22.6.2011

Pääsymaksuja kirjamaailmaan

Yhdysvalloissa jotkut yksittäiset kirjakaupat ovat ryhtyneet perimään pääsymaksua järjestämistään kirjailijailloista. Syynä on lähinnä verkkokirjakauppa Amazon, jonka kautta iso siivu kirjamyynnistä tänäpäivänä tapahtuu. Kirjakauppiaiden näkökulmasta ei ole oikein, että he ja kustantaja järjestävät kirjailijan paikalle markkinoimaan kirjaansa ja taloudellisen hyödyn korjaa toimija, jolla ei ole osuutta eikä arpaa koko hommaan.

Maailman suurin verkkokirjakauppa Amazon kykenee tietenkin myymään yksittäiset kirjat huomattavan paljon huokeammalla. Vain isoimmat kirjakauppaketjut Yhdysvalloissa voivat ottaa haasteen ja vastata hintapolitiikkaan omilla tarjouksillaan. Pienet, itsenäiset yrittäjät jäävät nuolemaan näppejään, tai organisoimaan kotoisia kirjailijatapaamisia, joissa kuunnellaan kirjailijaa kertomassa työstään ja katsotaan, miten tämä signeeraa kirjaansa nille muutamalle, jotka sen ostavat.

Useimmat iltoihin saapuvista ovat ilmeisesti joko jo tilanneet kirjan verkosta, lukeneet sen tai näpräävät kännykkäänsä tilaustiedot hakien huokeimman tarjouksen netistä.

Nyt on joillakin tullut mitta täyteen. New York Times kertoo, että pääsymaksut kirjailijailtoihin liikkuvat 5-10 dollarin (4-7 EUR) paikkeilla. Asiakkaista jotkut ovat olleet närkästyneitä, useimmat ymmärtävät yskän ja viihtyvät tilaisuuksissa, varsinkin, jos paikalle on saatu isompi nimi.

Kirjailijoita huolettaa, jos pääsymaksut karistavat paikalta vähävaraisimmat (opiskelijat, vanhukset). Kustantajat puolestaan saavat näistäkin illoista ilmaista mainosta kirjailijalleen, mutta ovat hitusen äkämystyneitä siitä, että he kustantavat kirjailijan matkat ja majoituksen, mutta rahallinen hyöty menee kirjakauppiaalle.

Jotkut pienpuotien pitäjät eivät edelleenkään halua periä pääsymaksua tilaisuudesta, jonka he katsovat rakentavat yhteisöllisyyttä ja toimivan näin suuremman hyvän tukena. Useimmat kirjakauppaketjujen omistajat ovat samalla linjalla: he ovat kauppiaita, tottahan toki, mutta pyörittävät myös kulttuurikeskuksia, joista kaikkien tulee voida nauttia ihan ilmaiseksi.

Mutta on niitäkin, joiden mielestä pääsymaksun periminen on oikein. Aika hassua olisi kuulemma se, että kuka tahansa voisi tepastella kirjakauppaan ja tavata miljoonia myyvän bestsellerkirjailijan tuosta vaan, ilmaiseksi. Siinähän menisi tuotteelta uskottavuus.

20.6.2011

Klassikkonamu

Amerikkalaisessa nykykirjallisuudessa on vieläkin nähtävissä jälkiä nk. "likaisesta realismista", 70-luvulla kehittyneestä tyylistä ja halusta yksinkertaistaa kerrontaa minimalistiseen suuntaan. Sen edustavimmat näytteet löytyvät Bukowskin, Carverin, Tobias Wolffin ja Richard Fordin kaltaisten nikkareiden tuotteista, joissa amerikkalainen keskiluokka ja television, pikaruuan, työttömyyyden, oluen ja lähiöelämän täyttämä todellisuus saa kyytiä.

Eräs aina ajoittain vähemmälle huomiolle jäänyt hahmo tässä samassa porukassa oli Richard Yates (1926-92), jonka esikoisromaanista Revolutionary Road (1961) on tullut pienoinen klassikko. Yates ei elinaikanaan saavuttanut erikoisempaa lukijasuosiota, mutta kollegoiltaan (Vonnegut, Cheever, Styron, Williams) suitsutusta riitti. Vonnegutin mielestä Yatesin romaani on "sukupolven ääni", Tennessee Williamsin mukaan kyseessä on "modernin amerikkalaisen kaunokirjallisuuden helmi", Richard Ford pitää sitä amerikkalaisia kirjailijoita jo pari vuosikymmentä kouluttaneena kultti- ja perusteoksena.

Suomeksi romaani ilmestyi 2008, siitä tehdyn elokuvaversion (pääosissa Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio) imussa. Käännösviivettä on siis lähes viisikymmentä vuotta, mutta hyvä, että edes nyt. Yatesin romaani nimittäin onnistuu olemaan tuore kuin uuteen pakettiin kääritty lapsuuden klassikkonamu. Mihinkään eivät ole maailmastamme hävinneet nämä Wheelerin pariskunnat, jotka haikailevat parempaa huomista halvaantuneina toistamaan eilispäivän temppuja.

Richard Yates: Revolutionary Road. Suom. Markku Päkkilä. Otava 2010 (2008). 

16.6.2011

Wikivieköön

Yhdessä tekemisestä on verkkoaikana tullut arkea, joka manifestoituu nk. wiki-sivustoissa. Näitähän riittää: wikipedia, wikitravel, wikisanakirja, wikikirjastot, wikiopisto, wikiuutiset, wikikirjat jne. Sivuston käyttäjä muokkaa ja tuottaa sisältöä sivustoille, joita kaikki yhdessä rakentavat. Kysymys on yhteisöllisestä kirjoittamisesta, jossa toimituksellinen osuus on kutistettu minimiin.

Käsitteenä "wiki" viittaa havaijin kieleen (jos luotamme wikipedian antamaan tietoon) ja tarkoittaa "nopeaa".

Näistä wikisivustoista wikipedia (perustettu 2001) on varmasti tunnetuin. Sen englanninkieliset sivustot asettautuvat maailman kymmenen vieraillumman joukkoon. Wikipediaa hallinnoi Wikimedia Foundation Inc., jonka pääkonttori on San Franciscossa. Toimintaa pyöritetään lahjoituksilla.

Yksi säätiön hallinnoimista projekteista on wikiquote, wikisitaatit, johon voi ladata sanontoja, sananlaskuja ja lainauksia niin todellisilta kuin fiktiivisiltä henkilöiltä. Sitaattisivut perustettiin 2003 ja sen suomenkielinen versio vuotta myöhemmin. Tällä hetkellä luettavissa on lainauksia kymmenillä eri kielillä.

Nopea vilkaisu kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyviin sanontoihin antaa tulokseksi hersyviä lainauksia, joista tässä muutama:
  • Kesti viisitoista vuotta ennen kuin käsitin, että en osannut laisinkaan kirjoittaa. Mutta siinä vaiheessa olin jo niin kuuluisa, että en osannut enää lopettaakaan. (Robert Benchley, amerikkalainen humoristi.)
  • Parempi kirjoittaa itselleen ja vain muutamalle lukijalle kuin useammalle ilman itseään. (Cyril Connolly, englantilainen kirjallisuuskriitikko).
  • Kirjailijan tunnistaa siitä, että hänelle kirjoittaminen on vaikeampaa kuin kenellekään muulle. (Thomas Mann, saksalainen kirjailija)
  • Jotkut kirjat ovat maisteltavia, toiset nielaistavia, mutta vain harvat sellaisia, joita mielellään pureskelee ja nauttii niiden sulattelusta. (Francis Bacon, 1500-luvulla elänyt kirjailija ja valtiomies)
  • Hyvin-kirjoitettu elämä on melkein yhtä harvinainen kuin hyvin-eletty elämä. (Thomas Carlyle, skottilainen esseisti)
  • Omaperäinen kirjailija ei ole sellainen, joka ei jäljittele ketään, vaan sellainen, jota kukaan ei kykene jäljittelemään. (Francois-René de Chateaubriand, ranskalainen filosofi ja kirjailija)
  • Aivan niin, kyllä, kirjoitan lakkaamatta omasta elämästäni, mutta jotta siitä tulisi uskottavampaa, minun pitää tehdä siitä fiktiota. (Katherine Paterson, amerikkalainen lastenkirjailija)
  • Sanat ovat kuin puiden lehtiä: niitä pakkautuu eniten sinne, mistä tuskin löytyy montaakaan järjen hedelmää. (Alexander Pope, englantilainen runoilija)
Ylläolevat sitaatit on otettu wikisitaattien englanninkielisestä versiosta. Suomenkielisellä puolella hakusana "kirjoittaminen" antoi tulokseksi kehoituksen luoda hakusanalle oma sivu. Samoin kävi sanan "lukeminen" kohdalla, kuten myös sanalle "kirja".

