Tänään tulee kuluneeksi 130 vuotta siitä, kun Gustave Flaubert heitti henkensä. Kuollessaan tämä realistisen romaanikerronnan mestari oli 58 vuotias. Edelleenkin Rouva Bovary (1857) jaksaa viehättää. Paitsi tietenkin Flaubertin ironinen, etäännyttävä kerronta myös päähenkilön sielunmaiseman erittely tuntuu kovin – sanoisin – terveeltä.
Kertojan mukaan Emman koko persoonallisuus on rakennettu sen varaan, miten hän kuvittelee omaa elämäänsä tulkittavan muiden taholta. Toisin sanoen, Emma on teeskentelijä. Emma tuntea kaipuuta jonnekin, johon hän ei pääse, paikkaan, jota hän ei pysty määrittämään. Hän kokee olevansa onneton, koska maailman pitäisi tarjota hänelle suurempaa intohimoa. Mutta maailmasta Emma tietää vain sen, mitä hänelle on kerrottu.
Flaubert antaa Emman juoda myrkkyä ja kuolla tuskien tietä ja lääkäreiden ja omaistensa ympäröimänä. Kuolinvuoteellaan tämä pyytää vielä peiliä, jotta saisi nähdä kärsineet kasvonsa. Ne nähdessään kyyneleet alkavat valua pitkin poskia. Emmalle peili kertoo sen, mitä hän on. Hän tunnistaa itsensä kuvaruudusta.
Tyytymättömyys, itsesääli, viha ja kiukku omaa elämää kohtaan, irrallisuus, teeskentely: näistä rakentuu Bovaryn pariskunnan ja Flaubertin maailma. Ehkä siksi yli sata vuotta sitten kirjoitettu romaani jaksaa edelleen kiinnostaa. Katse peiliin, sananen Facebookiin ja tukeva blogi: Emma elää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti