Tämä oli se elokuva, jossa Robert Redford näytteli hymyään ja Mia Farrow nilkkojaan. Oli vuosi 1974, ja elokuva voitti kaksi Oscaria. Puvustuksesta ja musiikista. Elokuvan käsikirjoituksen oli laatinut Coppola.
En tiedä elokuvasta, mutta ainakin romaani (ilm. 1925) toimii edelleen.
Tietenkin se vahvistaa niitä mielikuvia, joita itse kullakin on nk. jazz-aikakaudesta, ja yltäkylläisyydessä elävien vätysten maailma on juuri sellainen kuin sen tulee ollakin: turmeltunut, tympäännyttävä ja sisäsiittoinen.Mutta Fitzgeraldin ote aiheeseen ja henkilöihinsä on virkistävän kyyninen: Hänen keskittymisensä oli pateettista, ja näytti siltä kuin hänen itsekylläisyytensä, joka ilmeni selvemmin kuin ennen, ei olisi enää riittänyt hänelle.
Tarina on ohut, juoni draamallisesti epäkelpo ja lopun traagiset tapahtuvat hyppäävät silmille kuin äkäiset katseet aamuruuhkassa. Mutta tunnelman luomisessa Fitzgerald on mestari. Ja henkilöhahmojen määrittely osuu ytimeen: Hänen vaimonsa oli kimeä, raukea, sievä ja pöyristyttävä... Hänen kulmakarvansa oli nypitty ja siten vedetty uudelleen pirteämpään kulmaan, mutta luonnon ponnistelut entisen suunnan palauttamiseksi antoivat hänen kasvoilleen sekavan leiman... Se oli ääni, jota korva seuraa jokaista vivahdetta myöten, ikäänkuin jokainen lause olisi sävelmä, jota ei koskaan soiteta uudelleen.
Mutta mitä ihmettä varten romaaniin on sijoitettu suomalainen nainen, joka toimii kertojan taloudenhoitajana ja mutisee "suomalaisia loitsuja sähkölieden ääressä"? Kertoja on vuokrannut maaseudulta vaatimattoman talon, omistaa koiran (kunnes se karkaa), vanhan auton ja hänen apunaan on siis tuo suomalainen piika, josta ei käy selville onko tämä nuori vai vanha. Ehkäpä suomalaisuus toimii tässä elintason määreenä ja symboloi kertojan vierautta suhteessa ympärillään olevaan ökymaailmaan. Romaanin kuluessa selviää myös se, että kertojan vuokraama talo oli ympäristönsä "rikka silmässä". Tosin pieni sellainen.
Vanha talo, koira, autonrämä ja suomalainen köksä. Jazz-aikakauden eksotiikkaa.
F. Scott Fitzgerald: Kultahattu. Suom. Marja Niiniluoto. Otava 2009.
