27.1.2014

Joulu on jo ovella...

Kaupalliset kustantajat ovat jo valtaamassa eturivin paikkoja kirjamyynnin joulumarkkinoilla.

Lastenkirjallisuuteen erikoistunut yhdysvaltalainen Scholastic on vahvistanut tiedon, jonka mukaan popdiiva Mariah Carey julkaisee syksyllä esikoisteoksensa. Perheen pienimmille suunnattu jouluinen kertomus Roc and Roe's Twelve Days of Christmas on yhtiön tiedotteen mukaan "klassinen satu, jossa on mukana huumorin ja lämmön pirskahtelevia sävyjä".

Carey laatii kirjansa yhteistyössä miehensä, Amerikan Talentti-kisan juontajan Nick Cannonin kanssa. Työryhmässä on mukana myös kuvittajana jo aiemmin mainetta saavuttanut A.G. Ford. Oman osansa satuun lienevät antaneet myös julkkispariskunnan kaksospojat Moroccan ja Monroe.

Careylla on vielä matkaa kollegansa Madonnan kirjallisiin ansioihin. Lastenkirjailijan uransa tämä käynnisti 2003 kirjallaan The English Roses, joka hypähti välittömästi myyntilistojen kärkeen siellä sun täällä, kymmenille kielille käännettynä. Lyhyessä ajassa Madonna julkaisi vielä neljä muuta, kohtuullisen hyvän kritiikinkin saanutta teosta.

Aika näyttänee minkälaisen puhurin Careyn kirjallinen tuotos nostattaa kirjojen merellä seilaavien lukijoiden purjeisiin. Oletettavaa on, että sadat miljoonat Careyn lauluja kuuntelevat käärivät pienokaistensa lahjapakettiin myös idolinsa kirjallisen tuotteen. Mikä puolestaan nostattaa mielihyvän punan kustantajan ja kirjakauppiaiden poskille.

Antaa hyvän kiertää.

21.1.2014

(Painajais)uni kirjaksi

Kaikilla mailla on omat Joycensa ja lukijoilla kirjalliset ristinsä.

Eräs saksankielisen kerrontataiteen kuriositeetti täytti menneenä viikonloppuna 100 vuotta. Kirjailija itse karisti maalliset pölyt kintuistaan jo 1979, mutta Arno Schmidtin maine on vakaa ja ehkä jopa jonkinlaisessa nosteessa.

Tärkeimmät teoksensa Schmidt laati sodanjälkeisessä Saksassa, eläen eristäytynyttä elämäänsä pienessä kylässä, pohjoisen tuulisilla nummilla. Rahalliset ansiot tulivat lähinnä käännöstöistä, vaatimattomista kirjoituspalkkioista sekä apurahoista. Proosan ohella Schmidt julkaisi radiokuunnelmia ja kirjallisuusteoreettisia esseitä. Edgar Allan Poe ja William Faulkner kuuluivat Schmidtin käännösrepertuaariin. Kirjallisia innoituksen lähteitä olivat niin saksalaiset ekspressionistit, romanttisten lännenromaanien laatija Karl May, Jules Verne kuin James Joyce.

Schmidtin maine vaikeasti lähestyttävänä kirjailijana lepää hänen kuuluisimman teoksensa, Zettel's Traum (1970) harteilla. Eivät Schmidtin muutkaan kirjat helppoja ole, mutta tuo yli tuhatsivuinen Joycen Finnegans Wakesta vauhtia ottava saksalainen vastine ylittää ne kaikki.

Schmidtin romaaninomainen teos kertoo Poen kääntämiseen erikoistuneesta pariskunnasta, näiden nuoresta tyttärestä sekä kirjallisuudentutkijasta, jonka vieraaksi pieni perhe saapuu tarkoituksenaan keskustella amerikkalaisen kauhu- ja rikoskirjallisuuden pioneerista.

Kuten modernistiseen - tai ehkäpä tässä tapauksessa voidaan jo puhua postmodernistisesta kerrontataiteesta - kuuluu, kertomuksen ulkoiset tapahtumat on supistettu minimiin. Huomio on kielessä, jota Schmidt venyttää ja vanuttaa lukijan ymmärryksen kustannuksella. Uudissanat, välimerkkien holtiton käyttö, vapaat siirtymät henkilöiden ulkoisesta kuvauksesta näiden sisäiseen maailmaan antavat teokselle omanlaistaan ryhtiä ja ryhdittömyyttä.

Tarinaan sisältyy paljon puhetta kirjallisuuden kääntämisestä, kirjallisuuden historiasta, tulkinnasta, filosofiasta ja katoavista tuokioista anekdoottien maailmassa. Sadoista tuhansista muistilapuista (saks. Zettel) kokoonkursittu romaani kääntyy kohti itseään. 

Mutta tämäkään ei vielä riitä.

Zettel's Traum on myös typografinen poikkeama, tässäkin mielessä avantgardistinen kokonaistaideteos. Kirja painettiin aikoinaan erikoiseen, A3 kokoon (297 x 420 mm) taitettuna. Myös kirjoittajan kirjoituskoneen jälki näkyy lopullisessa versiossa, joka vaikuttaa olevan kuin käsikirjoitusvaiheessa ylilyönteineen ja käsinkirjoitettuine korjauksineen.

Kirjan sivuilla kulkee kolmen tekstin samanaikainen jatkumo, keskellä teoksen keskustarina, toisella reunalla Poen tekstin tulkinta ja oikealla laidalla kirjoittajan tai henkilöiden mielialaa kuvaavat satunnaisotokset ja huomiot ympäröivästä todellisuudesta.

Siten kirjan lukija poukkoilee tekstin tilasta toiseen. Silmille Schmidtin teksti näyttää kimpoilevan kuin flipperipallo yhdeltä suunnalta toiselle. Päättymättömät lauseet, mielettömät lauserakenteet eivät yksinään avaudu vaan tuntuvat vaativan intuitiivista otetta lukemiseen. Schmidt, joka oli vaikuttunut paitsi Joycesta myös Freudista, pyrki sisällyttämään tekstiinsä olemassaolomme monimerkityksellisyyden niin sisällön kuin muodon tasolla. Tavoitteena oli löytää ilmaisu, joka antaisi muodon yliminän kutistamalla alitajunnalle.

Tätä merkillistä kirjaa, kumma kyllä, myytiin ilmestymisvuonna sangen hyvin. Ensipainos (2 000 kpl) loppui kolmessa kuukaudessa. Kirjailijan ympärille kehittyi innokas fanijoukko, jota tuonaikaisessa poliittisessa kulttuuri-ilmapiirissä huvitti joidenkin kriitikoiden hämmennys kirjan edessä. Schmidt jakoi niin tuotannollaan kuin persoonallaan lukijat kahtia: niihin, joiden mielestä hänen vetäytymisensä maaseudulle yksinäisyyteen kirjoittamaan lukukelvottomia kirjoja, kuvasi kirjailijan yhteiskunnallista vastuuttomuutta ja ylimielisyyttä, sekä niihin, jotka löysivät Schmidtin teksteistä virkistävän vaihtoehdon viihteen ja kantaaottavuuden rinnalle.

Sitten oli tietenkin myös heitä, jotka katsoivat Schmidtin kirjoittavan liian lähellä Joycea ja imitoivan niin tätä kuin populistista tulkintaa psykoanalyysistä taiteenteon keppihevosena. Monia kiusasi tuolloin, ja kiusaa edelleen, Schmidtin tapa tehdä suoria ja epäsuoria viittauksia muiden kirjailijoiden teksteihin. Tekstiä ymmärtääkseen lukijan olisi oltava kirjallisuuden ja kulttuurin huippuasiantuntija. Tämä on tietenkin myös syy siihen, miksi Schmidt edustaa maassaan kirjallisuuden marginaalia ja hänen juhlintansa jäänee myös pienen piirin bileiksi.  

Erään nuoremman polven saksalaiskirjailijan muistosanat parin päivän takaa kuittaavat silti kauniilla tavalla Schmidtin ja hänen kaltaistensa kirjoittajien aseman lukijoiden hallitsemilla kinkereillä. Sillä heistähän, siis meistä lopulta on kysymys. Meidän viitseliäisyydestämme ja pitkämielisyydestämme Schmidtin, Joycen ja miksei vaikkapa kotoisen Volter Kilpemme tekstien suhteen:

"Mitään tämänkaltaista ei ollut, eikä tule enää koskaan kirjallisuudessamme olemaan. Lukekaa Schmidtiä. Tarvitsette siihen paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta kun pääsette loppuun, mielenne täyttää kiitollisuus ja ihailu. Että tuollaistakin on joskus tehty."



