Kyllähän viinasta ja naisista on kirjoja kirjoitettu. Mutta Tikkasen 70-luvulla ilmestyneet muistelmat jaksavat edelleen yllättää. Niissä kertoja nylkee itsensä hitaasti nautiskellen. Ja siinä sivussa kaikki muutkin tielleen tulevat.
Katse on kova ja kylmä: Minulla on aina ollut onnellinen kyky ajatella ensi sijassa itseäni, sehän on välttämätön edellytys ihmiselle joka on tekemässä kaikkensa tuhotakseen kymmenen muun ihmisen elämän.
Suomenruotsalaisuuttako se on, että kirjailija uskaltaa olla itseään kohtaan näin rivo ja rohkea. Lähin vastaavuus taitaa löytyä Christer Kihlmanista, joka niin ikään sukelsi alkoholismin, seksin ja parisuhteen dynamiikkaan yhtä pelottomasti. Ja tuo älyllinen sarkasmi, jossa kertoja silmäilee omaa käyttäytymistään kuin itsekin ihmetellen surkean otuksen koheltamista!
Emmekö me ole tottuneet siihen, että kertojat lopulta kuitenkin pitävät itseään pohjimmiltaan hyvinä ihmisinä. Siis me, omasta elämästämme tarinaa vääntävät.
Kun taiteellisen työn päämääränä on viinan juominen ja seksi, ei niinkään taide, olemme esteettisen maallistumisporosessin ytimessä.
Swift, Voltaire... mikä ettei. Allekirjoitetaan. Ja lisätään mukaan ripaus slaavilais-suomalaista melankoliaa ja muistikatkoksia.
Ja kuin varjona kulkee Märta Tikkasen versio samasta tarinasta. Sehän oli aika lailla yhtäpitävä tämän kanssa...
Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8, Majavatie 11, Mariankatu 26. WSOY 2006.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti