Sivut

2.7.2014

Kesäyökirja

Tiklin ansiosta Donna Tartt on jälleen useamman vuoden jälkeen päässyt otsikoihin. Harvakseltaan julkaisevan kirjailijan uusinta romaania on kiitetty, ostettu ja palkittukin jo ainakin yhden Pulitzerin verran.

Ensimmäisen romaaninsa Tartt julkaisi parikymmentä vuotta sitten ja sai jo silloin aikaiseksi kansainvälistä pörinää. Jumalat juhlivat öisin (1992) oli arvostelumenestys ja tuolloin vasta 28-vuotiasta kirjailijaa tervehdittiin uutena kirjallisena ilmiönä ja kykynä. Romaanista otettiin Yhdysvalloissa poikkeuksellisen suuri ensipainos (75 000) ja sittemmin kirjaa on myyty miljoonia ympäri maailmaa.

Tartt on esikoisensa jälkeen julkaissut ainoastaan kaksi romaania kymmenen vuoden välein, joten ainakaan painokoneiden kiusaamisesta häntä ei voida syyttää.

Vuosikymmenten välissä Tarttista on kehittynyt hieman salaperäinenkin kirjailijahahmo, jonka ympärillä leijuu intellektuaalinen aura.

Tänään luettuna Jumalat juhlivat öisin ei aivan asetu kulttikirjamaineensa mittoihin. Romaani on jokseenkin yllätyksetön - ja ylipitkä - yliopistomaailmaan sijoittuva rikostarina, johon on ripoteltu mausteeksi kreikkalaista mytologiaa, huumeita ja nuorten päähenkilöiden kyynistä maailmankuvaa. Ilmestyessään ensimmäistä kertaa suomeksi HS:n kriitikko totesikin romaanin olevan kyllä otteessaan pitävä, "kypsä ja hallittu", mutta jäävän lopulta melko yhdentekeväksi. Taiteellisessa katsannossa romaani "ei maailmaa muuta".

Mutta Tarttin teoksella on edelleen ihailijansa. Yksi sellainen löytyy Guardianin sivuilta, jonne Tarttista muutakin paljon kirjoittava kriitikko listasi kymmenen syytä rakastaa kyseistä romaania. Hänelle kyseessä on siis moderni klassikko, jonka maine on elävä ja ehkäpä vielä ikuinenkin. Sen tenho perustuu hänen mielestään mm. Tarttin kykyyn yhdistää vetävään murhajuoneen antiikin taruaineistoa, kreikkalaista tragediaa, yliopistomaailmaan sijoittuvaa sisäpiiriaineistoa ja inhimillisiä paheita. Elämäänsä sivusta seuraavan kertojan käyttö vetää meitä niin ikään puoleensa kuin valo yöperhosia puhumattakaan lukuisista kirjallisista sitaateista ja dialogiin upotetuista viittauksista, jotka saavat meidät siirtymään television ja pintajulkisuuden maailmasta johonkin toiseen, parempaan ja syvempään.

Itse en osta kaikkia Guardianista luettavia selityksiä. Eniten hämmästyttää se, miten vähälle Tartt jättää romaanin keskeisen, temaattisesti tärkeän elementin käytön. Tarinan ytimessä olevasta, muilta suljetusta, kreikkalaista filosofiaa ja antiikin kulttuuria käsittelevästä opintopiiristä meille ei anneta kuin kurjia vihjeitä ja muutama epäsuora huomio. Sen syvemmälle Tartt ei aiheeseen pureudu. Etualalla patsastelevat amerikkalaiset teinit ja heidän yhdentekevät ihmissuhdekiemuransa.

Mutta maailma oli kovin toisenlainen 90-luvun alussa, myös fiktion maailma. Silloin ei vielä ollut tullut tavaksi suorittaa lajityyppiloikkia rikostarinasta psykologiseen draamaan ja ties minne. Se, mistä tänään on muodostunut jo romaanin prototyyppi, tapaili tuolloin vasta ensilauseita. Tässä mielessä Tarttin romaani on ihan hyvä klassikko, jonka seurassa kelpaa kesäöinä vaikka nukahtaa.


---

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Suom. Eva Siikarla. WSOY 1993 (2013).

Translate