24.2.2014

Alastomuus ahdistaa

Alastomuus, homous ja kaikki sellainen ahdistaa - myös Ranskassa.

Maan Konservatiivipuolueen (UMP) johto on ilmaissut huolensa perinteisten arvojen rapautumisesta. Hampaisiin on joutunut niin kouluopetus kuin lapsille suunnattu kirjallisuus. Jälkimmäisestä on tuoreimpana esimerkkinä Claire Franek'n ja Marc Daniaun kuvakirja Tous à poil! ("Nakupellet!") jossa on karikatyyrejä tavallisista ihmisistä tavallisissa ammateissa ja tilanteissa. Tiettyjen piirien raivoa on herättänyt se, että henkilöt kirjassa esiintyvät ilman rihman kiertämää.




Puolueen johtoa edustanut poliitikko erehtyi viikko takaperin eräässä televisio-ohjelmassa nostamaan kyseisen teoksen esille esimerkkinä sosialistipuolueen pyrkimyksistä horjuttaa sukupuolirooleja ja perheen asemaa yhteiskunnassa. UMP:n pyrkimyksenä oli tällä ulostulollaan kiilata itsensä Ranskaa kesästä lähtien puhuttaneen, äärikonservatiivien masinoiman homoudenvastaisen liikkeen eturintamaan.

Franek'n ja Daniaun kirja ilmestyi jo 2011 ja oli jäänyt jokseenkin vähäiselle huomiolle. Lyhyessä ajassa siitä on nyt kuitenkin tullut kaikkien kiinnostuksen kohde ja myyntimenestys. Kirjan tekijöiden hyvää tarkoittavasta tavoitteesta opastaa lapsia näkemään ihmisvartalo sen kaikkine variaatioineen on kehittynyt poliittinen ase.

Keskustelun taustalla on hallituksen kesäkuussa hyväksymä laki samaa sukupuolta edustavien oikeudesta solmia avioliitto. Lain vastustajat sohivat nyt sinne sun tänne löytäen homojen ja juutalaisten (!) länsimaisia arvoja romuttavia toimia kaikkialta. Erityistä suuttumusta on herättänyt joissakin koulupiireissä toteutetut sukupuolten ammatillista tasa-arvoa vahvistavat kurssit. Näissä kun rohkaistaan tyttöjä toimimaan isona vaikka palomiehinä tai rekkakuskeina ja poikia lastentarhanopettajina tai tanssijoina.

Konservatiiveille kaikki tuollainen - ja se nakukirja myös - on yhtä suurta vasemmiston sumutusta, jota ohjaa epäluonnollinen näkemys sukupuolirooleista. Sen mukaan kun sukupuoli ("gender") on pikemminkin sosiaalisesti kuin biologisesti määräytynyt. Tätä nk. gender-teoriaa vastustavat tahot ovat jo lähetelleet sähköposteja pienokaistensa koulunkäynnistä huolestuneille vanhemmille kertoen, että siellä luokissa heidän silmäteränsä pakotetaan ristiinpukeutumaan ja masturboimaan luokan edessä.

Keskustelu käy siis kuumana muuallakin kuin meillä Suomessa. Briteillä on tietenkin hauskaa seurata vapaan ajattelun ja erotiikan kotimaana tunnetun Ranskan hurmaantumista pidättyvyyden ja tradition sanomaan. Ja kun homoliittojen ja alastomuuden vastustajat järjestyvät vielä kaduille asti kapinoimaan, kutsuvat itseään "anti-gendereiksi" (les anti-gender) ja heiluttavat kylttejä, joissa lukee englanniksi "NO GENDER", naapurien vahingonilolla ei ole rajoja. Tuon perusteella näyttää nimittäin siltä, että he kannattavat sangen päättäväisesti juuri sitä, mitä kuvittelevat vastustavansa: sukupuolen häivyttämistä tykkänään.



17.2.2014

Feminiini maskuliini

Briteissä on jaettu vuodesta 1960 lähtien palkinto vuoden parhaalle romanttiselle romaanille (Romantic Novel of the Year Award, RoNA). Palkinnon saaja on tähän asti ollut aina naiskirjailija. Sellaiset meilläkin tunnetut nimet kuin Joanna Trollope ja Rosamunde Pilcher ovat aiempina vuosina pärjänneet kisassa erinomaisesti.

Nyt kuitenkin Romantic Novelist's Association (RNA), jonka tehtävänä on nimetä ehdokkaat, on tekemässä historiaa. Reilun kolmenkymmenen kandidaatin joukkoon on tänä vuonna nimittäin eksynyt mieskirjailija. Hän on Bill Spence, 90-vuotias kirjailija, jonka ansioluettelosta löytyy listalle päässyt historiallinen romaani The Road Beneath Me.

Tapaus Spence on mielenkiintoinen - paitsi kyseisen palkinnon historian kannalta - myös sen tähden, että Spence on julkaissut kirjansa pseudonyymillä Jessica Blair. Yleensähän homma on mennyt niin, että naiset julkaisevat teoksensa miehisillä nimillä, joko pakon sanelemana tai hämätäkseen sovinistisesti asennoituvia kriitikoita. Spence/Blair kääntää kuitenkin tämän asetelman päälaelleen.

Spence on itse kertonut, että ajatus naisnimen käytöstä tuli aikoinaan kustantajalta. Eikä hän kehdannut sanoa poikkipuolista sanaa tähän. Kukapa sitä nyt tohtisi kustantajan toivetta kyseenalaistaa. Myynnin ja kirjan markkinoinnin kannalta nainen lieneekin ollut helpommin nieltävä mielikuva suukkojen ja sylintäyteisten intohimonhetkien luojana kuin maskuliini.

Spence kilpailee eeppisten romanttisten romaanien sarjassa. Mikään harrastelija hän ei tosin kirjailijana tai edes salanimien käytössä ole. Teosluettelosta löytyy kymmeniä muilla kuin omalla nimellä julkaistuja sota- ja lännenromaaneja sekä mm. Hannah Cooperin nimellä julkaistu romanttinen teos. Jessica Blair on silti nimi, josta hänet parhaiten tunnetaan.

Mutta siis koskaan, milloinkaan, ikinä kyseistä romanttisten kertomusten kirjallisuuspalkintoa ei ole annettu miehelle. Kohta näemme jääkö Bill Spencen törmäyksestä lasikattoon sirpaleita vaiko vain kuhmu seniorin otsalohkoon.

6.2.2014

Kirjallinen sensaatio

Antiikin merkittävimmän naislyyrikon Sapfon tuotannosta on jälkipolvien luettavaksi säilynyt yksi kokonainen runo ja katkelmia neljästä muusta. Tuon 600-luvulla eaa. vaikuttaneen runoilijan kirjallinen jäämistö on aikojen kuluessa hävinnyt kuin tuhka tuuleen, mikä ei ole kuitenkaan estänyt tämän maineen säilymistä meidän päiviimme asti. Kreikan Lesbos-saarella säkeitään rustannut ja itsensä Platonin ylistämä "kymmenes muusa" inspiroi ihmisiä vielä yli kahdentuhannen vuodenkin takaa.

Sapfon kutistuneen tuotannon täydennykseksi on nyt löytynyt kaksi uutta, ennestään tuntematonta runoa. Nimettömänä pysyttelevä keräilijä oli jokin aika sitten vienyt asiantuntijan arvioitavaksi haltuunsa (ehkä Egyptin matkalta) päätyneet papyruslehdet, joihin oli kirjoitettu jotakin muinaisella kreikan kielellä. Yllätys tai ei, mutta huolellisen arvioinnin ja tutkimuksen jälkeen voitiin todeta, että suhteellisen hyvin säilynyt asiakirja piti sisällään kaksi Sapfon runoa. Molemmat olivat katkelmia jostakin laajemmasta kokonaisuudesta, mutta meidän silmillemme tuoreita yhtä kaikki.

Antiikin tutkijat ovat tietenkin olleet löydön edessä polvillaan henkeään haukkomassa. Mutta myös monia muita tuollainen herkistää. Erään brittiläisen lehden kolumnistin mielestä tieto Sapfon uusista runoista on isompi juttu kuin David Bowien uusimman levyn julkistaminen.

Historian haudasta kaivetut runot ovat merkityksellisiä monella tavalla. Vaikka ne on kirjoitettu tuntemattoman kirjurin toimesta joskus 200-luvun puolella, ne ovat säilyneet lähes vahingoittumattomina. Rakkauslyyrikkona lähinnä tunnettu Sapfo raottaa näissä myös perhetaustaansa, josta meille on aiemmin säilynyt vain muiden laatimia kuvauksia. Toisen runon aiheena on nimittäin hänen kaksi veljeään, joiden toimista ja tulevaisuudesta runon puhuja on huolissaan.

