Kuin veljet keskenään

Kun maksalaatikkoa oltiin laittamassa uuniin, lanttulaatikko katseli hieman kateellisena vieressä. Kohta on tuollakin kaunis rusketus, se ajatteli ja yritti vaihtaa muutaman sanan rusinoiden ja pähkinöiden kanssa, vaikka tiesikin sen mahdottomaksi. Rusinoiden ja pähkinöiden kanssa ei yksinkertaisesti voi keskustella mistään. Ne hymistelevät ja myötäilevät kaikkien mielipiteitä ja hokevat vain yhtä ja samaa: "Niin. Niinpä niin. Aivan oikein. Niin se on. Niinpä niin. Niin."
   Lanttulaatikko lopettikin kohtamiten ja seurasi sivusta luumujen joukkokokousta jälkiruoka-astiassa. Luumut uhkasivat jättää lakkovaroituksen, mikäli punaposkiset omenat eivät siirtyisi välittömästi puolentoista sentin päähän heistä. Luumut keräsivät uhoa kyhnyttämällä toisiaan vasten ja mutisemalla rytmikkäästi yhdessä hokien: "Omput pois, niinku jo ois! Omput pois, niinku jo ois!"
   Lanttulaatikko sopersi jotakin sovittelevaa ja tervehti sitten porkkanalaatikkoa, joka höyrysi rosollin vieressä juuri uunista tulleena ja kukkeana.
   Porkkanalaatikko oli hyväntuulinen. Se kertoili parhaillaan jotakin kaskua rosollille, kun sen toiselta puolelta kuului kimeä nasaali: "Aivan typerää!" Rosollikastike oli käynyt värjäämässä hiuksensa vaaleanpunaiseksi ja yritti nyt kiinnittää kaikkien huomion itseensä. Seurasi kiivas sanaharkka porkkanalaatikon ja rosollikastikkeen välillä.
   Solvausten asteelle yltäneen taistelun keskeytti kalja, joka rauhalliseen tyyliinsä pyysi kaikkia hetken aikaa kuuntelemaan uusinta juomalauluaan. Hiljennyttiin ja kaljan täyteläinen basso humisi huoneeseen. Se poukkoili hapesta raskaan ilmapallon lailla huoneen nurkasta toiseen, sai kuuntelijoiden sydämen väpättämään liikutuksesta ja melankoliasta. Kalja lauloi ja kyyneleet valuivat sen silmistä.
   Laulun loputtua ei suosionsoituksille meinannut tulla loppua. Sillit läpsyttivät astioissaan, herukkahillot hehkuttivat kiitosta ja sinappi karjui: "Mahtavaa! Tasokasta!" Kalja otti kiitokset vastaan hämillisesti hymyillen. Joku yskähti sen takana. Punaviini pyysi myös saada laulaa. Siihen suostuttiin, tosin vaisuhkoa myöntyväisyyttä osoittaen.
   Punaviini otti tukevan asennon, kohotti pitkän, koristellun kaulansa ja sinkautti ilmoille alkutahdit aariasta, joka oli tuttu kaikille jo edellisistä jouluista. Punaviini oli koloratuurisopraano. Sen kirkas, kuviollinen, syöksähtelevä ja aavistuksenomaisen kireä laulutyyli aiheutti lievän paniikin kohottautumassa oleville joululeivonnaisille, mutta muut tyytyivät kohteliaasti nyökyttelemään. Paitsi ryyppy, joka rypisteli hetken otsaansa, kilautti keskeyttämisen merkiksi lusikalla lasia ja ilmoitti aikovansa pitää puheen.
   Ryyppy nosti metallisankaiset kakkulat nenälleen ja kohottautui hieman horjuen pieneen mittaansa. Se aloitti: "Raggaat yshtävät. Täshä kohdin ildaa minjulla onn olutt taphana..." Yhtäkkiä leyhähti lämmin tuulahdus kaikkien ylle. Maksalaatikko tuli villisti kiljuen uunista ja sen perässä kinkku, joka laskettiin lanttulaatikon viereen. "Mitenkäs täällä voidaan?", kinkku kysäisi lanttulaatikolta hikeä otsaltaan pyyhkien. Sen takaa kuului maksalaatikon levoton kikatus. Lanttulaatikko ei ehtinyt vastata, sillä samassa se nostettiin uunin ritilälle. Ihana kuumuus täytti sen sisältä asti. Perunalaatikko, joka oli ollut uunissa jo jonkun aikaa, teki lanttulaatikolle tilaa hieman imelästi hymyillen.
   Lanttulaatikkoa perunalaatikon luontaantyöntävä ulkonäkö ei häirinnyt. Se tiesi, että pohjimmiltaan perunalaatikko oli hyväsydäminen ja laajakatseinen laatikko, eräänlainen elämänfilosofi heidän muiden, vähemmillä lahjoilla varustettujen joukossa. Yhdessä he päättivät virittää joululaulun.
   Myös muu joulupöydän väki yhtyi uunista kuuluvaan lauluun. Maksalaatikko lauloi sen minkä kikatukseltaan kykeni, rusinat ja pähkinät hyräilivät muiden ääntä myötäillen, luumut ja omenat sovinnon tehneinä jo toisiaan kaulaillen. Porkkanalaatikko ihasteli laulun lomassa rosollikastikkeen tupeerausta, kaljan basso kumahteli kuin rumpu, sillit hyppivät ja herukkahillot hytkyttivät lanteitaan. Sinapin väkevä tulkinta peitti osaksi alleen punaviinin kiihkeän fraseerauksen ja ryyppy oli kiivennyt pöydän korkeimmalle kohdalle hoilaten sieltä hirvittävästi sohien jotakin muille vierasta sävelmää.
   Kinkku kuunteli kaikkia itsekseen hymyillen. Se huohotti hieman muiden mukana, lopetti sitten, kun ei enää väsymykseltään jaksanut ja nuuhkaisi varovasti ilmaa ympärillään. Onnellinen hymy levisi sen kasvoille. "Tässähän me kaikki olemme", se ajatteli, "kuin veljet keskenään."

Päin possua

Tein hiljattain saman, minkä miljoonat ihmiset ovat tehneet ennen minua: latasin puhelimeen Angry Birds -pelin. Siinä vihaisen näköisiä lintuja ammutaan ritsalla päin suojarakennelmia, joissa lymyilee röhkiviä possuja. Kun lintu osuu possuun, pelaaja saa pisteitä ja pääsee siirtymään seuraavalle tasolle. Mitä pitemmälle mennään sitä vaikeammaksi possuihin osuminen käy.

Kyseinen peli on viimeisin osoitus suomalaisesta tietotaidosta ja aikamoinen menestys maailmalla. Sitä on ladattu kännyköihin reilu 30 miljoonaa kertaa, se on Applen sovelluskaupan ykkösnimi yli 70 maassa ja monet julkisuuden henkilöt ovat ilmoittautuneet sen pelaajiksi, joukossa niin Australian ja Britannian pääministerit kuin showmaailman tähtiä. Suunnitteilla on tuotesarja, elokuvia ja ties mitä.

Pelin on kehittänyt espoolainen Rovio Mobile, josta ollaan nyt jo tekemässä uutta nokiaa. Tai ainakin suomalaisen kulttuuriviennin lippulaivaa. Samassa veneessähän istuu myös Remedy, jonka tuote on niin ikään peliteollisuus. Yhteistä on myös kyky rakentaa juonellisia kuvioita, joissa saa ilmaisunsa aikamme kaikki viisaus. Rovio Mobilen toimitusjohtaja Mikael Hed (34 v.) visioi eräässä radiohaastattelussa vihaisista linnusta tehtyä elokuvaversiota seuraavasti:

Siinä olisi kaksi lintua vartioimassa munia vaimojen ollessa poissa. Ilkeät possut sitten tulisivat ja varastaisivat munat. Tästä alkaisi sitten seikkailu. Linnut eivät tietäisi kumpaa pelätä enemmän, vaimojen vihaa vai niiden munien menetystä.

Tuskin maltan odottaa.

Kirjallisuus numeroina

Digitekniikka rynnii ryminällä myös nk. pehmeämpään tieteeseen. New York Times kertoo, että kahden amerikkalaisen tutkijan on onnistunut luoda tietotallenne, johon on tallennettu kaikki Brittein saarilla englanniksi julkaistujen kirjojen nimikkeet nk. viktoriaanisella ajalla, vuodesta 1789 vuoteen 1914 asti. Kokoelma käsittää näin lähes 1,7 miljoonaa kirjaa.

Mkä tarkoittaa muuten sitä, että Brittein saarilla julkaistiin tuolla aikavälillä keskimäärin 13 500 kirjaa vuodessa. Se on suurinpiirtein Suomen tämänhetkinen vuosikirjatuotanto.

Tietokoneen uumenista tuonkaltaista dataa tulkitsemalla on mahdollista saada tietoa, jonka käsittely on aiemmin ollut mahdotonta. Kun tutkijaparat ammoisina aikoina uhrasivat elämänsä lukemalla muutama sata tai tuhatkin kirjaa ja tulkitsivat otoksensa perusteella kokonaisen aikakauden kirjallista kulttuuria, uusi uljas tiedemies saa muutamalla klikkauksella eteensä järkyttävän määrän tilastomateriaalia. 

Kaiken taustalla on tietenkin Google, joka pyrkii ilmeisen tosissaan luomaan verkkoon virtuaalikirjaston, kaikille avoinna kaiken aikaa olevan tietopankin. Amerikkalaisten Dan Cohenin ja Fred Gibbsin hanke on yksi niistä projekteista, joita yhtiö tukee rahallisesti luovuttaen heidän käyttöönsä myös hallussaan olevan tietomateriaalin.

Cohenin ja Gibbsin tavoitteena on siirtää sähköiseen muotoon kaikki viktoriaanisella ajalla Englannissa julkaistut teokset. Tällä hetkellä tallessa ovat vain kirjojen nimet, jotka nekin kertovat omaa tarinaansa. Kun ohjelmaan syöttää sanat "Jumala", "rakkaus", "työ", "tiede" tai "teollisuus", esille pomppaavat lukemat, jotka osoittavat, että jo kirjojen nimien perusteella näkemystä aikakauden maallistumiskehityksestä ja luottamuksesta kehitykseen ja tieteeseen voidaan pitää oikeana.

Toisaalta, jos olemme olettaneet, että aikakauden ihmiset olivat myös epämääräisen kiinnostuneita luonnosta ja pahuuden alkuperästä, statistiikka ei tätä näkemystä tue. Kirjojen nimissä tämänkaltaista mentaliteettia ei voida löytää.

Kun Cohen & Gibbs pääsevät tilastoimaan kirjojen sisältöjä, kuvamme viktoriaanisesta lukijasta tarkentuu ja muuttaa ehkä myös muotoaan.

Tilastotiedettä on aiemminkin käytettä kirjallisuuden tutkimuksen apuvälineenä, mutta nykyaikainen tekniikka vie sen ihan uusiin sfääreihin. Pahimmillaan se voi johtaa hätäisten johtopäätösten tekoon ja tulkinnallisesti löyhään argumentointiin. Mutta kukaan tuskin epäilee siinä piileviä mahdollisuuksia. Mitä tarkemmin ja laajemmin pystymme tilastoimaan kirjallisia tuotteita sitä paremmat mahdollisuudet meillä on saada tietoa aikakautta muokkaavista näkemyksistä.

Raja unohdettujen ja muistettujen tekstien välillä hämärtyy. Numerot eivät valehtele...