25.6.2014

Yleisö voittaa aina

Jo Jorge Luis Borges tiesi sen: jalkapallo on elämää suurempaa.

Argentiinalainen kokeellisen kerrontataiteen ikoni kuului niihin, joille jalkapallo aiheutti lähinnä inhonväristyksiä. "Jalkapallo on suosittua, koska typeryys on suosittua", hän totesi eräässä yhteydessä ja heitti lisää bensaa liekkeihin toteamalla pelin olevan esteettisessä mielessä rumaa ja yksi Englannin pahimmista rikoksista ihmiskuntaa kohtaan.

Borgesin viha kuningas jalkapalloa kohtaan kumpuaa kuitenkin jostakin syvemmältä kuin itse pelistä. Sodanjälkeisessä maailmassa hän näki läheltä etelä-amerikkalaisten diktatuurien nousun ja tuhon ja myös sen, miten kansanjoukkoja manipuloitiin toimimaan hallitsijoiden tahdon mukaisesti. Jalkapallo ja siihen kytkeytyvät nationalistiset iskulauseet olivat poliittista arkea niin Argentiinassa kuin muuallakin. Brasiliassa Pelé jauhettiin maansa sotilasjuntan propagandakoneiston läpi ja Borgesin kotimaassa peronistit ottivat osansa maan jalkapallomenestyksestä.

Ei Borges ollut järin ihastunut itse jalkapalloon, mutta suurempaa pahuutta hänelle edusti pelin ympärillä vellova massahysteria. Politiikan, uskonnon ja urheilun avulla ihmiset saadaan tekemään melkein mitä vain. Ja kun into kasvaa tarpeeksi suuriin mittoihin, aivot heitetään narikkaan. Jalkapalloon kytkeytyvässä fanikulttuurissa on samankaltaista fanaattisuutta ja typeryyttä kuin fasismissa, Borges huomautti viitaten tällä sekä poliittiseen vasemmistoon että äärioikeistoon.

New Republiciin laatimassaan kirjoituksessaan Borgesin suhteesta jalkapalloon Shaj Mathew muistuttaa mieleemme erään kirjailijan jalkapalloaiheisen ja futuristisen novellin, Esse est percipi (1967). Tarinan nimi viittaa 1700-luvulla eläneen George Berkeleyn kuuluisaan filosofiseen aksioomaan "oleminen on havaituksi tulemista". Borgesin tarinassa jalkapallosta on kehittynyt versio, jolla ei ole enää muuta suhdetta alkuperäiseen peliin kuin sen katsojille välittynyt tunnelma ja draama. Ihmiset seuraavat keinotekoisia, heitä varten luotuja otteluita kuin ne olisivat todellisia joukkueiden välisiä kampailuja. Kaikki on kuitenkin median ja poliitikkojen luomaa lumetta. Radiosta kuunnellaan ja televisiosta seurataan kuviteltuja otteluita.

Borgesin fiktiivisen tarinan sisältä löytyy kirjailijan näkemys ihmisistä, joiden perusluonne on halu olla osa jotakin suurempaa kertomusta. Joillekin uskonto antaa tähän mahdollisuuden, toiset löytävät urheilusta tai politiikasta tarkoituksen elämälleen. Antautuminen ja heittäytyminen, kritiikittömyys ja sokeus kuuluvat tämänkaltaisen pelin perussääntöihin.

Borges kuoli 87-vuotiaana vuonna 1986, eikä ollut näkemässä jalkapallon ja yleisökäyttäytymisen uusia tuulia. Eivät kansallistunteen ylilyönnit ole sieltä tietenkään minnekään hävinneet ja ihmiset tavoittelevat edelleen kylki kyljessä yhteistä kokemusta jostakin elämää suuremmasta. Mutta kun poliittinen retoriikka ei enää vakuuta samassa määrin, katse kääntyy sisäänpäin, omiin tunteisiin ja niiden purkautumisväyliin.

Borgesin novellissa valtiovalta antaa yleisölle kokemuksia, joita se kuvittelee ihmisten kaipaavan. Todellisuudessa - tänään - ihmiset ovat luoneet pelin, jossa pääosanesittäjinä ovat kentällä kirmailevien pelaajien sijasta he itse.

Yleisö voittaa aina.


16.6.2014

Totuuksia ja tolkuttomuuksia

Kaikki on suhteellista, ja kaikki on jo kerran sanottu ja koettu.

Myös kirjan historiassa.

Martyn Lyonsin mainiossa Books. A Living History (2011) kerrataan ihmiskunnan järisyttävimmän keksinnön, kirjan historiaa selkein tekstein ja upeiden kuvien kera. Aikajana on neljätuhatta vuotta ja siirtymät huimaavat heikompaa. Lyons kulkee vauhdilla matkan, joka alkaa Mesopotamiasta, Kiinasta ja Kreikasta ja etenee edelleen keskiaikaisten luostareiden, kirjamarkkinoiden synnyn ja modernin teollisen tuotannon kautta aikamme digitodellisuuteen.

Lyons on tunnettu australialainen tutkija, joka on laatinut lukuisia teoksia kirjan, kirjoittamisen ja lukemisen sosiaalihistoriasta.

Kuten Lyons toteaa, kirja on paitsi tiedon ja inspiraation lähde ja taide-esine myös teknologinen innovaatio, jonka käyttökelpoisuus ja kyky sopeutua ympärillään oleviin muutoksiin, tekee siitä ainutlaatuisen.

Ajan saatossa kirjaa on muokattu monin tavoin. Yksi ensimmäisistä oli siirtyminen rullalle kääritystä sivulta toiselle etenevään koodeksiin, siis siihen muotoon, josta me tänäänkin kirjan tunnistamme. Tämä tapahtui joskus ensimmäisen vuosituhannen alussa, mutta standardi siitä tuli vasta satoja vuosia myöhemmin.

Isoja merkitsi myös keskiajalla omaksuttu tapa lukea tekstejä hiljaa itsekseen kuin hartautta harjoittaen. Antiikin aikana lukeminen oli vielä ääneen lukua, esittämistä ja osa asialle omistautuneiden ammattitaitoa. Kun lukeminen siirtyi torilta kammioihin, teksteihin liitettiin mukaan lukemista helpottavat välimerkit, tauot ja kappaleet.

Kirjapainotaidolla on tietenkin oma tärkeä asemansa kirjan historiassa, mutta Lyons korostaa tätäkin enemmän lukutaidon nopeata leviämistä kaikkiin kansanosiin. Tämä tosin tapahtui Euroopassa vasta 1800-luvun lopulla, jolloin toteutuu myös kirjan historian seuraava iso harppaus. Kirjoja aletaan painattaa teollisin menetelmin, paperin raaka-aineeksi tulee lumppujen sijasta puu, rautatiet kuljettavat kirjoja ympäri maan ja kirjatuotannon ympärille rakentuu monimutkainen tuottajien ja alihankkijoiden verkosto, joka on säilynyt edelleen; kirjailijat kirjoittavat, kustantajat kustantavat ja kirjakaupat myyvät, mitä lukijat ostavat. Niin, ja lainsäädäntö pitää huolen, että kaikki saavat vielä oman rahallisen korvauksen tekemästään työstä.

Lyonsin mielestä kirjan historian suurin muutos on kuitenkin nyt ja tässä. Vaikka se tuleekin kehityshistoriallisessa mielessä kovin myöhään. Jos kuvittelemme vuosikalenterin, johon on kirjattu kirjallisen viestinnän eri vaiheet, ja joka alkaa sumerilaisten kehittämästä kirjoitusjärjestelmästä tammikuun 1. päivä, kirjoitusrullat muuntuvat sivuiksi vasta syyskuussa, Gutenbergin kirjapainotaito kehitetään marraskuun lopulla ja internet tulee mukaan kuvioihin joulukuun viimeisen päivän keskipäivän hetkillä. Sähköiset kirjat edustavat hetkeä, jolloin ihailemme vuoden viimeisen päivän viimeistä auringonlaskua.

Muutoksen tahti kirjan kehityksessä on siis tihentynyt mitä lähemmäksi omaa aikaamme tulemme. Historiallisessa mielessä siirtyminen sähköiseen muotoon merkitsee vastaavaa kuin aikoinaan tapahtunut luopuminen tekstirullista. Myös silloisissa reaktioissa on vastaavuuksia omaan aikaamme. Maailma kaatuu ja kaikki sen mukana.

Vieläkin isompi muutos on nyt tapahtumassa oleva luopuminen paperista. Teksti ilmaantuu uudelle sähköiselle alustalle, jonka fyysinen olemus on arvoitus meille kaikille. Onko sillä edes sitä?

Muutokset tuottavat pelkoja ja kysymyksiä. Lyons muistuttaakin, että pohjimmiltaan monet asiat historiassa pysyvät samoina. Edelleenkin me jaamme yhteisen huolen esi-isiemme kanssa, jotka satoja vuosia sitten ilmaisevat tyrmistyksensä siitä, että kirjapainotaito antaa suoran väylän turhille totuuksille ja poskettomille valheille.

Entisen kärrypolun sijasta tuo väylä on nyt moottoritie, jossa tarinat kulkevat valon nopeudella.

Mutta kirja - kirja ei kuole, se tulee vain ehkä näyttämään hieman erilaiselta.

Translate