Tarkemmat analyysit Sapfon kahdesta runosta ovat vasta tulossa. Jo hyvissä ajoin jotkut ovat ehättäneet moittimaan runojen laatua. Niitä on pidetty teini-ikäisen Sapfon jokseenkin pinnallisina räpellyksinä. Jonkun muun mielestä runot kertovat nuoren Sapfon kielellisestä nerokkuudesta ja ainutlaatuisesta rytmin tajusta.

Kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että paremmin ei vuosi 2014 olisi voinut alkaa. Ja että Sapfo ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa.

3.2.2014

Ei pelitä

Ruotsalaisen jännityskirjallisuuden uusi nimi on aateliselta kalskahtava Anders de la Motte (s. 1971), jonka esikoisromaania Peli (2010) on yksistään Ruotsissa myyty satoja tuhansia kappaleita. Nyttemmin kirjailija on puksuttamassa kovaa vauhtia kohti kansainvälisiä areenoita. Ensimmäisen vanavedessä syntyi pikavauhtia kaksi muuta teosta, ja kun trilogiaan asti päästiin, maailmanvalloitus voitiin katsoa alkaneeksi.

Tänään Anders de la Motten nimen yhteydessä mainitaan riittävän usein Stieg Larsson, jotta muutkin kuin ruotsalaiset ovat tietoisia, mistä dekkaririntamalla tuulee ja kuka käskee.

Ei Andersista tosin ole uudeksi Stiegiksi. Peli on kelvollinen teknotrilleri tai verkkomaailmaa heijasteleva jännitystarina, mutta ohut kuin knäckebröd. Puolirikollinen vätys saa haltuunsa kännykän ja ajautuu mukaan erikoiseen online -peliin, jossa pelaajat keräävät pisteitä toteuttamalla laillisuuden kannalta arveluttavia tehtäviä ja videoimalla näitä. Kohta leikki saa vakavia sävyjä ja tarinan päähenkilö ja tämän poliisivoimissa työskentelevä sisko huomaavat olevansa pahassa pulassa.

Tarinan puolesta de la Motte on osunut kultasuoneen. Kännykät, pelit, virtuaalitodellisuus ja ihmisten huomiontarve ovat niin tätä päivää. Eikä hän juonellisestikaan ole aivan hakoteillä. Kahden tarinan - veljen ja sisaren - rinnakkainen kuljettaminen on enemmän kuin tuttua nykydekkareiden lukijoille ja sopiviin väleihin ripotellut viittaukset amerikkalaisista elokuvista ja tv-sarjoista tuttuihin hokemiin kytkenevät useat lukijat tarinan rytmiin.

Jälkimmäisiä Motten romaanissa riittää: "Do you feel lucky, punk?", "Booooriiiing", "Here we go", "it's all about the fucking money", "Yippikayee, mothafuckers!", "Hell Yeah!" Kaikki nämä ja kymmenet muut siroteltuna lyhyiden päälauseiden, katkelmallisen tarinaniskennän ja psykologisesti onnahtelevan motiivikehyksen puitteisiin.

Angloamerikkalaisten iskusanojen liimaamisella kerronnan lomaan kirjailija tavoittelee ilmeisesti päähenkilönsä mielenmaisemaa. Populaarikulttuurin turruttama tyhjä poseeraus näyttääkin juuri siltä, mitä se on: tyhmältä.

Kirjailijan henkilöhistoriaan sisältyy pitkä ura poliisivoimissa ja nettiturvallisuuteen liittyvien asioiden erikoistuntijana, joten tältä osin asiat lienevät kunnossa ja kaikki muumit laaksossa (jälkimmäinen metafora löytyy myös romaanista). Tietämystään de la Motte käyttää silti sangen säästeliäästi. Paukkuja olisi varmasti riittänyt vahvempaankin kirjalliseen lopputulokseen.

Tai sitten ei. Miksi pitäisi, kun näilläkin pärjää? Karavaani kulkee, jotkut koirat haukkuvat, mutta kirjateollisuuden Eldorado siintää jo edessä. America, here I come! Ja trilogiaan pohjautuva elokuva nähdään piakkoin in a theatre near you.  

Sitä paitsi, de la Motte on myös esiintyjänä oikea kustantajan kultakimpale. Oheinen videoklippi todistaa, että hän puhuu viisaammin kuin kirjoittaa. Monen muun kirjailijan kohdalla asia taitaa olla juuri päinvastoin.
  



Anders de la Motte: Peli. Suom. Maija Kauhanen. Otava 2013.

Translate