Yli 500 kirjailijaa ympäri maailmaa on jo saatu mukaan kampanjaan, jossa ilmaistaan huoli yksilönoikeuksien toteutumisesta digitaalisessa tiedonhallinnassa, vastustetaan valtioiden ja ylikansallisten organisaatioiden halua kerätä meistä tietoa epämääräistä käyttötarkoitusta varten ja vaaditaan sekä hallituksilta että YK:lta toimia asiaan liittyen. "Tiedonkeruu loukkaa yksityisyyden suojaa ja uhkaa ajatuksenvapautta. Koska päättäjät eivät tee mitään, meidän on ryhdyttävä toimeen", todetaan kirjelmän tehneen ryhmän tiedotteessa.

Allekirjoittajia aloitteella on jo yli 50 000, mukana nobelisteja Orhan Pamukista J. M. Coetzeehen ja Günter Grassiin. Myös Umberto Eco, Margaret Atwood, Don DeLillo monien muiden nimekkäiden mukana ovat hypänneet digitaalikelkan kyytiin. Suomesta nimensä kampanjalle ovat tähän mennessä antaneet Monika Fagerholm, Jarkko Tontti ja Kjell Westö.

Näinkin kirjallisuustapahtuma voi siis toimia: olla mediaattorina yleisön ja julkisen vallan välillä. Ja antaa äänen "sorron yöstä" nouseville. 


7.12.2013

Postpotterismin sytykkeet

Harry Potter aloittaa uuden maailmankiertueen vuonna 2015.

Bloomsbury herättää saman vuoden syksyllä kirjasarjan henkiin. Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyy 18 vuotta ensitulemisensa jälkeen, kuvitettuna ja uusia lukijasukupolvia koukuttaen.

Jim Kayn näkemys päähenkilöstä
Romaanisyklin visualisoijaksi on palkattu Jim Kay, arvostettu ja palkittu kirjojen kuvittaja, joka kertoi ottaneensa tehtävän vastaan sangen innokkaasti. Myönteinen kutina vaihtui kuulemma kohta kuitenkin puhtaaksi kauhuntunteeksi. Miten kilpailla aiempien kirjojen ja elokuvien kasvattamien fanien verkkokalvoille tatuoitujen kuvien kanssa?

Lähtökohdakseen Kay päätti ottaa Rowlingin tekstin. Hyvänä apuna toimivat myös Stephen Fryn ääneenlukemat Potter-seikkailut, joiden kautta Kay itsekin sukelsi velhomaailmaan. Tuloksena on kuvia, joiden Kay toivoo ilmaisevan jotakin siitä tarinankertomisen taianomaisuudesta, josta Potter-saaga on saanut voimansa.

Eikä tarkoituksena ole myöskään pettää Daniel Radcliffin faneja.

Kay ei epäröi sijoittaa Rowlingin luomusta suurten joukkoon. Hänen toivomuksensa on, että Potterista tulee vuosien myötä samankaltainen taiteentekijöiden inspiraation lähde kuin Liisa Ihmemaassa on ollut jo yli sadan vuoden ajan.

Aika näyttää löytyykö Potterista Liisan veroista potkua. Joka tapauksessa, meidän kaikkien on syytä varautua seitsemän vuotta kestävään uushuumaan. Kustantajan silmissä nimittäin kiiluvat globaalit markkinat, joiden päätepisteenä on vuosi 2021, kun viimeinenkin kuvitettu Potter-tarina tulee tuutista ulos samaan aikaan kaikkialla tällä kituliaalla Telluksella.


Tylypahka

1.12.2013

Kirja-aarteita

Alkuviikosta New Yorkissa lyötiin seteleitä poikineen pöytään, kun vasaran alle joutui kymmenen miljoonan euron kirja. Kyseessä oli 1600-luvulla painettu englanninkielinen, Raamatun psalmien kokoelma The Bay Psalm Book, joka on myös ensimmäinen Yhdysvaltojen maaperällä painettu kirja. Opuksen osti amerikkalainen keräilijä, joka lupasi vilauttaa aarrettaan aina silloin tällöin myös julkisesti.

Ennen tätä ennätystä oli pitänyt hallussaan amerikkalaisen John James Audubonin lintukirjasta The Birds f America (1827) huudettu yhdeksän miljoonaa euroa.

Maailman arvokkaimpien kirjojen joukosta löytyy paljon vanhaa, vähemmän uutta. Gutenbergin painokoneen 1450-luvulla maailmalle lykkäämät Raamatut ovat tietenkin hintansa väärttejä (irrallisina sivuinakin) samoin kuin Shakespearen näytelmien varhaisimmat, vain muutama vuosi bardin kuolemaa seuranneina vuosina ylöskirjatut versiot 1620-luvulta. Canterburyn tarinoiden ja Don Quijoten ensipainoksista ollaan valmiita maksamaan maltaita, kuten myös muinaisista karttakirjoista. Leonardo da Vincin tieteellisistä teksteistä ja muistiinpanoista 1700-luvulla laaditusta kokoelmasta muuan Bill Gates pulitti pari vuosikymmentä sitten yli 20 miljoonaa euroa.

Uudempi kirjallisuus ei juurikaan ole keräilijöiden himokkuuden kohteena. Poikkeus tosin vahvistaa säännön. J. K. Rowlingin lastenkirjan The Tales of Beedle the Bard erikoispainoksesta verkkokirjakauppa Amazon maksoi muutama vuosi sitten lähes 2.5 miljoonaa euroa. Rowlingin käsin kirjoittamaa, nahkaan sidottua, hopealla ja kuukivillä sekä kirjailijan omilla piirroksilla laadittua kirjaa painettiin vain seitsemän kappaletta. Kuusi Rowling lahjoitti lähimmille ystävilleen ja yksi meni myyntiin.

Rowlingin kirjasta maksettua hintaa ei ole modernin kirjallisuuden sarjassa kukaan vielä ylittänyt. Jäämme odottamaan, mihin bibliofiilit seuraavaksi iskevät.

Translate