12.10.2015

Kauppa kyllä kannattaa

Vuoden 2011 lopussa eräässä museossa Irakin Kurdistanin alueella käytiin tiukkoja kauppaneuvotteluja. Epämääräiseltä vaikuttava herrashenkilö tarjosi museolle myytäväksi kymmeniä erikokoisia savitauluja, joihin oli kaiverrettu yhtä sun toista, suurta, pientä ja tiheää kirjoitusta. Vastaavankaltaiset tilanteet olivat  olleet museolle tuttuja jo vuosien ajan. Levottomat ajat pistivät antiikkiesineiden keräilijät ja hämärämiehet liikkeelle.

Melkoinen osa kaupattavista arkeologisista rikkauksista Irakissa päätyy maan rajojen ulkopuolelle, mutta aina välillä jotakin saadaan haaviin myös kotimarkkinoilla. Joissakin museoissa on ryhdytty käytäntöön, jossa tavarat ostetaan suoraan salakuljettajilta. Mitään ylimääräisiä kysymyksiä esineiden alkuperästä tai omistajasta ei esitetä, vain hinta, jolla varmistetaan kulttuuriperinnön pysyminen alkuperämaassaan.

Nyt museoon kaupattavat taulut olivat osittain mudan peittämiä, mutta valtaosaltaan ehjiä. Lähempi tutkimus osoitti, että vaikka lähes sadan taulun joukosta löytyi muutama väärennös, suurin osa oli sitä, miltä ne näyttivätkin. Taulut oli kaivettu ilman lupaa jostakin tuntemattomasta paikasta entisen Babylonian ja Mesopotamian alueelta.

Myyjä halusi hieman enemmän rahaa eräästä paremmin säilyneestä taulusta, joka herätti myös museon asiantuntijoiden kiinnostuksen. Kävi ilmi, että kyseessä oli uusi, entistä laajempi versio maailman vanhimman eepoksen Gilgameshin viidennestä luvusta. Taulua kaupitteleva henkilö ei tätä tosin tiennyt, joten hinnasta päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen. Myyjä sai sen, mitä pyysi, 800 dollaria.

Tuo 11 cm korkea ja vajaa 10 cm leveä ajan hampaan purema savitaulu kuuluu nyt Sulaymaniyahin museon kokoelmiin ja on esillä yleisölle. Eepoksen alkuperä sijoittuu 2000-luvulle eaa, mutta tunnetuimmat versiot ikiaikaisesta tarinasta laadittiin 1200-luvulla eaa. Sodan jaloista pelastetun savitaulun kohdalla arvellaan, että sen on kaivertanut tuntematon kirjuri n. 600-luvulla eaa.

Gilgameshin tarinasta on säilynyt tarinan pirstaleita, joista on koottu nk. standardiversio. Tähän sisältyy 12 taulua, joissa kerrotaan ammoin eläneen kuninkaan seikkailuista ihmisten ja jumalten maailmassa. Yksi tunnetuimmista tarinoista käsittelee vedenpaisumusta, jota on pidetty Raamattuun myöhemmin lisätyn kertomuksen varhaisena versiona.

Irakista löydetty taulu käsittelee siis eepoksen viidennettä lukua. Siinä Gilgamesh vierailee ystävänsä Enkidun kanssa salaperäistä metsää vartioivan villimiehen Humbaban luona. Kohtaaminen päättyy veriseen taisteluun, jonka seurauksena Gilgamesh tappaa Humbaban.

Sama tarina löytyy myös aiemmin tunnetuista versioista, mutta tässä uudessa se on saanut täydennykseksi 20 uutta riviä. Lukijalle annetaan hieman enemmän taustatietoa metsän ihmeistä ja päähenkilöiden toimia valotetaan myös uudesta näkökulmasta. Veriteon aiheuttama syyllisyydentunne on läsnä ja kohtauksen päättävä metsän tuhoaminen nähdään kertomuksessa sekin lopun alkuna.

Vanhojen kirjoitusten ja tekstien tutkijat ovat syystäkin innoissaan löydöksestä. Ihmiskunnan kirjallinen tarinaperintö täydentyy rivi riviltä. Ja jossakin päin hiekkaista maisemaa elelee ehkä sekin onnellinen rosvo, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä todella tuli tehtyä.

7.10.2015

Rushdie taas

Maailmanpoliisit eivät irroita otettaan Salman Rushdiesta.

Viimeisin kohu tämän sananvapauden eläväksi symboliksi aikoinaan nousseen kirjailijan kärsimysten tiellä liittyy Frankfurtin kirjamessuihin. Messut eivät ole vielä edes käynnistyneet, mutta kun tieto Rushdien tulevasta vierailusta saksanmaalla saavutti Teheranin oikeassaolijat, protestilaulut alkoivat raikua.

Rushdielta on ilmestynyt syksyllä uusi kirja, arabialaiseen tarinaperinteeseen kytkeytyvä satu. Tähän liittyen hän tulee myös vierailemaan messuilla, mutta toimii samalla myös jonkinasteisena kunniavieraana avajaisissa. Iranin viralliset tahot ovat esittäneet tästä painavan vastalauseensa ja uhkaavat nyt jättäytyä pois. Järjestäjien toimintaa pidetään tyrmistyttävänä jo senkin tähden, että messujen teemamaana on Indonesia, maailman suurin muslimimaa.

Viime vuonna Frankfurtissa oli mukana lähes 300 iranilaista kustantajaa tuhansien nimikkeidensä kanssa, joten aivan pienestä kirjakustannusmaasta ei ole kysymys. Vastavuoroisesti Frankfurtin messut ovat olleet aiemmin näkyvästi esillä Teheranin vuotuisilla kirjamessuilla, joissa vierailee puolentoista viikon aikana Suomen kokoinen kansakunta ihmisiä.

Tällä hetkellä on hieman epäselvää ovatko Iranista kantautuneet pulinat vakavasti otettavia. Maan messuosastosta vastaava taho on kertonut vastustavansa boikottia. Se kun antaisi kuulemma vain Rushdielle turhaa julkisuutta ja toimisi siten heitä vastaan. Yksitoista iranilaista kustantajaa on kulttuuriministerin johdolla toisaalta myös lähestynyt saksalaisia päinvastaisella pyynnöllä: Rushdien kutsu on peruutettava. "On vastenmielistä ja kulttuurivihamielistä, että tuollainen luopio kutsutaan messuille."

Rushdie on ollut Iranin ja äärimuslimien vihan kohteena vuodesta 1989, kun Saatanalliset säkeet ilmestyi ja maan silloinen päämies Khomeini löysi siitä uskontoa pilkkaavia kohtia. Ennen sitä Rushdie oli juhlittu ja kunnioitettu kirjailija - myös Iranissa. Persiankielinen Häpeä valittiin vuonna 1984 jopa vuoden parhaimmaksi Iranissa julkaistuksi käännösromaaniksi.


4.10.2015

Kun brändi kirjoittaa kirjan

Muutama viikko sitten vierailin erinomaisen mielenkiintoisessa konferenssissa Helsingissä. Kyseessä oli EARS, eurooppalaisten ja aasialaisten luovien alojen toimijoiden vuosittainen kokoontuminen. Näitä median, markkinoinnin, musiikin, esittävien taiteiden ja suunnittelijoiden yhteisiä verkostotapaamisia on järjestetty vuodesta 2012. Osallistujilla on viikon aikana mahdollisuus esitellä viimeisimpiä tuotteitaan ja käydä keskusteluja alan tulevaisuusnäkymistä sekä solmia kauppasuhteita, niitäkin.

Paikalla oli tänä vuonna yli 300 osallistujaa kymmenistä eri maista.

Maantieteellisenä akselina tapaamiselle ovat Helsinki, Beijing ja Shanghai. EARS:n pääorganisaattorina toimii tapaamisten koordinoinnista vastaava suomalainen taho, joten useimmat tilaisuuksista onkin järjestetty Suomessa. Kulttuuriviennin näkymät siintävät järjestäjien ja heidän taustallaan toimivien organisaatioiden silmissä. Tavoitteena on rakentaa eräänlainen vastapooli tai vaihtoehtoinen kulttuurinen ja taloudellinen linkki perinteisen Eurooppa-Amerikka -yhteistyön rinnalle. Aasiassa luova sektori on nopeimmin kasvava ala maailmassa, joten aivan höttöiselle pohjalle ei verkostoa ole pystytetty.

Tämän vuoden teemana oli Etelä-Korea, jonka teknologinen ylivoima ja vahva ote viihdeteollisuuteen muokkaavat tällä hetkellä koko maanosaa, itse asiassa koko maailmaa. Viimeisimmät innovaatiot, liittyivät ne sitten videopeleihin, virtuaalitodellisuuteen, animaatioon, muotiin tai musiikkiin ovat osa korealaista populaarikulttuurin ilmiötä (K-pop), joka on kyennyt hyödyntämään amerikasoitumisen omaksi edukseen. Tänään korealaiset poika- ja tyttöbändit, televisio-ohjelmat ja monet muut myydään takaisin reilulla hinnalla Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, puhumattakaan Kiinasta ja Japanista, jotka ovat koreasoitumisen pääasialliset kohdemaat.

Symbolina K-popin tunkeutumisesta maailmanmarkkinoille voidaan pitää korealaisen popparin Psyn Gangnam Style-videota, joka You Tuben kautta saavutti ensimmäisenä maailmassa miljardin katsomiskerran rajan.

Elokuun lopun Helsingissä keskusteltiin siis Aasian kasvavista markkinoista ja kuultiin useita mielenkiintoisia kuvauksia teknologisista ja kulttuurisista avauksista, joista löytyy paitsi taloudellista myös luovaa potkua alan toimijoille Euroopassa. Kaikki ei tule Amerikasta, eikä kaikkien tarvitse mennä Amerikkaan. Valoa taloudellisessa ja henkisessä kurimuksessa eläville saattaa löytyä myös kaukaa idästä.

Ja ovathan toki jo monet suomalaiset siellä - kokeilemassa onneaan.

Yksi menestys- tai yritystarinoista liittyy Rovioon, joka on kirjallisuuden kustantajana kolkutellut Kiinan markkinoita usean vuoden ajan. Vaikka yhtiön nimi liitetään pikemminkin peliteollisuuteen kuin kirjallisuuteen, kirjat ovat osa Rovion toimintastrategiaa. Kustannustoimintansa se käynnisti 2011 ja on tähän mennessä kyennyt yhteistyökumppaneidensa (mm. National Geographic, Disney) avulla lanseeraamaan vaikuttavan listauksen eri puolille maailmaa lykätyistä kirjallisista tuotteista.

Pääosan Rovion kirjakustannuksesta muodostavat lapsille suunnatut kuva- ja satukirjat, joissa seikkailee leegio vihaisia lintuja tai niihin kytkeytyviä hahmoja. Mutta muutama tietokirjakin löytyy kustannuskatalogista. Näissä esitellään uusia markkinointimenetelmiä (Pascal Clarysse: Disruptive Marketing) käyttäen esimerkkinä yhtiön omia toimintatapoja tai kuvataan haastatteluiden avulla sitä, miten teknologiset menestystarinat ovat olleet yhtälailla naisten kuin miesten ansiota (Tuuti Piippo: Futuremakers). Lauri Järvilehdon teoksessa Learning as Fun haistellaan oppimisen uusia tuulia pelien ja leikin pedagogiaa soveltaen.

Kirjat ovat siis vain yksi osa Rovio Entertainmentin tuoteperhettä, jossa pelien, animaatioiden, teemapuistojen, elokuvien ja lisenssituotteiden avulla tavoitellaan paikkaa globaaleilla markkinoilla. Roviossa kirjallisuutta kustannetaan brändi edellä: tärkeintä on löytää ne kuluttajat, jotka eivät ehkä (vielä) pelaa tai kuluta aikaansa huvipuistoissa. Siis, vaikkapa kirjallisuuden parissa viihtyvät lapset ja aikuiset.

Kirjat ovat näin Roviolle sisäänheitto- tai oheistuote yhtiön muuhun toimintaan ja samalla mahdollisesti - jos kasvua seuraa - myös omillaan pärjäävä toiminta-alue. Mutta ennen kaikkea, kirjat ovat tuote. Siksi lapsille suunnatuissa kirjoissa ei ole tekijöitä, vaan ne ovat yhteistyön tai nimeämättömän tiimin tulosta. Kirjojen sisältämistä tarinoista käydään asiakkaan kanssa neuvotteluja, joissa sovitaan juonenkäänteistä ja ylimääräisistä sanallisista tai kuvallisista efekteistä, kirjojen värisävyjä koodataan niitäkin kulttuurisensitiivisesti; se, mikä meillä toimii sinisenä, vaatii ehkä Kiinassa punaväriä tms.

Kustannussopimus allekirjoitetaan, kun kaikista yksityiskohdista on päästy sopimukseen. Brändi kääntyy kiinaksi tai intiaksi tai miksi tahansa muuksi kulttuuriksi, mutta säilyttää aina jotakin siitä, mistä lukijat kautta maailman voivat sen tunnistaa. Rovion kustannustoiminnan ydin onkin juuri siinä, että kirjat ovat näkyvämmässä osassa kuin niiden tekijät. Hahmot, nuo linnut ja possut, vievät lukijat kirjailijan sijasta mielikuvitusmatkalle maahan, jossa jo odottavat tuttujen pääosan esittäjien muut muodot (pelit, lelut, laitteet).

Tietyllä tavalla tämä Rovion "kirja vailla tekijää" -lähtökohta on kuin kirjallisuuden autonomiaa puolustaneiden uuskriitikoiden tai jyrkimpien poststrukturalistien toiveuni. Teksti irrallaan kirjailijaan liitetyistä epiteeteistä kuulostaa raikkaalta kirjoihin edelleenkin kytkettyjen romanttisten tekijyyttä korostavien lähtökohtien rinnalla. Ettäkö kirja palautuisi aina tekijään ja olisi tulosta kirjoittajan pään sisällä vellovista tunteista ja ajatuksista!

Eivät Rovion kirjat tietenkään ole kovin kauaksi päässeet tekijöistään, vaikka heitä ei mainita. Näidenkin lintukirjojen taustalla lymyävät samat lainalaisuudet, jotka ovat ohjanneet kirjakustantamista kautta aikain. Kopioitavuus, tunnistettavuus, harmittomuus johdattavat meidät modernin sarjatuotannon ytimeen, josta jo Walter Benjamin väänsi yhteiskuntakriittistä rautalankaa 30-luvulla.

Jäljittely ja vanhan toistaminen on osa taiteen tuotantotapaa historiallisessa katsannossa, eikä oma aikamme muodosta tässä poikkeusta. Ainoa, mikä on muuttanut kaiken, on jäljittelyn tehostumisen mahdollistava teknologia ja siihen liittyvä kapitalistinen ansaintalogiikka. Mitä tehokkaammin, nopeammin ja suurempia yleisömääriä tavoitellen taidetta tehdään, sitä kauemmaksi loitonnutaan taiteen ytimestä, sen sisimmästä olemuksesta.

Rovion kirjakustannus seuraa uskollisesti tuota teknisen uusinnettavuuden toimintaperiaatetta, jonka alkutahdit Benjamin kuuli 30-luvun Saksassa. Vihaisten lintujen höyhenten alta kurkkivat onnelliset osakkeenomistajat.






Translate