15.1.2014

Kirja pala palalta

Tammen kustannuspäällikkö Hannu Harju kirjoitti hiljattain Kiiltomato-verkkolehteen kitkeränkatkeran kolumnin kirjamyynnin surkeasta nykytilasta. Myynnin ja tuotannon epäsuhta on johtanut Suomessa tilanteeseen, jossa yleinen näkemys "suomalaisista lukevana kansana" voidaan jo unohtaa.

Tarkoittaa siis sitä, että vain harva kirja päätyy kuluttajan kauppakassiin.

Harjun resepti tilanteen korjaamiseksi on valtiovallan tuki (verotuksen tai muilla keinoin) alan toimijoille. Kyllä hän mainitsee myös kustannustoiminnan jatkuvan uudelleen- ja itsearvioinnin ja viittaa uusiin tapoihin yhdistää kirja ja lukija, mutta muilta osin tuntuu kuin keinot olisivat aika vähissä.

Suomessa ja monin paikoin Euroopassa eletään vielä esisähkökirja-aikaa. Toista on Yhdysvalloissa, jossa on jo nähtävissä esimerkkejä e-kirjan seuraavasta sukupolvesta. New York Timesissa ilmestyi jokin aika sitten kirjoitus, jossa kummasteltiin ja ihasteltiin sitä, että kirja pysyttelee niinkin sitkeästi hengissä. Maailma siirtyy kiihtyvällä vauhdilla verkkoon, mutta henkisesti olemme edelleen tiukasti kiinni painetun sanan ytimessä. Tämä näkyy mm. siinä, että viimeistä huutoa sähkökirjan tuotannossa ovat painettua kirjaa ulkoisesti muistuttavat tekeleet. Amazon kehittää lukulaitettaan ja lupaa lukijalle alkuperäistä kirjan lukemista imitoivan kokemuksen. Applen ohjelmissa elektroniset kirjat ladataan käyttäjän kirjahyllyyn ja kirjojen kansissa näkyvät kirjailijan "omin käsin" rustaamat omistussanat.

Sähkökirjan syntyvaiheen hypetyksestä on siis jenkeissä siirrytty jo pois. Samalla on sanottu hyvästit sen interaktiivisimmille ominaisuuksille. Tekstin, kuvan ja äänen ja käyttäjän vuorovaikutuksen mahdollistamisista on pääosiltaan luovuttu. Useimmat kirjabisnekseen rynnänneet ohjelmointiyritykset ovat kaatuneet.

Tämä ei silti tarkoita paluuta menneeseen. Kirjan kohdalla se tarkoittaa pikemminkin elämistä kaksoistodellisuudessa, jossa toisessa ollaan olevinaan siellä, missä kirjasta on tosiasiassa tullut jo reliikki menneestä maailmasta, taide-esine ja keräilyn kohde.

Tilannetta voinee verrata musiikkiteollisuuteen ja sitä ravistelleeseen siirtymään mustista, litteistä kiekoista cd-formaattiin ja digitaaliseen tallentamiseen. Musiikki ei tässä teknologisessa siirtymässä ole kadonnut minnekään, eikä kirjallisuudenkaan olemassaolo ole uhattuna.

Mutta kirja, jos ei niinkään kirjallisuus tarinankertomisineen, toki muuttaa muotoaan. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, mitä lukijat haluavat ja tarvitsevat. Kiinnostavinta puolta viimeaikaisessa kehityksessä edustavat pienet toimijat, jotka muokkaavat ja muovaavat kirjaformaattia uusiksi. Painetusta kirjasta jätetään henkiin sen idea ja ydin ja tarjotaan kuluttajille houkuttelevammassa muodossa osana sosiaalisen median ja oheislaitteiden teknologista verkostoa. Näin toimii mm. Citia, 2012 New Yorkissa perustettu nyrkkipaja, joka on erikoistunut tietokirjoihin ja näistä kirjoittajien kanssa yhteistyössä laadittuihin digitaalisiin alustoihin. "Tell big stories in small pieces" on Citian motto, joka kuvastaa hyvin uuden lukukulttuurin tilaa.

