Aika on

Aika on hypännyt silmille useammassakin tämän kesän kirjassa. Anne Tylerin Nooan kompassissa sitä tarkastellaan ikääntyneen miehen näkökulmasta, lähinnä ajan kulumista ja rapsutellaan menneisyyteen jääneitä arpia. Virginia Woolfin Orlandossa päähenkilö kokee reilun kolmensadan vuoden aikasiirtymän sukupuoleltaan muuttuvana, mutta lopulta aina samaa - rakastumisen kokemusta - tavoitellen. John Fowlesin Ranskalaisen luutnantin naisessa kuljetaan tuokio historiallisen romaanin maisemassa oppaana kertoja, joka ei kuulu kertomuksen hetkeen.

Tylerin romaani on oman aikamme tuotos (2009), Woolfin teos palautuu edellisen vuosisadan ensimmäisille kymmenyksille (1928), Fowles puolestaan ajoittuu uuden kirjallisuuskäsityksen, postmodernismin, varhaisvaiheisiin (1969).

Ikääntyvä ihmiskunta, miehenä ja naisena oleminen, historia ja miten se kerrotaan... Kovin monelta suunnalta nämäkin fiktiot olemisen peruskuvioita lähestyvät, ja aikaa siinä sivussa. Kertovat myös omasta ajastaan, jossa oli aika kyseenalaistaa sukupuoleen liitetyt normit (Woolf), epäillä todenkaltaisuutta ylläpitäviä narraatioita (Fowles) ja tehdä vierailu eläkeiän kynnykselle astuneen ihmisen mieleen (Tyler).

Aika myös kulkee näiden kirjojen parissa, pelottavan nopeaan. Woolfin romaani on nautittava parodia ja jouheasti loikkiva muka-elämäkerta, Fowlesin älyn ja tunteen yhdistelmä toimii ja kutkuttaa, Tylerin arkiset huomiot elämänvalintojen ja -mahdollisuuksien risteyksistä jäävät kytemään mieleen pitkäksi aikaa. 

Elias Canetti kuvasi aikoinaan järkyttyneensä perusteellisesti oivaltaessaan, että ei milloinkaan kykenisi elinaikanaan lukemaan kaikkea kirjoitettua kirjallisuutta. Aika ei siihen yksinkertaisesti riitä. Olkoon aika sitten jana tai kehä, avaruutta tai virtaa, ehkäpä kirjallisuuden avulla on mahdollista kurkottaa kohti äärettömyyyttä. Siinä aika ja kirjojen lopullinen lukumäärä menettää merkityksensä.

Vaihtoehto Nobelille?

Tuulet eivät vieläkään tyynny Booker-palkinnon yllä. Amerikkalaiselle Philip Rothille tuo kahden vuoden välein ojennettava kirjallisuuspalkinto lopulta ojennettiin, mutta vasta kuoppaisen kyydin jälkeen. Ensiksi John le Carré pyysi päästä ulos vedoten kokemaansa vastenmielisyyteen kirjallisuuden missikisoja kohtaan. Kohta raadin yksi jäsenistä protestoi Rothin valintaa ja ilmoitti jättävänsä vastuun muille.

Pari päivää sitten Booker säätiön puheenjohtaja liikuttui ja ilmoitti juhlallisuuksien tuoksinassa Bookerin kuuluvan maailman tärkeimpiin kirjallisuuspalkintoihin. Itse asiassa se oli hänen mielestään se kaikkein tärkein, Nobelinkin ylittävä. Jälkimmäinen oli jo pitkään sotkenut itsensä poliittiseen pokeripeliin, eikä kykene vastavaan avoimuuteen ja pätevyyteen, mitä tulee valinnan suhteen.

Paikalla oli edustava joukko tärkeitä ihmisiä. Vain yksi oli joukosta poissa, eli juhlakalu itse, Roth. Hänellä oli muita kiireitä kotikonnuillaan Yhdysvalloissa, mutta videon välityksellä juhlaväki sai sentään kasvot ja äänen paikalle.

Nyt Lontoossa moni miettii, olisiko Roth jättänyt myös Tukholman juhlallisuudet väliin. Ehkä Bookerilla on sentään vielä matkaa maineeseen. Ennen sitä tuulet puhaltanevat vielä moneen otteeseen, ja monesta suunnasta.

Pääsymaksuja kirjamaailmaan

Yhdysvalloissa jotkut yksittäiset kirjakaupat ovat ryhtyneet perimään pääsymaksua järjestämistään kirjailijailloista. Syynä on lähinnä verkkokirjakauppa Amazon, jonka kautta iso siivu kirjamyynnistä tänäpäivänä tapahtuu. Kirjakauppiaiden näkökulmasta ei ole oikein, että he ja kustantaja järjestävät kirjailijan paikalle markkinoimaan kirjaansa ja taloudellisen hyödyn korjaa toimija, jolla ei ole osuutta eikä arpaa koko hommaan.

Maailman suurin verkkokirjakauppa Amazon kykenee tietenkin myymään yksittäiset kirjat huomattavan paljon huokeammalla. Vain isoimmat kirjakauppaketjut Yhdysvalloissa voivat ottaa haasteen ja vastata hintapolitiikkaan omilla tarjouksillaan. Pienet, itsenäiset yrittäjät jäävät nuolemaan näppejään, tai organisoimaan kotoisia kirjailijatapaamisia, joissa kuunnellaan kirjailijaa kertomassa työstään ja katsotaan, miten tämä signeeraa kirjaansa nille muutamalle, jotka sen ostavat.

Useimmat iltoihin saapuvista ovat ilmeisesti joko jo tilanneet kirjan verkosta, lukeneet sen tai näpräävät kännykkäänsä tilaustiedot hakien huokeimman tarjouksen netistä.

Nyt on joillakin tullut mitta täyteen. New York Times kertoo, että pääsymaksut kirjailijailtoihin liikkuvat 5-10 dollarin (4-7 EUR) paikkeilla. Asiakkaista jotkut ovat olleet närkästyneitä, useimmat ymmärtävät yskän ja viihtyvät tilaisuuksissa, varsinkin, jos paikalle on saatu isompi nimi.

Kirjailijoita huolettaa, jos pääsymaksut karistavat paikalta vähävaraisimmat (opiskelijat, vanhukset). Kustantajat puolestaan saavat näistäkin illoista ilmaista mainosta kirjailijalleen, mutta ovat hitusen äkämystyneitä siitä, että he kustantavat kirjailijan matkat ja majoituksen, mutta rahallinen hyöty menee kirjakauppiaalle.

Jotkut pienpuotien pitäjät eivät edelleenkään halua periä pääsymaksua tilaisuudesta, jonka he katsovat rakentavat yhteisöllisyyttä ja toimivan näin suuremman hyvän tukena. Useimmat kirjakauppaketjujen omistajat ovat samalla linjalla: he ovat kauppiaita, tottahan toki, mutta pyörittävät myös kulttuurikeskuksia, joista kaikkien tulee voida nauttia ihan ilmaiseksi.

Mutta on niitäkin, joiden mielestä pääsymaksun periminen on oikein. Aika hassua olisi kuulemma se, että kuka tahansa voisi tepastella kirjakauppaan ja tavata miljoonia myyvän bestsellerkirjailijan tuosta vaan, ilmaiseksi. Siinähän menisi tuotteelta uskottavuus.