Strindberg

Strindbergin Ulkosaaristossa on romaani, jota voi suositella kaikille kerronnallisista tekniikoista kiinnostuneille. Myös pateettisesta tunnemaalailusta pitävät, joilla on kyyninen ihmiskuva, löytävät romaanista kotinsa. Sen sijaan he, joille sukupuolten välinen tasa-arvo, uskonnolliset arvot ja yhteiskunnallinen rauha ovat pyhiä, kauhistuvat.

August Strindbergin (1849-1912) kirjailijanlaatua on rasitettu todellisilla ja kuvitelluilla leimoilla (naisviha, hulluus, ateismi) siinä määrin, että kaikkien kirjallisuudesta elämänvoimaa ammentavien olisi aika-ajoin syytä palata tähän läntisen naapurimme mestariin.  Häneen voidaan kyllä iskeä monenlaista määritettä, mutta tylsyydestä ei Strindbergiä tohdi syyttää. Siksi monipolvista, puhuttelevaa, pöyristyttävää ja eräällä tavalla jopa hellyyttävän naiivia sanomaa kirjailijan kynä tuottaa.

Ulkosaaristossa on kertomus intendentti Axel Borgista, joka matkustaa Tukholman ulkosaaristoon opettamaan paikallisille uusia kalastusmenetelmiä. Seurauksena on konflikti yhteisön ja naissukupuolta edustavan henkilön kanssa. Lopputuloksena murtunut mies, joka menettää lopulta myös itsensä.

Aihe antaa kirjailijalle mahdollisuuden kirjata ylös tieteellistä harrastuneisuuttaan (luonto, meri, kalastus, maaperä jne.) ja esittää nurkkaan ahdistetun ihmisen mielipiteitä yhteiskunnasta, ihmisistä ja erityisesti naisen ja miehen välisestä sotatilasta. Lähtökohtaisesti kysymys on kuulemma aatteellisesti ja kaikin tavoin kahden eri kehitysasteella olevan sukupuolen välisestä dilemmasta:

Hän oli kyllä kohdannut muutamia naisia, jotka olivat myöntäneet tosiasian, mutta lopulta yksikään ei ollut hyväksynyt sen syytä, vaan kaikki olivat syyttäneet olematonta sortoa ja luvanneet ohittaa nopeasti miehen, kunhan heillä vain olisi enemmän vapautta, ja niin oli taistelu päässyt täyteen käyntiin.

Strindbergiä voisikin olla helpottavampaa lukea satiirikon silmin. Sellaisena hän on hämmästyttävän monipuolinen ja taitavakin kirjoittaja. Yhdessä ja samassa kirjassa hän etenee vaivattomasti ohjelmalliseen paatokseen ja tieteelliseen esseistiikkaan ja sieltä vielä melodraman kautta psyykkisten mekanismien toimintakuvaukseen. Eikä tässäkään varmasti vielä kaikki.

Pahoin myös pelkään, että kirjailija on sittenkin tosissaan.

Ehkä siinä on jotakin Zeitgeistille ominaista, että Strindberg tuntuu edelleen, tai ehkä juuri tänään niin tuoreelta. Mikä meno, mikä veto, mikä lento!

August Strindberg: Ulkosaaristossa. Suom. Antero Tiusanen. Otava 1999.