31.8.2011

Jos kirja olisi asunto

Jos kirja olisi asunto, Juha Itkosen romaani Kohti (Otava 2007) olisi talopaketti keskellä peltoa. Tiedättehän, iso omakotitalo ja vieressä liuta samanlaisia ja -kokoisia. Talojen ympärillä viimeistelty pihamaa, tai ehkä vielä vastakylvetty ruoho, mullan tahrimat lasten lelut ja pihatie odottamassa päällysteen viimeistelyä. Miljöö, joka ei vain tule valmiiksi.

Itkosen asunnossa on kaksi kerrosta. Sisään astuessa huomaa, että asunnon pohjaratkaisu on hieman yllätyksetön; eteinen juuri tuossa, keittiö, olohuone, kylpytilat ja sauna siellä missä pitääkin ja tuolta käynti ulkoterassille ja löytyyhän se kodinhoitohuonekin käytännöllisine lattialaattoineen. Ensivaikutelma on siisti, materiaalikustannuksissa ei ole säästelty ja työn jälki kaikkineen huolellista. Alakerran katseenvangitsija on olohuoneen keskelle sijoitettu takka, jonka suuri tulipesä jättää hienoisen epäilyn sen käytettävyydestä.

Toiseen kerrokseen vievät tukevat, puiset portaat, joita on helppo nousta. Tarpeeksi leveät myös tavaroiden kantamista ajatellen. Ylhäällä makuu- ja lastenhuoneet. Huonekorkeus standardi, sisustuksen yleisilme nuorekkaan konservatiivinen. Jotkut pienet, viehättävät yksityiskohdat yllättävät, mutta eivät hermostuta tai loukkaa.

Itkosen asunto on monella tapaa tyypillinen esimerkki 2000-luvun omakotitalorakentamisesta. Käytännönläheisyys on hyve ja tilankäyttö suureellista. Monissa sisustuksellisissa ratkaisuissa tyydytään standardien noudattamiseen, mielikuvituksen käyttö rajoittuu pintamateriaaleihin. Välillä vaikuttaa siltä, että nämä talot ovat kuin suuria käenpoikia pikkuruisessa pesässään. Komeita mutta korskeita.

Kirjana Itkosen asunto oli Finlandia-palkintoehdokkaana 2007.

---

Juha Itkonen: Kohti. Otava 2010 (2007).

23.8.2011

Rahaa kirjoilla

Kirjailijoiden tienestit ylittävät harvemmin uutiskynnyksen, ja silloinkin vain liittyen verotettavaan tuloon tai sen puutteeseen. Meillä Suomessa Sofi Oksasen tai Arto Paasilinnan miljoonatulot ovat tietenkin kova sana, mutta maailmalla tämäkin asia saa toiset mittasuhteet.

Finanssipiirejä hehkuttava Forbes on hiljattain listannut maailman eniten rahastavat fiktion näpyttelijät. Vaikka kirjateollisuudella yleisesti ottaen menee heikosti (kovakantisten kirjojen myynti Yhdysvalloissa on laskenut vuoden alusta 23 %), joillakin taas sitten ei.

Jännityskirjailija James B. Patterson (Kuudes kohde, Heinäkuun neljäs yms.) on yksi näistä, itse asiassa se kaikkein onnekkain. Viimeisen vuoden aikana hän ansaitsi kirjoillaan 84 miljoonaa dollaria, mikä on suurinpiirtein 58 miljoonaa euroa.

Hyvänä kakkosena tulee romantiikkaa, seksiä ja jännitystä yhdistävä Danielle Steel (Kunnioita itseäsi, Talo, Lurjus jne.) kahdenkymmenen neljän miljoonan tuloksellaan. Kolmantena Stephen King, jonka kauhufiktiota ostettiin 19 miljoonan euron edestä, sitten palkkionmetsästäjien karusta arjesta (Kolmas kovanokka, Ensin rahat, Kuudestilaukeava) tarinoiva Janet Evanovich (15 Milj.). Viidenneksi listalla ylsi kotirouva Arizonasta, vampyristi Stephenie Meyer (Twilight-sarja), jonka saama korvaus kirjallisesta työstään oli reilu 14 miljoonaa euroa.

J. K. Rowling nettosi 5 miljoonaa, mutta joutui laskemaan edelleen kymmenkunta paremmin ansaitsevaa, kuten John Grishamin (12 milj.) ja Nicholas Sparksin (11 milj.). Eurooppalaisista kirjailijoista parhaiten ansaitsi britti Ken Follett, jonka lompakosta pitäisi nyt löytyä n. 10 miljoonaa euroa.

Syy siihen, miksi kauppa käy, vaikka kirjan kauppa ei, liittyy teknologiaan ja oikeanlaiseen markkinointiin. Kaikki listalla olevat kirjailijat ovat ymmärtäneet, mitkä kaupalliset voimat kätkeytyvät sähkökirjaan, oman tuotteen multimediaaliseen brändäykseen ja tuotteistamiseen.

Siksi nykypäivän kirjailijoita ohjeistetaankin - jos hän siis haluaa ansaita kirjoillaan rahaa - huolehtimaan siitä, että markkinointisuunnitelma on tehty, oheismateriaali on kasassa (ei kukaan voi rikastua vain kirjoja myymällä!), asiakaskunta on analysoitu ja valmiina, kirjoja huhkitaan sarjoina ja julkisuuskuva on vahva ja monipuolinen (naama saa näkyä televisiossa, ääni kuulua radiossa ja molemmat seminaareissa, tekstit sanomalehdissä, eri julkaisuissa, verkossa jne.). Erinomaista olisi, jos kirjailijan kanssa ja hänen puolestaan työtä tekisi tiimi.

Historiallisesti tarkasteltuna tässä ei ole mitään uutta. Vain keinot ja volyymit ovat toiset. Jo Dumas, Dickens, Scott ja Brecht tiesivät kyllä, mistä omansa ottaa. Sinulta ja minulta.

16.8.2011

Digisirkus

Netti muuttaa maailmaa ja kaikkea, mitä maailma tuottaa.

Tämä lienee selviö. Se on sitä myös kolumnisti, toimittaja Sam Leithille, joka otti hiljattain ihan mielenkiintoisen näkökulman kirjallisuuden ja verkkotodellisuuden väliseen suhteeseen (Guardian). Tuossa suhteessa, kuten tiedämme, aina välillä kipunoi.

Leithin mielestä on täysin selvää, että kirjan tulevaisuus on menossa hyvää vauhtia kohti sähköä. Tänään menestyvän taskukirjakustantajan (Penguin) myynnistä jo 14 % on digitaalista. Ennemmin tai myöhemmin - todennäköisesti paljon, paljon myöhemmin - digi vie voiton. Tai sitten ei. Kysymys on vain ajasta.

Mutta Leithin mukaan kysymys on muustakin kuin siitä, luemmeko tekstiä paperiin painettuna vai kuvaruudulta. Olemme hyvää vauhtia siirtymässä uuteen tapakulttuurin, josta voi olla vaikea oppia pois. Syynä ovat tietokoneet, jotka yhä kehittyvien yhteyksien avustuksella tekevät meistä tarkkaavaisuushäiriöisiä.

Avaamme tietokoneen ja löydämme halutun sivun, jota ryhdymme lukemaan. Kohta saamme ilmoituksen, että meille on tullut sähköpostia. Siirrymme siis lukemaan sitä ja tietenkin myös vastaamme viestiin. Ennen kuin palaamme takaisin aiemmin lukemallamme sivulle, vilkaisemme kaveripäivityksiä ja postaamme jotakin muille luettavaksi. Kaveri on laittanut linkin, josta avautuu hassu kuva. Twiittamme sen toiselle ystävälle. Sitten taas takaisin, kunnes kännykkä soi tai sinne ilmestyy viesti, johon vastaamme ja tarkistamme samalla, mitä säätä on luvassa huomiseksi... jne.

Englannissa on käsite "wilfing", joka kuvastaa käyttäytymistämme koneen ääressä. What Was I Looking For? Suomalainen saattaisi "motittaa" itsensä, ihmetellä, että mitä olikaan tekemässä.

Jotkut ovat kuvanneet internetiä "häiriöteknologian ekosysteemiksi". Aina kun olemme keskittymässä johonkin, meitä häiritään. Monet kirjailijat ottavatkin verkkopiuhan irti ennen kuin ryhtyvät töihin. Jos siis malttavat.

Elämä verkon ulottuvilla voi olla hyvä asia tai huono, se voi tehdä meistä entistä fiksumpia tai viedä meidät idiootin asteelle. Leithin mukaan digitaalinen kulttuuri muokkaa henkistä tilaamme ainakin sillä tavoin, että se totuttaa meidät jakamaan huomiomme moneen eri suuntaan. Siksi huomispäivän tekstit, ovat ne digitaaliseen muottiin puristettuja tai eivät, tulevat vastaamaan kokemustamme arjen haltuunotosta. Ei enää pitkää keskittymistä yhteen ja samaan maisemaan, henkilöön, tapahtumaan vaan nopeita siirtymiä tilasta, asiasta, ajatuksesta, silmän katseesta toiseen.

Ja mitä suuremmin meitä vaivaa informaatioähky, sitä paksummiksi myös kirjat tulevat. Ihan vain kertoakseen meille, missä me olemme. Keskellä isoa, suurta, mieletöntä digitaalista sirkusta.

9.8.2011

Kirjoja aistimassa

Yksi tämän kesän vierailukohteistani oli suomalaisen kirjan museo Pukstaavi Sastamalassa. Vanhaan apteekkarin asuintaloon kunnostettu näyttelykokonaisuus antaa hyvän käsityksen paitsi tietenkin suomalaisen kirjallisuuden kulkemasta polusta 1400-luvulta tähän päivään myös nykyaikaisen museopedagogiikan käytännöistä.

Museoissa tallaajan ei enää oleteta viihtyvän vain mykkänä todistajana esineiden ja kuvien maailmassa vaan haluavan kokonaisvaltaisesti ärsykkeitä kehollaan, tuntea historian - kuten sanotaan - nahoissaan. Niinpä Pukstaavissakin vierailija näkee ja kuulee kirjojen tarinaa, hipelöi ja haistaa tekstien kertomaa, saattaa jopa tunkeutua kirjojen sisään kuin pesäkoloonsa. Vitriinien sisään asetetut esineet kertovat omaa tarinaansa ja videoskriinit täydentävät ja antavat vieraalle mahdollisuuden valita oma tietopolku monista vaihtoehdoista. Jossakin kulmassa kirjailijoista, kirjoista ja kirjan kustantamisesta kerrotaan dokumentaaristen pätkien ja pienoisnäytelmien keinoin. Vahanuket antavat tiloille kasvot ja tunnelman.

Näyttelykokonaisuus on rakennettu selkeästi etenevästi ja kirjan historiallista tarinaa on helppo seurata. Yhtymäkohtia yhteiskunnallisiin muutoksiin käydään havainnollisesti läpi. Lukuisat esimerkit ja pysähtymiset kirjailija- ja kirjakohtaloihin toimivat. 

Monin tavoin Pukstaavi onnistuu luomaan muodon sille, mikä kirjallisuudessa jää usein vain lukijan oman pään sisälle. Tekstien herättämät aistit yhdistyvät selkeään tietopakettiin ja kaikki tämä tarjoillaan ympäristössä, jossa halu ruokailla kirjatietouden pöydässä vain kasvaa.

Pukstaavia suunniteltiin ja rakennettiin kuulemma pitkään ja hartaasti. Joskus hitaasta syntyy hyvää. Toivottavasti museo löytää kävijänsä ja ne muutkin, vaikka ei ihan pääkaupunkiseudulla sijaitsekaan. Päänäyttelyn ohella vierailijoiden houkuttelemiseksi rakennuksesta löytyy tilaa myös seminaarien, lukuiltojen tms. tilaisuuksien järjestämiseen.


Translate