10.11.2011

Länsimaiden perikato

Brittiläinen historioitsija Niall Ferguson (s. 1964) julkaisi jokin aika sitten teoksen, joka on herättänyt runsaasti huomiota eri puolilla maailmaa, erityisesti Yhdysvalloissa. Monien ajatuksellisten kärjistysten, pelkistysten ja raflaavien yksinkertaistusten avulla Civilization (2011) kertoo länsimaiden (Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) kehityksen ryysyistä rikkauksiin. Kirjassaan Ferguson tekee myös tuomiopäiväpasuunoja puhaltelevia hönkäyksiä tarinaan, jota olemme mahdollisesti nyt jo parhaillaan toteuttamassa - matkaa rikkauksista takaisin ryysyihin.

Ferguson on näitä know-it-all-tyyppejä, hyvin koulutettuja, raflaavasti esiintyviä ja taiten kirjoittavia nuorehkoja miehiä, jotka eivät tunne vapaa-ajan käsitettä. Hän on tähän mennessä julkaissut kymmenkunta laajemmalle ja vähän rajatummalle yleisölle suunnattua kirjaa, lukuisia tieteellisiä artikkeleita, toimittanut muutaman dokumenttifilmin ja satoja artikkeleita aiheesta kuin aiheesta eri sanoma- ja verkkolehtiin. Financial Times ja Newsweek ovat Fergusonin älyllistä maaperää ja Harvardin yliopistossa sekä London School of Economicsissa tämä skottisyntyinen terrieri istuu historian ja taloustieteen professorin oppituoleilla. Kuvaan kuuluu myös se, että kaikki Fergusonin kirjat, kirjoitukset ja esiintymiset ovat poikineet kunniamainintoja ja jos ei niitä, niin ainakin kasvattaneet hänen intellektuaalista pääomaansa ja mataloittaneet tämän persoonaan yhdistettyä ärsytyskynnystä.

Parhaillaan Ferguson on laatimassa henkilöhistoriaa Henry Kissingeristä.

Mielenkiintoiseksi Fergusonin tekee - amfetamiinihöyryiseltä vaikuttavan aktiivisuuden ohella - hänen liittymisensä siihen harvalukuiseen porukkaan historioitsijoita, jotka pyrkivät ottamaan haltuunsa järkälemäisiä siivuja ihmiskunnan kehityksestä. Spenglerin, Toynbeen ja Fukuyaman tavoin Ferguson pyrkii laatimaan tarinan, joka noudattaa draaman kaarta. Ja jossa haetaan historiasta selitystä surkeassa jamassa olevaan tilaamme.

Joten nyt tämä näytelmä (tragedia, farssi?), jossa meillä kaikilla on oma pieni roolimme, ainakin länsimaiden osalta alkaa kaartua kohti viimeistä näytöstä. Fergusonin mielestä meistä on tullut lyhytjännitteisiä laiskureita. Vuosisatojen aikana kärsivällisyydellä ja pieteetillä rakennetuista sivistyksemme paalutuksista (joita Ferguson nimittää leikillisesti "killeriapseiksi") on jäljellä enää hapertuvat tolpat ja mukavat muistot. Valtioiden välinen kilpailu, tieteen kehitys, oikeusvaltiollinen ja demokraattinen ajattelu, lääketieteen innovaatiot, kulutus- ja työetiikka nostivat meidät kerran maailmankukkulan kuninkaiksi. Tänään ihmiset etsivät mieluummin vähällä vaivalla ja minimaalisella uurastuksella saavutettuja pikavoittoja.

Vihollinen tulee siis, jälleen kerran, sisältä. Vastaavankaltaisessa tilanteessa ovat Fergusonin mukaan olleet myös muut muinaiset jättiläiset, Aasian ankarat isännät, inkojen valtakunta, ottomaanit, roomalaiset... Kun vallan ja varakkuuden valtiaat ryhtyvät kuvittelemaan, että kehityksen lakipiste on saavutettu, saavutetuista eduista pitää pitää kiinni ja rajat uusille aatteille sulkea, syvä kuilu aukeaa...

Jos Ferguson saisi päättää (kuten hän eräässä blogissaan hahmottelee), ja jos maailma olisi tietokone ja USA läntisen elämänmuotomme suojelija, hän käynnistäisi terveyttämisen jäljittämällä ensiksi systeemiä vahingoittavat viirukset: monopolikapitalismin, poliittisesti korrektit pseudotieteet, pieniä intressiryhmiä edustavat lobbaajat, tehottoman terveydenhoitojärjestelmän, ahneet yksityissijoittajat ja työnteon etiikkaa murentavan työttömyysetiikan.

Sitten hän tallentaisi koneelleen ne ohjelmapäivitykset, jotka toimivat hyvin muissa maissa ("Suomesta Uuteen Seelantiin, Tanskasta Hong Kongiin, Singaporesta Ruotsiin"), sulkisi rakkineen ja käynnistäisi sen uudestaan. Sillä Yhdysvallat on läntisen maailman Mac, Eurooppa PC ja vain Yhdysvalloista löytyy riittävästi uskallusta ja rohkeutta ohjelmien päivittämiseen ja systeemin buuttaamiseen.

Todettakoon, että kirjansa sivilisaatiomme historiasta Ferguson omien sanojensa mukaan kirjoitti 11-17 vuotiaille lapsilleen. Jotta hekin ymmärtäisivät, miten maailma makaa.

Ei siis ihme, että jenkeissä Ferguson on jo jonkin sortin tähti, kuten oheisesta klipistä saattaa kuvitella:


1 kommentti:

  1. Eipä tuohon ole mitään lisättävää! Paljon senemmän pitäisi paneutua kirjoitusten sisältöihin. Mielenkiintoinen kirjailija.

    VastaaPoista

Translate