Tässä kaikessa onkin ehkä kysymys tarinankerronnan uusista maisemista. Moni on kääntänyt odottavan katseensa ja toivonsa erilaisiin netissä eläviin yhteisöihin, joissa tarinankerrontaa muokataan niin välineen kuin asenteenkin ehdoilla. Näissä ei ole kysymys siitä, että meidän tulisi valita painetun kirjan ja sähkökirjan väliltä. Päämäärä ei ole tarina ja kehys, jonka se saa, vaan tarinan kertominen. Siten myös käsityksemme kertojana toimimisesta ja lukemisesta ovat muutoksen kourissa. Läsnäolo ympäristössä, jossa tarinoita kerrotaan, on tärkeämpää kuin tarinan omistaminen tai piilottaminen kirjahyllyyn muiden esineiden joukkoon.

Mutta vielä pitkään tulemme vaeltamaan kirjan tulevaisuutta synkistelevällä ja katoavaa lukemisharrastusta murehtivalla suolla. Painettu kirja keskittyy esteettiseen olemukseensa, rakentaa ympärilleen elementtejä, joita ei voi toistaa sähköisesti. Ehkä siitä tulee koriste-esine, jotakin luksusta, johon ei tavallisilla pulliaisilla ole varaa. Heille tarjotaan sitten saman kirjan sähköistä replikanttia, halpaversiota, joka ei ole aivan sama, mutta melkein.

3.1.2014

Kääntäjän leipä on vaarallista nautittavaksi

Suomessa kirjallisuuden kääntäjät valittavat syystäkin alansa näkymättömyyttä ja vaativasta työstä saatua olematonta palkkaa. Joillakin asiat voivat olla tosin vieläkin kehnommin.

Turkissa menneen joulukuun aikana langetettiin korkeimman oikeuden päätöksellä kolmen vuoden ehdonalainen rangaistus sille onnettomalle kääntäjälle ja surkealle kustantajalle, jotka olivat erehtyneet muokkaamaan ranskalaisen Guillaume Apollinairen (1880-1918) eräästä kertomuksesta turkinkielisen version.

Prosessi sai alkunsa jo 2010. Tuolloin oikeudessa kuultiin todisteita siitä, miten siveetön ja yleistä moraalitajua loukkaava tarina Nuoren Don Juanin urotyöt (1911, suom. 1972) on. Vuoden kestäneen jahkailun jälkeen oikeus vapautti syytetyt.

Pitkän valitusrupeaman päätteeksi tapaus otettiin kuitenkin uudelleen käsittelyyn kesällä 2013. Nyt tekijöitä syytettiin lapsipornosta ja rangaistukseksi vaadittiin vankeutta kuudesta kymmeneen vuoteen.

Joulukuun tuomiossa päällimmäisistä syytteistä sentään hylättiin, mutta pöytäkirjaan kirjattiin päätös, että jatkoa seuraa, jos seuraavan kolmen vuoden aikana vielä vastaavankaltaista moraalista pöhinää ilmenee tuomion saaneiden toimissa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kustantajan on syytä olla tarkkana tekemisistään. Ja kustantaa vain sellaista kirjallisuutta, joka ei yllytä ketään astelemaan oikeuden pakeille.

Ennestään tiedämme, että Turkki on aiemminkin kunnostautunut valitsemallaan tiellä. Lakiin kirjattu lauselma "turkkilaisuuden häpäisemisen" rangaistavuudesta on vienyt satoja kirjailijoita ja toimittajia raastupaan ja estänyt julkisen keskustelun historiaan kätkeytyneistä väärinkäytöksistä. Apollinairen kohtalon koki viime vuonna myös amerikkalaisen William S. Burroughsin varhainen romaani (The Soft Machine), jonka turkinkielisen laitoksen julkaisemisesta kääntäjä ja kustantaja saivat niin ikään ehdollisen tuomion. 

Tapaus on tietenkin herättänyt kirjailijoiden oikeuksia puolustavat järjestöt kautta maailman ja PEN etunenässä vaatimaan Turkkia siirtymään myös lainlaadintansa osalta lähemmäksi läntistä etupiiriä. Ranskassa ja Euroopassa kun Apollinairen sata vuotta sitten laatiman tarinan aiheuttamista traumoista päästiin eroon jo aikaa sitten, 1970-luvulla.

Translate