Samaisessa ranskalaislehden haastattelussa, jossa hän toi julki eläkkeelle vetäytymisensä, Roth kertoi lukeneensa kirjalliset tuotteensa viimeisimmästä ensimmäiseen ja päätyneensä sangen myönteiseen loppuarviointiin. Enempään hän tuskin olisi kyennyt. Elämä on ollut pelkkää kirjoittamista ja lukemista, kirjallisuuden opiskelua ja opettamista, mutta nyt on tullut aika viheltää peli poikki. Elämää hallinnut pakko kirjoittaa on väistynyt. Kolmeen vuoteen ei ole syntynyt riviäkään, eikä siis enää tulekaan.
Rothin katse on jo suuntautunut kuolemanjälkeiseen elämään. Testamenttinsa toimeenpanijoille hän on antanut tiukan käskyn noudattaa viimeistä tahtoaan. Sen mukaan Rothin kirjallinen arkisto tulee polttaa. Mitään henkilökohtaista paperia, kirjettä, merkintää ei saa jättää jälkipolvien käsiin. Tämä kaikki siis sen jälkeen, kun hänen elämäkertansa kirjoittaja, John Cheeverin ja Richard Yatesin biografioista tunnettu Blake Bailey (s. 1963), on saanut Roth-biografian kirjailijan kuoleman jälkeen kirjoitettua.
Voi tietenkin olla, että Rothin paperit kokevat Kafkan kohtalon. Että pesänjakajilla on oma näkemyksensä siitä, miten vainajan viimeiseen tahtoon tulee suhtautua. Omatoimiseen kirjalliseen polttohautaukseen Roth ei silti halua ryhtyä. Bailey saa tehdä tutkimustyönsä rauhassa ilman Rothin fyysistä läsnäoloa.
Marssijärjestys on selvä: Roth kuolee (check!), Bailey ryhtyy työhön (check!), Bailey saa elämäkerran valmiiksi (check!), Bailey luovuttaa käyttämänsä aineiston Rothin lakimiehille (check!), jotka tuikkaavat materiaalin tuleen (check!).
Sitten on aika päästää irti, katsoa miten liekki syö paperia ja harmaa savu kiemurtelee New Jerseyn taivaalle kuin suutarina suhiseva ilotulitusraketti.
Rothin tahtotila on tulla muistetuksi kirjoistaan, ei hänen henkilökohtaista elämäänsä tonkivien tutkijoiden mielentilaa määrittävien tulkintojen keppihevosena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti