Tuli muistuma 80-luvulta, kun luin hiljattain Anita Brooknerin (s. 1928) Booker-palkitun romaanin Rantahotelli. Teoshan ilmestyi alkujaan 1984, ja herätti paljon ihastusta. Ehkäpä vanhanaikaisen, viipyilevän kerrontansa takia. Ja varmasti myös siksi, että Brooknerin alter ego, Edith Hope, tarkkailee ympäristöään kuin tutkija mikroskooppinsa alla kiemurtelevia olioita.
Sveitsiläisessä hotellissa oman elämäntilanteensa kiemuroita pakoileva englantilainen kirjailijatar tapaa enemmän tai vähemmän kuutamolla kulkevia hahmoja, ja on vähällä ajautua jo eräänkin kanssa suhteeseen. Kuin hälyttävänä esimerkkinä siitä, minkälaisiin oljenkorsiin me olemme vaarassa tarrautua, jos emme pidä varaamme.
Tunne itsesi, ojensivat jo varhaiset kreikkalaiset.
Brooknerin romaani kyllä toimii edelleen. Hieman se vaatii kärsivällisyyttä, mutta vain ihan pikkaisen, juuri sen verran kuin 80-luvulta voi odottaa. Tyylillinen sekamelska on tässä romaanikirjallisuutta edustavimmillaan: Mannin dekadenssia muistuttava hotelli sesonkikauden päättymishetkellä ja henkilökohtaisia skismojaan peittelevät henkilöhahmot, joita kertojan viileänkirkas katse viiltelee.
Anita Brookner: Rantahotelli. Suom. Eva Siikarla. Otava 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti