Sivut

31.3.2011

Kohtelias kieltäytyminen

Brittiläisen kansainyhteisön kirjallisessa drinkkilasissa kuplii skandaali. Jokin aika sitten julkistettiin lista niistä kirjailijoista, jotka tavoittelevat englanniksi julkaistun kaunokirjallisuuden elämäntyöpalkintoa. Tätä Booker -palkinnon kansainvälistä serkkua on jaettu vuodesta 2005 lähtien joka toinen vuosi. Ensimmäisenä vuonna se ojennettiin albanialaiselle Ismail Kadarélle, tämän jälkeen oli vuorossa nigerialainen Chinua Achebe, ja pari vuotta sitten kanadalainen Alice Munro.

Tämän vuoden ehdokaslistalla päätynyt brittiläinen John le Carré (Mies kylmästä, 1964; Pieni rumpalityttö, 1983; Uskollinen puutarhuri, 2002) pyysi pari päivää sitten nimensä poistamista kandidaattien joukosta. Hän ei kuulemma "kilpaile kirjallisista palkinnoista", vaikka myöntääkin ilahtuneensa huomionosoituksesta.

Carrén ohella listalta löytyy 12 muuta kirjailijaa, mm. Philip Roth (USA), David Malouf (Australia), Rohinton Mistry (Kanada) ja Su Tong (Kiina). Joukkoon pääsee, kun on osoittanut kirjallisella tuotannollaan saavuttaneensa kansainvälisen tason. Huomioon otetaan englanniksi kustannettu kirjallisuus eli kirjailijan pääasiallisena työskentelykielenä voi olla jokin muukin kieli. Ehdokas- ja voittavalinnan suorittaa vaihtuva kolmimiehinen raati, johon kuuluu kirjailijoita ja kirjallisuuden tutkijoita.

Palkinnon suuruus on n. 70 000 euroa.

Aiempien vuosien ehdokaslistoja lukiessa vastaan tulee tuttuja nimiä, pilvin pimein: Atwood, Bellow, DeLillo, Marquez, Kundera, Rushdie, Tournier, Oz, Llosa, Oates, Doctorow, Grass... Nämä kaikki niitä, jotka eivät tätä elämäntyöpalkintoa vielä ole saaneet. Philip Roth on keikkunut listoilla muutamaan otteeseen, samoin kuin Doris Lessing ja Ian McEwan.

Kyseessä on siis eräänlainen kirjallisuuden varjo-Nobel tai angloamerikkalaisen kulttuuripiirin huomionosoitus. Kuten asiaan kuuluu, Carrén kieltäytyminen on otettu vastaan brittiläisellä tyyneydellä ja hillityllä kulmakarvojen kohotuksella. Palkintoraadin puheenjohtaja on pahoillaan siitä, että Carré jättäytyy näin syrjään ("Olemme kaikki hänen kirjallisen tuotantonsa suuria ihailijoita"), mutta hänen nimeään ei kuitenkaan listalta poisteta.

Voittajan nimi julkistetaan 18. toukokuuta. Sitten taas puhutaan ja ihmetellään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate