29.2.2012

Pro Kustantaja

Kustannusmaailman kimuranteilla kujilla tapellaan tänään lähes kaikesta, elintilasta, kustannusten uusjaosta, lukijoista, kirjailijoista, digitaalisen tiedon omistusoikeudesta, jopa kirjan tulevaisuudesta perinteisen ja sähköisen version puristuksessa. Samaan aikaan, kun kirjallinen kulttuuri elää ehkä historiansa suurinta renessanssia - kiitos tietotekniikan, joka pistää meidät kaikki lukemaan ja tuottamaan tekstiä varhaisteinistä vaariin - sen yllä häilyy tummana varjona aavistus maailmasta, jossa kirja on lopullisesti hävinnyt taistelun kuvaa vastaan.

Kirjallisuus on aina ollut muuttumisen tilassa, joten siltä osin ei mitään uutta auringon alla. Tekstejä on kaiverrettu, raapusteltu ja hakattu ties millä tavoin ja mihin, monenlaisia muotokokeilujakin on tehty, kunnes on päädytty nykyisenkaltaiseen formaattiin. Kirjoittajiakin on ollut moneen lähtöön, puhumattakaan lukijoista, joiden määrä on huipussaan juuri nyt.

Tätä taustaa vasten kirjamaailman nykyiset myrskyt ovat vain tyrskyjä tai rantaan ajautuvien maininkien kevyitä vaahtopäitä. Suuri aalto on tulossa tai se meni jo...

Mutta monet ovat silti huolissaan ja ihan syystäkin. Kirjailijan rooli muuttuu, kirjan merkitys yhteiskunnallisen keskustelun avaajana ja ylläpitäjänä heikkenee, lukijoiden määrä kääntyy laskuun, kirja taide-esineenä katoaa, kustannusmaailma monopolisoituu jne. Viimeisimmässä blogissaan kirjailija Anthony Horowitz haluaa tuoda tähän alakulon sävyttämään keskusteluun toivon, tai edes mahdollisuuden kipinää.

Horowitz kirjoittaa kustantajista ja kysyy, mihin heitä enää edes tarvitaan. Kirjan kustantaminen hoituu hyvin itsekultakin ihan omatoimisesti, ja jos ei hoidu, kirjailijoiksi haluaville tarjotaan huokeita palveluita niin perinteisen kirjamuodon kuin sähkökirjan saattamiseksi luettavaan asuun. Sosiaalinen media markkinoi, eikä jakelussakaan enää tarvitse raastaa hiuksia.

Kustantamisen infra on siten kaikkien ulottuvilla. Horowitz myös huomauttaa, että ne kirjailijat, jotka edelleen tarjoavat palveluitaan kustantajille, saavat usein tyytyä huonoon kohteluun. Kirjat kyllä taitetaan ja painetaan ja toimitetaan jakeluun, mutta monella tavoin niitä ja niiden omaisia kohdellaan huonosti. Sivuilla vilisee kielivirheitä, aloittelevien kirjailijoiden kohdalla markkinointi on vähän-niin-ja-näin, eikä ennakkomaksullakaan pitkään elä.

Horowitzin lopputulema on kuitenkin se, että kustantajaa tarvitaan. Niin itseriittoista ja markkinavetoista kuin kustannusmaailma nykyään onkin, kustantajat ovat ainoita, joilla on mahdollisuus vaikuttaa laatuun. Kukaan muu ei sitä tee. Kirjailijat tarvitsevat punakynänkäyttäjiä, lukijat hyvin toimitettuja kirjoja ja ala ylipäätään ihmisiä, jotka huolehtivat siitä, että tavara on priimaa. 

Vanha hokema kustantajasta pörssin ja katedraalin välimuotona elää edelleen. Kun markkinavoimien puhallus saa pörssinkin seinät pullistumaan, ehkä ainoa, edes hetkellinen idylli löytyy katedraalin suojasta. Jos sellainen on sattuman oikusta jonnekin pystyyn jätetty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate