Kun suurimmista suurimmat toisensa kohtasivat

Tätä juttua on kerrottu kirjallisuuden historioissa ja muistelmissa ja kapakoissa ja kaduilla monina eri versioina. Viimeisin on hiljattain tullut julki kirjassa, johon on koottu Vladimir Nabokovin vaimolleen lähettämiä kirjeitä.

Toukokuussa 1922 modernin romaanin tulevat jättiläiset James Joyce ja Marcel Proust sattuivat samoille kekkereille Pariisissa. Erään brittiläisen kirjailijan kotiin oli kerääntynyt sekalainen joukko taiteenpurijoita juhlimaan Stravinskyn baletin ensi-iltaa. Yhdessä tarinamukaelmassa Joyce ilmaantuu tilaisuuteen vahvassa humalassa, kohtaa Proustin ja alkaa valittaa tälle päänsärkyään. Proust vastaa tähän toteamalla vatsansa olevan onnettomassa kunnossa, niin onnettomassa, että hänen on välittömästi lähdettävä pois, jolloin Joyce kertoo itsekin voivansa niin huonosti, että myös hänen on parempi häipyä.

Toisessa versiossa sankarimme istuvat sentään hetken paikoillaan, mutta keskittyvät lähinnä kieltämään lukeneensa toistensa teoksia. Sitten Proust valittaa maksavaivojaan ja alkaa kuvailla yksityiskohtaisesti oireitaan, mihin Joyce vastaa kärsivänsä aivan samoista vaivoista, joskin eri syystä. Herrat jatkoivat tätä valituspotpuria perimätiedon mukaan aamun pikkutunneille asti.

Kaikki tuolloin paikalla olleet muistavat illankulun omalla tavallaan. Proust ei itse siihen koskaan palannut, Joyce sentään, vain todetakseen, että he eivät juuri keskenään jutelleet. Proust oli kysynyt häneltä jostakin herttuasta, jota Joyce ei ollut tuntenut. Myöhemmin illan isäntä oli tiedustellut, oliko Proust jo lukenut Joycen Odysseusta, mihin Proust oli vastannut, että ei ollut.

Monet ovat yhtä mieltä siitä, että oman arvonsa tunteneet herrat olivat joutuneet myöhemmin samaan taksiin. Sanaakaan ei vaihdettu, mutta keskustelua käytiin ikkunoiden välityksellä. Joyce olisi halunnut tehdä matkaa ikkuna auki, toinen ei. Lopulta ikkuna suljettiin, Proustin toivomuksesta, mahdollisesti.

Nabokovin vaimolleen kuvaamassa versiossa kirjailijasuuruudet eivät kutsuilla sanoneet toisilleen yhtään mitään. Samaan taksiin he sentään joutuivat ja heidän välillään käytiin tuo sanaton ikkunaepisodi, "joka melkein johti riitaan", kuten Nabokov vaimolleen kirjoittaa.

Mitään ei siis tapahtunut, eikä yhtään kuolematonta sukkeluutta tokaistu. Vain kaksi outoa tyyppiä mittailemassa toisiaan itseensä keskittyen. Hajaantukaa, muistot!