Unohdetut kirjailijat

Brittein saarilla on tänä syksynä käynnistynyt mielenkiintoinen kirjahanke. Tavoitteena on etsiä ja nimetä kahdeksan kirjailijaa, joita käytännössä kukaan ei tunne ja joiden kirjoja ei juurikaan myydä. Etsintä rajoittuu kaunokirjailijoihin, romaanien, novellien sekä sarjakuvaromaanien laatijoihin.

Kun nämä kahdeksan löydetään, heidän käyttöönsä annetaan markkinointikoneisto, joka tekee lopun kirjoittajien tuntemattomuudesta.

Hanketta, jonka nimi on Fiction Uncovered ("Esiin kaivettu fiktio"), tukee taiteen keskustoimikunta Englannissa ja rahoituksen se saa veikkausvoittovaroista sekä yhteistyökumppaneilta.

Mainio projekti siis ainakin kaikille niille brittiläisille kirjailijoille, joista kukaan ei ole kuullut mitään, joita kukaan ei lue, mutta jotka kaikesta huolimatta kirjoittavat ja julkaisevat tuotteitaan. Ja joita siis pidetään "hyvinä" kirjailijoina. Hyvyyden määrittää valinnan tekevä raati, johon kuuluu neljä kirja-alan asiantuntijaa, kirjailija, kustantaja, manageri ja toimittaja.

Valinnat julkistetaan keväällä 2011.

Hmm... Olisiko mahdollista Suomessa? Epäilevä minuuteni avaa suunsa ja väittää, että meillä koko homma lässähtäisi alkuunsa. Vaikka rahoitusta projektiin saataisiin, viimeistään raadin kokoonpano tuottaisi tuskaa sen asettajille. Kuka, kuinka monta, millä perustein, miten...

Näen sieluni silmillä pönäkät kulttuurialan ja taidehallinnon toimikunnat sekä erilaiset pienet ja keskisuuret ammattiorganisaatiot repimässä omiaan ja toistensa hiuksia silkasta päättämisen riemusta. Lopputuloksena olisi todennäköisesti raati, jossa olisi mukana yksi suomirokkari (nuoret), kustantaja (mieluummin nainen), kirjailijaliiton edustaja (mieluiten maakunnasta), virkamies (edustuksellinen demokratia ja Helsinki) sekä vähemmistöryhmää esittävä henkilö (maahanmuuttaja, romani, saamelainen tai suomenruotsalainen).

Ja ne kahdeksan onnetonta saisivat Kirjan päivänä käteensä kukkapuskan salamavalojen loisteessa ja heiltä kysyttäisiin vetisin silmin: Miltä nyt tuntuu, kun Sinut on vihdoinkin huomattu.

Kirjasta applikaatioihin

Sosiaalinen media ulottaa lonkeronsa myös kirjakustantamisen uusiin toimintatapoihin. Sähkökirja, joka vasta lanseerattiin suomalaisille markkinoille, alkaa jo olla hieman passé, out-of-date. Tai se ajatus, että tekstiin liitetään mukaan ääntä ja kuvaa tai annetaan lukijalle mahdollisuus valita tarinankuljetuksista itseään kiinnostava lanka.

Pieni amerikkalainen kustantamo, Electric Publisher, julkaisee kirjojen ohella neljä kertaa vuodessa ilmestyvää antologiaa, johon on koottu novelleja. Kirjoittajat ovat ammattilaisia, ja tarinat hyviä ja laadukkaita. Antologiaa ei kuitenkaan ole saatavilla kirjan muodossa, vaan digitaalisena versiona, jonka tarinoiden ostajat voivat ladata kännykkäänsä. Tässähän ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta kun tähän kuvioon lisätään iPhone ja iPad, puhutaan jo tiedon valtatien ohituskaistoista.

Electric Publisher toimittaa sovelluksia, applikaatioita (apps), joita asiakkaat käyttävät puhelimissaan. Novelliantologia on yksi tapa tuottaa sisältöä mediaan. Sen sijaan, että he menisivät kirjakauppaan ja ostaisivat painetun kirjan tai sähköisen version kirjasta, lukijat saavat tiedon latausmahdollisuudesta suoraan kännykkäänsä ja lukevat novellit valitsemassaan paikassa ja hetkessä.

Uuden elementin lukemiseen tuovat mahdollisuudet kommentoida tarinaa sitä lukiessa. Applikaation käyttäjät muodostavat sosiaalisen verkoston, johon voi niin halutessaan myös kirjailija itse liittyä. Kirjoittajalla on suora yhteys lukijoihinsa, lukijoilla kirjoittajaan ja toisiin lukijoihin. Keskustelu kirjasta ja tekstistä voi alkaa.

Tämä on tietenkin vain yksi sosiaalisen median sovelluksista. Kustannusalalla seurataan mielenkiinnolla näiden uusien nyrkkipajojen toimintoja. Electric Publisher käynnisti toimintansa lehdenkustantajana (Electric Literature) 2006. Monien mielestä se on enemmän ohjelmointiyritys kuin kirjakustantamo. Itse se tuntuu olevan ylpeä profiilistaan kustantajana. Sen appsia on viimeisen vuoden aikana ladattu yli 20 000 kertaa. Kun uusi kirja ilmestyy, sovelluksen tai alustan hankkineille ilmestyy tieto tästä, sekä mahdollisista uusista kirjaan ja kirjailijaan liittyvistä videoista, uutisista, lukijoiden keskusteluista tai vaikka ääninäyte kirjailijasta lukemassa omaa tekstiään.

Yksittäisille kirjoittajille, myös pienkustantamoille applikaatioiden toiminta avaa uusia näköaloja. Electric Publisher tarjoaa toimintamallinsa palveluksia myös heille. Kustantamo räätälöi sovelluksen asiakkaan tahdon mukaan, myy sen Applelle, joka ottaa oman siivunsa, ja loppu on kiinni kuluttajan käyttäytymisestä. Toimiva appsi voi parhaimmillaan nostaa kirjailijan tunnettuuden kokonaan uudelle tasolle ja edesauttaa myös perinteisen kirjan tai sähkökirjan myyntiä.

Miltä kuulostaisi appsi Ilkka Remeksen viimeisimmästä romaanista? Mukana myös lukijoiden kommentit, kuva- ja filmimateriaalia teoksen tapahtumapaikoilta, ja kirjailijan kommentteja!

Notkahduksia

Lukemisessa on käy aina välillä kuin elävässä elämässä tai liikenteessä: tulee nukahduksia, unohtamisen, väsymisen ja ajatusharhailun hetkiä. Tuloksena ei (toisin kuin liikenteessä) onneksi yleensä ole muuta kuin hiljaista häpeää tai ärtymystä, mutta yksilöllisen kokemuksen kannalta hetki on mieleenpainuva.

Itselleni kävi juuri näin lukiessani Paul Austerin romaania Sattumuksia Brooklynissa. Ensimmäiset sivut vielä kulkivat keveyesti eteenpäin, suorastaan rullaten. Ehdin jo ajatella, että tässähän tätä mennään kuin kiitoradalla. Tiedättehän tunteen lentokoneessa: mekaniikan lait rutistavat vartalon kiinni penkkiin ja tulee irrationaalinen olo siitä, että tässä sitä mennään eikä meinata. Vaikka pitäisi pelätä.

Mielessä kävi, että Auster on lahja kirjallisuudelle, jossa tarinan kertominen on se pääasia.

Mutta sitten tapahtui jotakin. Reilun kolmenkymmenen sivun jälkeen en saanut enää tarttumapintaa tekstiin. Se, mikä aiemmin oli tuntunut raikkaalta ja hervottomalta, alkoi nyt vain uuvuttaa ja tylsistyttää. Austerin henkilöhahmot muuttuivat ihmishahmoista paperin pinnalla kelluviksi koristeiksi, joiden akateemisamerikalaiskeskiluokkainen maailmankuva tuntui yhtä kaukaiselta kuin ikkunasta väräjävä kuu, jota huomasin pysähtyneeni tuijottamaan kirjaa lukiessani.

Jotakin oli siis tapahtunut minulle. Kirja oli edelleen se sama kuin se oli ollut aina ennenkin. Samat kannet, sama kirjailija, sama teksti, sama kaikki. Mutta kun viimein pääsin kirjan loppuun, retkestä Austerin maailmaan oli tullut huviretki hirttopaikalle. Olin upottanut itseni lukemisen ja lukemattomuuden suohon.

Austeria en voi tämän perusteella hylätä. Enkä ehkä itseänikään. Lukemisessa riemullisinta onkin se, miten yllättävällä tavalla se antaa mahdollisuuden tutustua itseensä. Maailmankirjallisuuden klassikot ja nykykirjallisuuden ryppyotsaiset tai siloposkiset päiväperhot ovat vain kirjallista pintaa, josta heijastuvat meidän omat kasvomme.

Ei ole olemassa huonoa kirjallisuutta, on vain aikaan kompastuvia lukijoita.

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa. Suom. Erkki Jukarainen. Tammi 2009.