Suomalaisille lukijoille löytyy toki otteita Tuntemattomasta sotilaasta, Raamatusta ja Aku Ankasta. Henkilöistä oman sivunsa ovat saaneet Jussi Halla-ahon, Hjallis Harkimon, Kai Suikkasen, Juha Vainion ja Gösta Sundqvistin verbaaliset repäisyt. Tietenkin mukana on myös laaja kokoelma keihäänheittäjä Seppo Rädyn toteamuksia.

Pitäisiköhän suomalaisen wikisukupolven yleissivistyksestä huolehtivien ryhdistäytyä?

14.6.2011

Kohti kuolemaa

Kirjailija Terry Pratchett (s. 1948) on käynnistänyt kuolemaansa johtavat toimenpiteet.

Tunnetulla fantasiakirjailijalla todettiin Alzheimerin tauti 2008. Työkykynsä hän on kuitenkin säilyttänyt ihan näihin päiviin asti. Hiljattain BBC esitti hänen dokumenttielokuvansa avustetusta kuolemasta (Terry Pratchett: Choosing to Die) ja vielä pitäisi saada yksi kirja loppuun.

Vasta sitten olisi syytä ryhtyä tuumasta tekoihin. Ehkä.

Pratchett propagoi tällä hetkellä voimakkaasti yksilön omavalintaisen kuoleman puolesta, ja dokumentti varakkaan hotelliketjun omistajan Peter Smedleyn ohjatusta itsemurhasta Sveitsissä on nostanut uudestaan pintaan kysymykset eutanasian oikeutetuksesta  ja oikeudellisesta asemasta.

Sveitsissä aktiivinen eutanasia on laillinen, joten Pratchett on monien kaltaistensa tavoin kääntynyt Dignitas -klinikan puoleen ja täyttänyt hakemuslomakkeen allekirjoitusta vaille sopivaan kuntoon. Saattaa olla, että Pratchett ei koskaan vie aiettaan loppuun - vain vajaa kolmannes hakijoista sen tekee - mutta mahdollisuus liueta tästä maailmasta vailla taudin aiheuttamaa sumentumista on olemassa.

55 miljoonaa myytyä kirjaa tekee sen, että Pratchett antaa kasvot paitsi Alzheimerille myös keskustelulle eutanasiasta. Ei huono testamentti kirjailijalta.

9.6.2011

Huteja ja osumia

Vuoden 2001 nobelisti V. S. Naipaul (s. 1932) on saanut kohun aikaan Brittein saarilla erehtyessään - ilmeisesti jonkin sortin mielenhäiriön seurauksena tai vain vanhuuttaan - eräässä haastattelussa haukkumaan naiskirjailijat yleisesti ja Jane Austenin erityisesti. Naiset kirjoittavat hänen mielestään tunteellista roskaa ja heidän maailmankuvansa tuntuu rajoittuvan lähinnä neljän seinän sisälle. Pätee kuulemma vallan erinomaisesti myös Austeniin ja tämän yliarvostettuun tuotantoon.

Naipaul myös rehvastelee tunnistavansa naisen kirjoittaman tekstin jo muutaman sivun perusteella, ja että hän ei tiedä naista, jonka kirjalliset taidot yltäisivät samalle tasolle hänen kanssaan.

Tätä ei tietenkään kirjallinen maailma, jonka tiedetään tunnetusti lepäävän naislukijoiden aktiivisuuden varassa, voi jättää kommentoimatta. Lehtiin on ilmestynyt lukijoita haastavia testejä, joiden avulla voi kokeilla sukupuolisensitiivistä lukutapaa. Tunnistatko naisen kirjoittaman tekstin?

Myös monensorttiset mielipidekirjoitukset ovat seuranneet Naipaulin letkautusta. Kuten olettaa saattaa, reaktiot ovat olleet tuomitsevia, tyrmistyneitä ja typertyneitä. Kuinka Nobel-kirjailija voi sanoa jotakin tuollaista?

Ymmärtäjiä on ollut vähässä, mutta osa on halunnut kuitata koko asian samalla mitalla. Eräs tällainen on Naipaulin entinen kustantaja Diana Athill, jonka kirjallisen tuotannon Naipaul samassa yhteydessä asetti muiden naistöhertäjien rinnalle: "Kustantajallani oli joskus ollut hyvä kirjallinen maku ja kyky tekstien toimittamiseen, mutta kun hän päätti ryhtyä kirjailijaksi, tuloksena oli vain, kas kummaa, naisellista höpötystä."

Athillin mielestä Naipaul ei nyt oikein käsitä, minkä pellen on itsestään tekemässä. Toisaalta Athill myös näkee, että kirjailijan suusta sylkäistyjen lauseiden taustalla on heidän vuosia sitten tapahtunut välirikkonsa, minkä seurauksena Naipaul vaihtoi kustantajaa. Kirjailija kun ei kestänyt käsikirjoitukseensa kohdistuvaa arvostelua.

"Älkää ottako tätä vakavasti, ihan totta", Athill pyytää. "Koko juttu saa minut nauramaan, ja itse asiassa aika surulliseksi. Naipaul on erittäin hyvä kirjailija. Miksi olla tuollainen ärripurri mieheksi?"

Touché!

Aiheestä myös: Café Voltaire

6.6.2011

Kakkosnelosella kasvoille

Lähes neljäkymmentä vuotta tulee kohta kuluneeksi siitä, kun Salaman Siinä näkijä missä tekijä ilmestyi ja aiheutti närästyksen oireita kiihkeimmissä kommunisteissa ja mikä ettei myös porvareissa. Romaanissa kun luonnehdittiin Tampereen punaisten aatteellista syvyyttä sangen yksilöpsykologisesta näkökulmasta. Pispalan aatesotureita kiinnostivat Hegeliä, Marxia tai Leniniä enemmän naapurin leuhkat lahtarit, ruokapöytään kannettavat eväät tai suvunjatkamiseen tähtäävät soidinmenot.

Siinä sivussa sodittiin Suomen historiaa uusiksi ja iskettiin kakkosnelosella päin myyttiä yhtenäisestä kansasta yhteisellä asialla. Käpykaartilaisista, vihollisen laskuun työskentelevistä desanteista ja isänmaanpettureista kuorittiin ajattelevia, tuntevia ja toimivia ihmisiä.

Salaman romaani ilmestyi keskellä kirjailijan kiivainta luomiskautta. Takana oli jo taistelu Juhannustansseista ja edessä vielä uran huipentuma, Finlandia-sarja (1976-83). Siinä näkijä missä tekijä palkittiin Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnolla 1975. Salama sai sen toisena suomalaisena. Ensimmäinen oli annettu Väinö Linnalle (1963).

Kun tänään lukee Salaman nuoruudenromaania, sen voi hyvin nähdä vastareaktiona Linnan pehmeämmälle tavalle käsitellä samaa aihetta. Niin sisällön kuin muodonkin puolesta Salama kurkottaa kohti omaa aikaamme, jossa sosiaalista soppaa hämmennetään isolla kauhalla sattumille hymähtäen. Ihmisten tarinoista käännetään esille sisus ennen kuin maltetaan kuunnella jutun juoni. Salama tuntuu aavistavan, että kertoja on se, joka vie vikisevää tarinaa.

Vuodet ovat tehneet Salamankin romaanista jo historiaa. Harvassa ovat tänään ne hetket, jolloin lukijan ennakko-odotuksia moukaroitaisiin vastaavalla tavalla. Karkeiden kakkosnelosten sijasta tyydymme pystyttämään siivot terassi- ja laiturirakennelmamme muottiin valettujen betoniaskelmien varaan. Siinä sitä kelpaa sipata valkoviiniä painekyllästetyllä laudalla maailman menoa ihmetellen.

Hannu Salama: Siinä näkijä missä tekijä. Otava 1972.

Translate