Murheesta nousee lukija

Riskien minimointi on päivän mietelause myös kustannusalalla. Taistelu lukijoista ja heidän rahoistaan käy kuumana, ja kun kaikkialla viivan alle tuntuu jäävän vain mielipahaa, on syytä olla tarkkana.

Suomessa kirjankustantajien kenttä kapenee ja keskittyy ja kirjallisuus sitä myöten. Pieni lohtu on se, että näin tapahtuu muuallakin. Internet ja sähköiset lukulaitteet ipadeineen ja kindleineen ovat jo nyt ajaneet perinteiset kustantamot ahtaalle, tai jos ei nyt sinne, niin ainakin pikapalavereihin pähkäilemään kehityksen suuntaa. Mitä tehdä seuraavaksi? Miten huolehtia siitä, että tämä tällainen kannattaa vielä ylihuomennakin?

Kysyntään pohjautuvilla markkinoilla ratkaisu on antaa lukijalle, mitä lukija haluaa. Jos kerran asiakas on aina oikeassa, lienee kohteliasta ja sopivaa ainakin kysyä häneltä, mitä mielessä liikkuu. Ja sitten markkinoida koko paketti hänelle takaisin siinä muodossa, että hän ei tiennytkään halunneensa juuri tätä. Tai ehkä aikaistaa asiakkaan mukaantuloa entisestään...

Jenny Diski (s. 1947) - kymmenkunta hieman haastellisempaa kirjaa julkaissut kirjailija - esittelee vuoden ensimmäisessä London Review of Booksissa parikin uutta kustannusmallia, joissa on ajateltu hieman uudella tavalla kirjailijan ja lukijan välistä suhdetta. Molemmissa on pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta: antaa lukijalle sitä, mistä hän on kiinnostunut ja kehittää kustantamisen ansaintalogiikkaa siten, että kustantajan ottamaa riskiä siirretään asiakkaalle. Kumpikin näistä malleista käyttää hyväkseen verkkoa.

Malli 1: kirjailija esittelee kirjaideansa suullisesti, videon välityksellä lukijalle ja laittaa tietoa suunnitelmastaan myös omille verkkosivuilleen. Ideaa kannattavat lukijat voivat sitten lahjoittaa summan, pienen tai suuren, kustantajan tilille. Kun kiinnostuneita asiakkaita on hankittu tarpeeksi, kirjailija voi aloittaa työnsä. Palkkioksi lahjoituksestaan lukijat saavat nimensä kirjan takakanteen tai sivulehdille tai kutsun kirjan julkistamistilaisuuteen, oheistuotteita, lounashetkiä kirjailijan kanssa tms. Riippuen hieman siitä, miten suuri heidän lahjoituksensa on ollut.

Malli 2: Lukija rekisteröityy kustantajan sivuille ja maksaa tietyn "jäsenmaksun". Tätä vastaan kustantaja toimittaa hänelle vuoden kuluessa 2-4 uusinta kirjaansa. Lukija ei siis itse voi valita kirjoja vaan joutuu luottamaan kustantajan makuun, tämän kustannusprofiiliin ja siihen, että tämä kykenee pitämään sitä yllä.

Molemmissa malleissa on kaikuja paitsi tulevasta myös menneestä. Ensimmäinen merkitsee paluuta vanhaan mesenaattijärjestelmään, jälkimmäinen on markkinavetoinen versio perinteisestä. Ainoa ero on siinä, että mallissa 2 asiakas sitoutetaan pienellä panostuksella tietyn kustantamon tarjontaan. Hän saattaa myös tuntea ylpeyttä ja kunniaa siitä, että on omalla vaatimattomalla osuudellaan mahdollistanut unohtumattoman lukuelämyksen tarjoamisen muillekin lukijoille.

Ymmärrettävästi Jenny Diski on otetumpi jälkimmäisestä mallista. Asiakkaalla on siinä edelleen nykyistä äänetöntä ja kasvotonta roolia vahvempi osa, mutta sisältöön ja laatuun liittyvät kysymykset on jätetty kirjailijan ja kustantajan huoleksi. Mahdollisuus siihen, että lukija yllättyy iloisesti tai närkästyy syvästi, on vielä olemassa.

Kirjoittaminen, siis laadukas, hyvä kirjoittaminen synnyttää kirjallisuutta ja voiton tavoittelu mahdollistaa sen, että kirjallisuus pysyy elossa. Diskin mukaan tämä on se logiikka, jota kustannusmaailman on syytä seurata tarkkaan ja ennakkoluulottomasti. Tarvitaan siis uusia avauksia, huolimatta siitä, miten paljon ärtymystä ne saattavatkin aiheuttaa.