Ei ihan parhainta A-luokkaa

Kirjallisuuden Nobelia valitseva komitea ei tunnetusti elämöi ratkaisujensa perusteista tai ehdokkaiden nimillä, mutta hiljattain (Sydsvenskan) salaisuuksien päältä puhallettiin vuosikymmenten pölyä. Vuoden 1961 valinnasta (jugoslavialainen Ivo Andric) tuli kuluneeksi 50 vuotta, joten pöytäkirjat avautuivat kiinnostuneiden luettaviksi. Ja ainakin brittiläisen kirjallisuuden ystäviä ilahduttanee tieto, että Graham Greene hävisi vain sadasosasekunnilla ja pientä kielialuetta kohtaan tunnetun sympatiadopingin takia. J. R. R. Tolkien oli niin ikään ehdokkaiden joukossa, kuten myös Lawrence Durrell ja E. M. Forster, muutaman muun mukana.

Nobel-komitea ottaa kirjailijakandidaattien nimiä vastaan vain itsensä ohella tietyltä joukolta akateemikkoja ja erityisten instituutioiden edustajia. Myös aiemmat palkinnon saajat voivat tehdä ehdotuksen seuraavasta onnekkaasta. Tolkienin nimen nosti tuolloin esille tämän ystävä ja kollega (myös fantasiagenren alalta), C. S. Lewis (Narnia-sarja).

Ennen lopullista valintaa komitean jäsenet luonnehtivat lyhyesti kutakin ehdokasta. Vuonna 1961 yhdysvaltalaista runoilijaa Robert Frostia pidettiin jo liian vanhana (86 vuotta), kuten myös Forsteria, "joka on jo menettänyt henkisen terveytensä ollen vain varjo entisestä itsestään". Durrell puolestaan askartelee liiankin tiuhaan "eroottisten probleemien parissa". John Steinbeck, jolle palkinto myönnettiin seuraavana vuonna, oli mukana listalla jo nyt. Häntä pidettiin "lupaavana".

Tuon vuoden listauksessa Greene sijoittui toiseksi, ja ilmeisesti hävisi vain sen takia, että komitean sihteerinä ja esittelijänä toiminut kriitikko Anders Österling ei pitänyt Greenen viimeisimmästä romaanista (Loppuun palanut). Pronssille vuonna 1961 jäi tanskalainen Karen Blixen. Tolkien ja tämän trilogia Sormusten herroista ohitettiin lyhyellä maininnalla, jossa todettiin teoksen jäävän "kauaksi korkeatasoista tarinankerronnasta".

Toisin kuin elävässä elämässä, kirjallisuuden maailmassa muistamme myös hävinneet. Onneksi.