Arabian Hamlet

Meille läntisen Euroopan lukijoille Shakespearen Hamlet on klassinen kuvaus sisäisten skismojensa ja päättämättömyytensä kanssa kamppailevasta nuoresta miehestä. Hän on vihainen äidilleen, joka on lyönyt hynttyyt yhteen Hamletin isän murhaajan kanssa, ja janoaa kostoa.

Näinä monikulttuurisuuden aikoina on hyvä muistaa, että kaikkialla maailmassa Shakespearea ei lueta samalla tavoin. Hiljattain amerikkalainen teatterintutkija Margaret Litvin julkaisi kirjan Hamletin vastaanotosta arabimaissa (Hamlet's Arab Journey). Teoksessaan Litvin toteaa, että ensimmäiset Shakespearen arabikäännökset tehtiin ranskalaisten laatimista versioista, joissa alkuperäistä tekstiä oli vahvasti lyhennetty ja sensuroitu. Kun englanninkielisiin pohjateksteihin 1900-luvun alussa päästiin käsiksi, Shakespeare limitettiin osaksi antikolonialistista taistelua. Renessanssiajan bardista, ja Hamletista itsestäänkin, tuli "demokratian esitaistelija" ja "kolonialistisen tyrannian" vastustaja.

Olemassaolonsa pökerryttämästä Hamletista ("Ollako vai ei") muokkaantui arabimaissa kollektiivisen kapinan äänitorvi. Egyptissä erityisesti Nasser oli kuulemma viehättynyt Shakespearesta ja esitytti mielellään tämän draamoja kansalle. Myös Sofokles, Tsehov ja Ibsen kelpasivat vallankumousta tekevälle sankarille, mutta Shakespeare oli Nasserille erityisen rakas. Hän pyrki itsekin esiintymään shakespeariinisena sankarina ja sai tukea traagiselle omakuvalleen monista tuonajan Hamlet-filmatisoinneista, joita Egyptiin tuotettiin mm. Neuvostoliitosta.

Arabimaissa Hamlet on säilyttänyt asemansa kansan kapinan tulkkina. Muutama vuosi sitten Lontoossa kohistiin Kuwaitista lähtöisin olevan Sulayman al-Bassamin (s. 1972) tulkinnasta The al-Hamlet Summit (2006). Siinä Hamlet on islamisti, tämän isän korvaava uusi kuningas länteen kumartava uusdemokraatti ja Ofelia itsemurhapommittaja. Muslimifundamentalistit syyttävät lännen yliopistoista palaavaa Hamletia kyvyttömyydestä kostaa isänsä murhaa, ja vähitellen tämä alkaa sotkeutua yhä vahvemmin uskonnolliseen propagandaan, menettää otteensa todellisuudesta ja vie maan kohti sisällissotaa.

Draaman raamit ovat siis kunnossa, mutta niistä on puhallettu pölyt pois. Mukaan on tullut mittava määrä nykypolitiikkaa kommentoivia viittauksia, joista itsekukin tunnistaa kyllä globaalin shakespearensa.

Sulayman al-Bassim on itse sanonut haluavansa rakentaa produktioillaan siltaa kulttuurien välille. Vaikka maailma on monin tavoin muuttunut pieneksi kyläksi, jossa kaikki tuntevat kaikki ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, poliittiset vastakkainasettelut eivät ole kaikonneet. Teatteri voi parhaimmillaan kyseenalaistaa totunnaiset ajattelumallit ja paljastaa niiden taakse kätkeytyvät valtamekanismit.

Shakespeare on tähän kaikkeen hyvä pohjateksti - luki sitä sitten läntisestä tai itäisestä näkökulmasta.
Tai vaikka suomalaisesta. Kaurismäen Hamlet liikemaailmassa (1987) on meidän oma arabiversiomme, jossa kasinotalous ja teollisuuskapitalismi käyvät keskinäistä nokkapokkaa kuin taloudellinen uusliberalismi ja uskonnollinen fanatismi reilu parikymmentä vuotta myöhemmin.