Roth on haastattelijan edessä oma pirullinen itsensä, vaikka sanomisiin onkin tullut jo hieman väsähtänyttä alistumista. Naisvihasyytöksiin hän suhtautuu jo rennonoloisesti. Rothia misogyyninä pitävät tahot eivät kirjailijan mukaan halua nähdä häntä muunlaisena. Heitä ajaa sosiaalisen kontrollin pakkomielle: "Sinä et ole se, joka kuvittelet olevasi. Sinä olet sellainen, jonka me tiedämme sinun olevan."
Elämänkokemuksen myötä kaikki kirjailijat oppivat läksynsä ja jättämään vähemmälle huomiolle lukijoiden heistä laatimat mielikuvat. Jos Rothilta itseltään kysytään, minkälainen kirjailija hän on, hän toteaa olevansa jotakin muuta kuin mitä kuvittelee olevansa.
Samassa yhteydessä Roth puhuu myös kirjoittamisesta kohtalon hänelle asettamana taakkana tai tehtävänä. Ilman sitä hän olisi todennäköisesti kuollut nuorena tai kokenut vielä hirvittävimpiä tuskia elämänsä aikana. Viidenkymmenen vuoden itsepäinen tarve kirjoittaa on ollut kaikki, mitä hänellä on ollut, eikä hän vieläkään käsitä, miksi näin on.
Tiedusteltaessa syytä siihen, miksi juuri amerikkalaisesta romaanista on toisen maailmansodan jälkeen tullut niin vahva tekijä läntiseen kirjallisuuteen, Roth viittaa maan esteettiseen ja poliittiseen vapauteen sekä heterogeeniseen väestöpohjaan. Rothin näkökulmasta Yhdysvallat on ideologioiden ja elämäntapojen viidakko, jossa jopa ihmisten sivistymättömyys toimii lopulta romaanikirjailijoiden eduksi. "Se tosiasia, että kansasta yhdeksää kymmenestä ei voisi vähempää kiinnostaa se, mitä kirjailija tekee, ei ole yhtään huono juttu. Se on itse asiassa päihdyttävää."
Roolistaan ikuisena Nobel-ehdokkaana Roth tyytyy toteamaan, että hänen olisi varmaankin ollut syytä nimetä romaaninsa Portnoyn tauti jotenkin toisin. Ehkäpä Orgasmi ja ahne kapitalismi olisi saanut Ruotsin Akatemian heltymään.
Mielenkiintoisimmillaan Roth on kuitenkin kuvatessaan kirjailijan ja kirjan välistä suhdetta ja sitä, mikä suhde tekijällä on omaan tekstiinsä. Jos kirjailijaa halutaan hakea luomuksensa takaa, hänet löytää sanojen, rivien ja tekstin rakenteiden välistä. Jossakin siellä hän on, henkilöiden keskinäisissä suhteissa, juonen ja tarinan poimuissa, kirjan arkkitehtuurissa. "Romaani on itsessään kirjailijan henkinen koti. Romaanikirjailija ei ole pieni ratas inhimillisen ajattelun isossa pyörässä. Hän on pieni ratas fiktion suuressa pyörässä."
Kirjailija on kirja on kirjailija on kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti