Ihmisen tahra

Coleman Silk on Yhdysvaltojen itärannikolla sijaitsevan pienen yliopiston klassisten kielten professori. Kun hänen muisnaiskreikan kirjallisuuden johdantokurssiaan on käyty muutaman viikon ajan, Silk huomaa, että kurssin aloittaneiden neljäntoista opiskelijan joukosta puuttuu vielä kaksi, joita hän ei ole tavannut. Kurssia on sentään käyty jo viisi viikkoa ja Silk mielellään opettelee tuntemaan opiskelijansa nimeltä.

Joten, avatessaan jälleen luentoaan kuudennella viikolla, hän toteaa, että samat kaksi opiskelijaa ovat edelleen poissa. Hän kääntyy muiden opiskelijoiden puoleen ja kysyy: "Tunteeko kukaan teistä näitä ihmisiä? Onko heitä olemassa vai ovatko he kummituksia?"

Myöhemmin samana päivänä hän joutuu dekaanin puhutteluun vastaamaan rasismisyytöksiin. Silkin kysymys oli kulkeutunut poissaolevien opiskelijoiden korviin, ja nämä sattuivat olemaan mustia. Joskus aiemmin termiä "kummitus" oli käytetty mustia halventavassa merkityksessä. Dekaanin syytöksiin Silk vastaa raivokkaasti:

"Minähän viittasin heidän mahdolliseen ektoplasmaluonteeseensa. Eikö se ole selvää? Nuo kaksi eivät olleet läsnä yhdelläkään luennolla. Muuta en heistä tiennyt. Minä käytin sanaa spook ja käytin sitä sen tavallisessa, ensisijaisessa merkityksessä: "kummitus" eli aave tai haamu. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä minkä värisiä nuo kaksi saattaisivat olla... Rasismista syyttäminen on kestämätöntä. Se on järjenvastaista."

Tämä Philip Rothin romaanista Ihmisen tahra (2003) löytyvä tarina tuli mieleeni, kun muutama viikko sitten luin iltapäivälehdistä historioitsija Teemu Keskisarjaa koskevaa kohua. Keskisarjalta oli kysytty erään suurta Pohjansotaa käsitelleen yleisöluentonsa (14.1.) päätteeksi, pitääkö paikkaansa, että 1700-luvulla Suomesta vietiin Venäjälle asukaslukuun suhteutettuna enemmän orjia kuin Afrikasta Amerikkaan. Keskisarja myönsi näin olevan ja tokaisi vastauksensa päätteeksi: "Eli siinäkin mielessä on aika naurettavaa nyyhkiä, että Suomella olisi jotakin kiitollisuudenvelkaa afrikkalaisille neekereille Ranskan ja Englannin ja Saksan kolonialismista."

Tästä meni aikaa pari viikkoa, kun toinen paljon julkisuudessa ja niin ikään palkittu historioitsija, Jussi Jalonen, litteroi Keskisarjan kommentin Twitteriin, josta se lähti muiden jakamana kulkemaan pitkin ja poikin someraittia. Jalonen monien muiden tutkijoiden kanssa oli ärtynyt Keskisarjan esittämistä luvuista, jotka olivat hänen mukaansa virheellisiä ja tulkinnat niistä harhaanjohtavia: "Afrikasta kuljetettiin 1700-luvun puolivälistä alkaen vuoteen 1860 asti keskimäärin 70 000 orjaa Atlantin yli vuosittain, siis 10% koko maanosan väestöstä, vuoden 1700 arvion mukaan." (---) "Keskisarjan siteeraamien Vilkunan lukemien mukaan Suomesta siepattiin isonvihan aikana 5% osuus väestöstä orjiksi. Hän siis antaa yleisölleen erheellistä tietoa."

Jalonen vertailee tämän jälkeen seuranneessa tviittiketjussaan orjakaupan pitkäaikaisvaikutuksia Suomessa ja Afrikassa. Keskisarjan hän toteaa uhranneen itsensä historian "halvalle populismille", ja on hämmentynyt paitsi n-sanan käytöstä myös yleisön aplodeille Keskisarjan reippaan vastauksen päätteeksi. "Selvästikin Keskisarja onnistui koskettamaan jotain herkkää kohtaa kaakkoissuomalaisessa kuulijakunnassaan."

Muutama päivä tästä ja Helsingin Sanomat teki asiasta uutisen ja sai pääpahiksen puhelinhaastatteluun, jossa tämä totesi puhuneensa spontaanisti ja tarkoituksena "oli vain osoittaa, kuinka Suomi kärsi orjuudesta hetkellisesti 1700-luvulla". Keskisarjan mielestä häntä on tulkittu tarkoituksellisesti väärin. N-sanaa hän toteaa käyttäneenä historiayhteyteen liitettynä, ei aikalaisista. Kuin kovapäisistä taparikollisista kovapäisimpänä Keskisarja päättää keskustelun lyhyeen: ”Ja aion käyttää vastaisuudessakin menneistä vuosisadoista neekeri-sanaa, vaikka häkki heilahtaisi. Ei kiinnosta pätkääkään somessa mielensäpahoittelut.”

Asiat eivät jääneet tähän. Ilta-Sanomissa Keskisarja vuodatti kohta "vitutustaan" kertoen, että hän menetti "internetin höpöjuttujen ja ilkeiden valheiden vuoksi" vapaaehtoishomman juniorien jalkapallojoukkueen valmentajana. Hän oli kuulemma esiintynyt "seuran arvojen vastaisesti".

Ei kyseinen menetys ollut Keskisarjankaan mielestä kummoinen, eikä hän halua uhriutua, mutta se herätti hänet pohtimaan "mitä minua suuremmat sielut, oikeasti tärkeät ihmiset joutuvat kokemaan tässä pahassa ja pähkähullussa ajassa". Hieman kuin Coleman Silk Rothin romaanissa Keskisarja ihmettelee, kuinka kukaan selväjärkinen voi edes kuvitella, että historioitsija vihaisi nykyajan kansanryhmiä.

Rothin romaanin protagonisti Coleman Silk joutuu kohun seurauksena eroamaan ja ajautuu kohta uusiin ongelmiin Yhdysvaltoja 90-luvun lopulla pyyhkineen uusmoralistisen aallon myötä. New York Timesissa aikoinaan ilmestyneen arvion mukaan Rothin romaani on kuvaus siitä, miten yleinen mielipide, tai Zeitgeist, ajan henki muokkaa ja saattaa jopa tuhota yksilön elämän. Samalla se on kirjailijan amerikkalaista lähimenneisyyttä ruotivan romaanitrilogian - Amerikkalainen pastoraali, Mieheni oli kommunisti - päätösosa, jossa lukijaa on kuljetettu 50- ja 60 -lukujen poliittisesta radikalismista ja rotulevottomuuksien kautta poliittiseen korrektiuden aikaan, jolloin kovin vähän, jos mikään, on muuttunut.

Tänään, parikymmentä vuotta myöhemmin, on helppo huomata, miten lähellä romaanissa kuvattuja asioita olemme myös Euroopassa, ehkä kiinteämmin, konkreettisemmin ja kohtalokkaammin kuin vuosituhannen alussa, kun Ihmisen tahra myös suomeksi julkaistiin. Yhteiskunnallinen moraalikoodisto on muutoksessa ja elämme eräänlaista "uhriutumisen kulttuuria", jossa vaikuttavat tahalliset tai tahattomat alistettujen ryhmien loukkaukset (nk. mikroaggressiot), fyysisten tai henkisten turvallisten tilojen luominen itsensä uhatuiksi tunteville, ahdistavista tunnetiloista varoittaminen tai maalittaminen eli joukkopaheksunnan osoittaminen, usein sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Hyvää tarkoittavat teot kulkevat kuin käsikynkkää pahojen kanssa.

Mutta kun tahra tulee iholle, se ei lähde helpolla pois.

Coleman Silkin tapauksessa rasismista syyttäminen oli sikäli erikoista, että hän oli perimältään afroamerikkalainen. Tätä ei vain kukaan tiennyt, koska Silk oli tämän peittänyt ja halunnut raisismin pelossa assimiloitua valkoiseen valtaväestöön. Tulevaisuus olisi hänen yksin, ei rotusortoa harjoittavan yhteiskunnan hänelle määräämä. Vähänpä tiesi.

--
Philip Roth: Ihmisen tahra. Suomentanut Kristiina Rikman. WSOY 2003.