21.1.2014

(Painajais)uni kirjaksi

Kaikilla mailla on omat Joycensa ja lukijoilla kirjalliset ristinsä.

Eräs saksankielisen kerrontataiteen kuriositeetti täytti menneenä viikonloppuna 100 vuotta. Kirjailija itse karisti maalliset pölyt kintuistaan jo 1979, mutta Arno Schmidtin maine on vakaa ja ehkä jopa jonkinlaisessa nosteessa.

Tärkeimmät teoksensa Schmidt laati sodanjälkeisessä Saksassa, eläen eristäytynyttä elämäänsä pienessä kylässä, pohjoisen tuulisilla nummilla. Rahalliset ansiot tulivat lähinnä käännöstöistä, vaatimattomista kirjoituspalkkioista sekä apurahoista. Proosan ohella Schmidt julkaisi radiokuunnelmia ja kirjallisuusteoreettisia esseitä. Edgar Allan Poe ja William Faulkner kuuluivat Schmidtin käännösrepertuaariin. Kirjallisia innoituksen lähteitä olivat niin saksalaiset ekspressionistit, romanttisten lännenromaanien laatija Karl May, Jules Verne kuin James Joyce.

Schmidtin maine vaikeasti lähestyttävänä kirjailijana lepää hänen kuuluisimman teoksensa, Zettel's Traum (1970) harteilla. Eivät Schmidtin muutkaan kirjat helppoja ole, mutta tuo yli tuhatsivuinen Joycen Finnegans Wakesta vauhtia ottava saksalainen vastine ylittää ne kaikki.

Schmidtin romaaninomainen teos kertoo Poen kääntämiseen erikoistuneesta pariskunnasta, näiden nuoresta tyttärestä sekä kirjallisuudentutkijasta, jonka vieraaksi pieni perhe saapuu tarkoituksenaan keskustella amerikkalaisen kauhu- ja rikoskirjallisuuden pioneerista.

Kuten modernistiseen - tai ehkäpä tässä tapauksessa voidaan jo puhua postmodernistisesta kerrontataiteesta - kuuluu, kertomuksen ulkoiset tapahtumat on supistettu minimiin. Huomio on kielessä, jota Schmidt venyttää ja vanuttaa lukijan ymmärryksen kustannuksella. Uudissanat, välimerkkien holtiton käyttö, vapaat siirtymät henkilöiden ulkoisesta kuvauksesta näiden sisäiseen maailmaan antavat teokselle omanlaistaan ryhtiä ja ryhdittömyyttä.

Tarinaan sisältyy paljon puhetta kirjallisuuden kääntämisestä, kirjallisuuden historiasta, tulkinnasta, filosofiasta ja katoavista tuokioista anekdoottien maailmassa. Sadoista tuhansista muistilapuista (saks. Zettel) kokoonkursittu romaani kääntyy kohti itseään. 

Mutta tämäkään ei vielä riitä.

Zettel's Traum on myös typografinen poikkeama, tässäkin mielessä avantgardistinen kokonaistaideteos. Kirja painettiin aikoinaan erikoiseen, A3 kokoon (297 x 420 mm) taitettuna. Myös kirjoittajan kirjoituskoneen jälki näkyy lopullisessa versiossa, joka vaikuttaa olevan kuin käsikirjoitusvaiheessa ylilyönteineen ja käsinkirjoitettuine korjauksineen.

Kirjan sivuilla kulkee kolmen tekstin samanaikainen jatkumo, keskellä teoksen keskustarina, toisella reunalla Poen tekstin tulkinta ja oikealla laidalla kirjoittajan tai henkilöiden mielialaa kuvaavat satunnaisotokset ja huomiot ympäröivästä todellisuudesta.

Siten kirjan lukija poukkoilee tekstin tilasta toiseen. Silmille Schmidtin teksti näyttää kimpoilevan kuin flipperipallo yhdeltä suunnalta toiselle. Päättymättömät lauseet, mielettömät lauserakenteet eivät yksinään avaudu vaan tuntuvat vaativan intuitiivista otetta lukemiseen. Schmidt, joka oli vaikuttunut paitsi Joycesta myös Freudista, pyrki sisällyttämään tekstiinsä olemassaolomme monimerkityksellisyyden niin sisällön kuin muodon tasolla. Tavoitteena oli löytää ilmaisu, joka antaisi muodon yliminän kutistamalla alitajunnalle.

Tätä merkillistä kirjaa, kumma kyllä, myytiin ilmestymisvuonna sangen hyvin. Ensipainos (2 000 kpl) loppui kolmessa kuukaudessa. Kirjailijan ympärille kehittyi innokas fanijoukko, jota tuonaikaisessa poliittisessa kulttuuri-ilmapiirissä huvitti joidenkin kriitikoiden hämmennys kirjan edessä. Schmidt jakoi niin tuotannollaan kuin persoonallaan lukijat kahtia: niihin, joiden mielestä hänen vetäytymisensä maaseudulle yksinäisyyteen kirjoittamaan lukukelvottomia kirjoja, kuvasi kirjailijan yhteiskunnallista vastuuttomuutta ja ylimielisyyttä, sekä niihin, jotka löysivät Schmidtin teksteistä virkistävän vaihtoehdon viihteen ja kantaaottavuuden rinnalle.

Sitten oli tietenkin myös heitä, jotka katsoivat Schmidtin kirjoittavan liian lähellä Joycea ja imitoivan niin tätä kuin populistista tulkintaa psykoanalyysistä taiteenteon keppihevosena. Monia kiusasi tuolloin, ja kiusaa edelleen, Schmidtin tapa tehdä suoria ja epäsuoria viittauksia muiden kirjailijoiden teksteihin. Tekstiä ymmärtääkseen lukijan olisi oltava kirjallisuuden ja kulttuurin huippuasiantuntija. Tämä on tietenkin myös syy siihen, miksi Schmidt edustaa maassaan kirjallisuuden marginaalia ja hänen juhlintansa jäänee myös pienen piirin bileiksi.  

Erään nuoremman polven saksalaiskirjailijan muistosanat parin päivän takaa kuittaavat silti kauniilla tavalla Schmidtin ja hänen kaltaistensa kirjoittajien aseman lukijoiden hallitsemilla kinkereillä. Sillä heistähän, siis meistä lopulta on kysymys. Meidän viitseliäisyydestämme ja pitkämielisyydestämme Schmidtin, Joycen ja miksei vaikkapa kotoisen Volter Kilpemme tekstien suhteen:

"Mitään tämänkaltaista ei ollut, eikä tule enää koskaan kirjallisuudessamme olemaan. Lukekaa Schmidtiä. Tarvitsette siihen paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta kun pääsette loppuun, mielenne täyttää kiitollisuus ja ihailu. Että tuollaistakin on joskus tehty."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate